sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Pelaaja sisustamassa 2

Uuden tietokoneen ilmestyminen talouteen voi joskus aiheuttaa yllättävää liikehdintää. Kun vielä istuin läppärini kanssa vanhan työpöytäni ääressä, olo oli jokseenkin siedettävä. Pelaamiseen tarkoitetun pöytäkoneen kanssa ergonomia - tai pikemminkin sen puute - tuli aika äkkiä vastaan ja asialle täytyi tehdä jotain. Ratkaisu löytyi Ikeasta.

Olen puhunut pelaajan sisustamispuuhista kerran aiemminkin kevättalvella 2015. Tuolloin keskityin melko pitkälti esittelemään kotia kansoittavaa oheistuotemäärää, mutta sisustamiseen liittyy muutakin kuin kivoja esineitä. Pelaajan koti vaatii ehkä hieman erilaisia järjestelyjä kuin jonkun toisen. On tärkeää, että työpöytä on ylipäätään olemassa (olen kuullut huhuja, ettei kaikilla sellaista kotonaan ole) ja että se on ergonominen nimenomaan pelaamisen kannalta. Konsolipelaajan on toki hyvä sitten huolehtia taas sohvaergonomiastaan.

Vanhassa ei ole aina vara parempi


Vanha työpöytänurkkaukseni oli omalla tavallaan viehättävä, mutta ergonomian kukkanen se ei missään nimessä ollut. Laatikostojen välinen tila oli melko kapea ja pöytätilasta puolestaan ison osan lohkaisi tulostin. Pöytä oli juuri ja juuri tarpeeksi syvä läppärin kanssa puuhasteluun, jos koneen työnsi aivan seinään kiinni, mutta pöytäkonetta ei sille enää samalla tavalla pystynyt asemoimaan. Asento kävi äkkiä epämukavaksi.

Tykkäsin pöydän ulkonäöstä todella paljon, minkä takia en siitä olisi halunnut luopua. Silti otin asian puheeksi ja yllättäen mies sitten tarttuikin aiheeseen ja suunnitteli meille uudenlaisen pöytäkokonaisuuden. Aika kätevää, kun itse ei tarvinnut lopulta tehdä varsinaista ajattelutyötä ja etsiskellä sopivia osia.

Myös miehen työpöytä, joka oli huomattavasti vanhempi kuin minun, päivitettiin samaan syssyyn. Eräs ongelma vanhassa yhdistelmässä nimittäin oli, että pöytämme olivat erikorkuisia, eivätkä siten istuneet kunnolla yhteen.

Uusi ja ehompi yhdistelmä





Puhuin kyllä miehelle oman pöytäni epäergonomisuudesta muutamaan otteeseen, mutta masentavan marraskuun sinnikäs saamattomuus iski sen verran lujaa, etten itse saanut asialle tehtyä mitään. Eräänä perjantai-iltana kuitenkin kävi niin, että mies kertoi katselleensa meille jo työpöytävaihtoehtoja ja esitteli sitten minullekin kokonaisuutta, jota oli meille suunnitellut. Seuraavana sunnuntaina jo hurautimme Ikeaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli hieman erilainen kuin lopullinen yhdistelmä. Tarkoitus oli, että molemmille olisi tullut samanlaiset pöydät, joissa on toisessa päässä jalat, toisessa laatikosto. Paikan päällä kuitenkin päädyimme siihen, että minulle tulee korkea laatikosto ja miehelle matala. Pöytälevyt osoittautuivat myös hitusen korkeammiksi kuin olimme mielestämme Ikean sivuilta katsoneet, mutta emme sitten kuitenkaan vaihtaneet niitä toisiin, ohuempiin vaan päätimme pärjätä jo valituilla, koska niiden väri (koivu) miellytti silmää enemmän kuin muut mahdolliset vaihtoehdot.

Pöytäkoneen saapumisesta huolimatta sain itselleni reilusti enemmän pöytätilaa, sillä tulostin muutti laatikoston päälle. Karsin myös osan pöydällä pyörineistä esineistä, mutta ihan kaikesta ei tietenkään voinut luopua.

Nyt pystyn vihdoin työskentelemään ergonomisesti, joskin jouduin tuolin korkeutta hieman säätämään pöytälevyn yllättävän paksuuden vuoksi. Olen erittäin tyytyväinen ja uskon viihtyväni pöytäni ääressä entistä paremmin, mikä voi olla selän kannalta hyvä juttu. Läppärin kanssa tuli usein karattua olohuoneen sohvalle dataamaan ja kirjoittelemaan eikä se ole totisesti tehnyt hyvää. Tosin läppäri on edelleen olohuonekäytössä, mutta ehkä sen käyttö nyt hiljalleen vähenee.

Edullista ja toimivaa


Ikeahan on tunnetusti edullinen paikka. Kaikki siellä ei ehkä ole huippulaadukasta eivätkä nämä meidänkään pöydät ole mitään täyspuuta. Ihan toimivat ja näppärät silti. Siltä varalta, että joku haluaisi samantapaista itselleen nikkaroida, tässä vielä kasa linkkejä.

Linnmon pöytälevy 19 €
Adils jalka 2,50 €
Alex laatikosto (5 laatikkoa) 65 €
Alex laatikosto (9 laatikkoa) 99 €
Meidän kokonaisuus (2 x pöytälevy, 6 x jalka, 1 x iso laatikosto ja 1 x pienilaatikosto) yhteensä: 217 €

Kahden ihmisen pöytäratkaisuksi tämä meidän kokonaisuus tuli siis ihan kivan edulliseksi. Toistaiseksi se on myös omalta osaltani tuntunut erittäin hyvältä. Vaikka vanha pöytä oli nätti, sen ääressä työskenteleminen ei missään vaiheessa oikein muodostunut erityisen miellyttäväksi. Nyt aion kehitellä sille jonkin uuden käyttötarkoituksen, mutta tietokonepöydäksi se ei enää palaa.

Ja onpahan muuten mahtavan paljon laatikkoja käytössä! Jopa minulta menee hetki, ennen kuin saan ne kaikki täytettyä.

Minkälaisia sisustusratkaisuja te muut olette tehneet pelaamisen vuoksi? Vai näkyykö kotona mitenkään, että siellä asuu pelaaja tai pari?


http://www.pelit.fi/

lauantai 19. marraskuuta 2016

Predator saapui talouteen

Minulle tarjoutui mahdollisuus päästä testaamaan pelikäyttöön tarkoitettua pöytäkonetta eikä tilaisuuteen tietenkään voinut olla tarttumatta. Minulla ei sellaista nimittäin ole koskaan ollut vaan jo vuosia olen ollut vannoutunut konsolipelaaja. Vahvasta suuntautumisestani huolimatta Acer Predator G1 jätti herkullisen jälkimaun.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Acerin kanssa. Sain arvosteltavaksi Acer Predator G1-710:n. Mielipiteet ja ajatukset ovat omiani. Paketissa tuli tietokone, näppäimistö ja hiiri.

Kompakti kokoonpano ja pelaajalle sopivat esiasennukset


Aina joskus olen pohdiskellut pelikelpoisen tietokoneen hankkimista, mutta ostoksille asti en ole lopulta koskaan päässyt. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus saada Acer Predator arvosteltavaksi, päätin tarttua tarjoukseen. Kone saapui kotiinkuljetuksella, mikä olikin hyvä juttu, koska ei sitä pakettia näillä minun narukäsilläni olisi nosteltu. Pieneen kokoonsa nähden Predator onkin varsin painava. Koska tilaa ei ole liikaa, on mahtavaa, että hyvät komponentit on saatu pakattua tiiviisti.

Predatorissa on selvästi ajateltu nimenomaan pelaajia. Esiasennetun Windows 10 -käyttöjärjestelmän mukana ei tullut juurikaan turhia ohjelmia. Sen sijaan esimerkiksi tarjolla olivat PowerDVD ja ilmainen F-Securen VPN-sovelluksen testiversio. Myös Steam oli jo valmiina.

Mukana tuleva Predator Sense vaikuttaa kätevältä ohjelmalta. Sen kautta voi säätää tuulettimien kierrosnopeutta sekä koneen ledi-valaistusta ja niiden värejä. Näppäimistön punaisessa taustavalaistuksessa on kolme eri kirkkausastetta tai halutessaan sen saa myös kokonaan pois päältä. Hiiressä palaa kiinteästi punaiset ledi-valot.

Nopeaa SSD-levytilaa löytyy Predatorista 240 GB, mikä riittää kyllä peleille ihan mukavasti, ellei aio kymmeniä isompia pelejä kerralla asentaa. Sen sijaan kovin suurta videokirjastoa ei pysty koneella säilyttämään. Mukavana lisänä koneessa on myös integroitu WLAN-yhteys ja näppäimistössä on media-näppäimet sekä Game-näppäin, jolla saa Windows-näppäimen pelaamisen ajaksi pois käytöstä. Kone saa virtansa kahdesta ulkoisesta virtalähteestä, jotka voi halutessaan asentaa yhteiseen kehikkoon.


Predator vaikuttaakin pienikokoiselta tehopakkaukselta. Se sopii hyvin minunkaltaiselleni pelaajalle, joka ei halua koota pelikonettaan itse. Lisäksi kone ei vie turhaa tilaa työpöydältä, mikä ainakin allekirjoittaneelle on iso plussa. Tähän asti yksi syy olla hankkimatta pöytäkonetta, on ollut sen vaatima tila.

Sulava pelikokemus


Testasimme konetta yhdessä miehen kanssa kolmella eri pelillä, kaikkia Full HD -resoluutiolla. Minulla testikäyttöön pääsi pitkäaikainen tuttavuus Final Fantasy XIV, jota olen aiemmin pelannut PS4:llä. Mies puolestaan testipelaili tuoreehkoja ja tehonnälkäisiä Doomia ja Deus Ex: Mankind Dividedia.

FFXIV pyöri maksimiasetuksillaan jouhevasti, vaikka tarkoituksella hakeuduin ruuhkaiselle alueelle pelissä. Tällaisissa tilanteissa olen PS4:llä törmännyt tökkimiseen, mutta nyt ainoat haasteet, jotka tulivat vastaan, johtuivat siitä, etten ole tottunut pelin PC-kontrolleihin. Peli myös näytti kauniimmalta kuin koskaan aiemmin.

Myös Doom pyöri sulavasti maksimiasetuksilla. Raskaimmissakin kohdissa FPS oli vähintään 100. Predatorin automaattisesti säätyvät tuulettimet pysyivät melko hiljaisina ja koneen jäähdytysteho on selkeästi riittävä. Kokemus Deus Ex:n parissa oli hyvin samanlainen; peli kulki ultra-asetuksillaan hyvin ja tuulettimien ääni pysyi rauhallisena puhinana. FPS oli 38-65.

Kaiken kaikkiaan pelikokemus Predatorilla oli miellyttävä. Isoimmaksi haittapuoleksi jäi hiiren nappien kuuluva naksahtelu. Miehen käteen hiiri oli myös hitusen pieni, mutta minulle taas oikein sopiva.


 Predator tuli jäädäkseen


Pikaisen käyttökokemuksen perusteella tykästyin kyllä Predatoriin enkä näe mitään syytä olla käyttämättä sitä jatkossakin. Pienen kokonsa ansiosta se kulkeutuu myös helposti mukana laneille, mikä on ehdottomasti plussaa.

Jos haluat oman Predatorin vaikkapa pukinkonttiin, voit tilata sellaisen täältä.


http://www.pelit.fi/

perjantai 18. marraskuuta 2016

Peliviikko: Pelit ja uskonto

Sain pyynnön kirjoittaa uskonnoista videopeleissä. Aihe on mielenkiintoinen, mutta myös tuhottoman laaja, joten siihen on mahdotonta yhdessä blogipostauksessa uppoutua kovin syvälle. Päätinkin hieman rajata sitä ja keskittyä puhumaan peleistä, jotka parhaiten tunnen: Final Fantasyista. Tällä kertaa näkökulmana on kuitenkin uskonnollisuus ja sen ilmentyminen. Nostan keskiöön kolme peliä: Final Fantasy X, Final Fantasy XII ja Final Fantasy XIII.

Occuria Final Fantasy XII:sta


Mitä on uskonto?

"Uskonto tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan uskoa jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaoloon ja siihen liittyvää pyhyyden kokemusta. Usein uskonto on muotoutunut oppijärjestelmäksi ja ilmenee erilaisina yhteisöllisinä tapoina ja palvontamenoina."
Lähde: Wikipedia

En löytänyt uskonnolle vain yhtä, selkeää määritelmää, mutta päätin lopulta napata Wikipedia-sivun lyhkäisen version, joka on sekin lainattu Kielitoimiston sanakirjasta. Minusta tuo lainaus kaikessa lyhykäisyydessään tiivistää hyvin uskonnon olemuksen ottamatta siihen kuitenkaan arvovärittynyttä kantaa.

Uskontoja on kuitenkin maailmassa valtavasti ja, vaikka niissä on yhteisiä piirteitä, on niissä myös paljon eroja. Tästä syystä kaiken kattavaa määritelmää on varmasti mahdotonta muodostaa.

Monesti todellisessa maailmassa lähdetään myös olettamuksesta, että yli-inhimillisen aitoa olemassaoloa ei voida todistaa (tosin ei sitäkään, etteikö sitä olisi). Uskonnot ovat uskontoja juuri siksi, että ne perustuvat yhteen tai useampaan uskomukseen, eivät tieteellisesti mitattuihin faktoihin. Tieteellisestä maailmankuvasta katsoen ei voi tietää, onko esimerkiksi jonkinlaisia jumaluuksia olemassa vai ei. Mitään tieteellisiä todisteita tällaisen suuremman hengen olemassaolosta ei ole. Siitä huolimatta on todella paljon ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita henkimaailman läsnäolosta.

Miten uskonto ilmenee FFX-, FFXII- ja FFXIII:ssa?


Final Fantasy X:ssä maailmaa hallitsee usko Yevoniin. Tämän uskonnon mukaan reilut tuhat vuotta sitten ihmiset olivat ahneita ja käyttivät paljon machinoita eli erilaisia teknisiä vimputtimia. Ihmisten oma ahneus tekniikan käytön suhteen aiheutti Sinin (suomeksi "synti") heräämisen henkiin. Sin on valtava voima, joka tuhoaa maailmaa. Sinin uskottiin olevan rangaistus ahneudesta. Final Fantasy X:n maailman, Spiran, väki uskoo summoner (suomeksi "kutsuja") Yu Yevonin opetuksiin, joiden mukaan he voivat pelastua Siniltä, kunhan ovat käyttämättä machinoita ja kunhan summonerit tekevät säännöllisesti pyhiinvaellusmatkan Sinin kukistamiseksi. Edes temppelit eivät tiedä, mistä Yevonin opetukset ovat peräisin.

Final Fantasy XII:ssa uskonto ei ilmene yhtä selkeästi kuin Final Fantasy X:ssä, tarina ei suoranaisesti kierry sen ympärille. Pelissä kuitenkin viitataan satunnaisesti Kiltian valo -nimiseen uskontoon, jonka valonjumalan isä Faramin nimeen myös rukoillaan. Kiltian valon lisäksi pelissä viitataan myös toiseen uskontoon, joka keskittyy vierojen Metsän ympärille. Vierat uskovat kuulevansa Metsän äänen, vihreän sanan, joka ohjaa heidän toimintaansa.

Final Fantasy XIII:n uskonto on jälleen erilainen konsepti. Cocoonia hallitsee fal'Cie-koneolentojen luoma uskonto, jonka pääpaikkana toimii Sanctum. Fal'Ciet esitetään hyväntahtoisina olentoina, jotka huolehtivat ihmisistä ja suojelevat Cocoonia alapuolisen maailman, Pulsen, pahuudelta. Edellisestä yhteenotosta Pulsen, sen fal'Cieiden ja niiden luomien l'Cieiden kanssa on aikaa jo satoja vuosia. Näin ollen Cocoonin fal'Cieiden ei ole tarvinnut luoda omia sotureitaan, Cocoonin l'Cieitä, taistelemaan puolestaan, ja ne voivat keskittyä rakentamaan upeaa maailmaa ihmisten hyväksi. Ihmisillä on jonkinlainen palvova suhde fal'Cieihin, joiden ansiosta Cocoonilla esimerkiksi riittää ruokaa kaikille.

Varjo valon taustalla - uskontojen negatiivinen puoli


Kuten todellisuudessakin, ei peleissäkään uskonto ole välttämättä puhtaasti hyvä asia. Jokaisella valolla on varjonsa. Final Fantasy X:ssä Yevonin oppien seuraaminen ei oikeasti vaikuta mihinkään. Koneiden käyttäminen ei vahvista Siniä eikä pyhiinvaelluksella päästä siitä oikeasti eroon. Uskonto on vain järjestelmä, jolla luodaan kansalle toivoa. Kaiken lisäksi Yevonin aikainen Zanarkand oli itse asiassa sodassa Bevelleä vastaan ja Yu Yevon loi Sinin suojelemaan uniin siirtämäänsä Zanarkandin kaupunkia. Homma lähti hieman näpeistä ja Sinistä tuli tuhatvuotinen piina Spiran asukkaille eikä Yevon itsekään enää pystynyt sitä hallitsemaan vaan hänen voimansa riittivät enää ylläpitämään uni-Zanarkandia.

Final Fantasy XII:ssa uskonto ei tosiaan saa roolia tarinassa, mitä nyt vierojen Metsän kohdalla annetaan ymmärtää, ettei Golmoren viidakosta lähtenyt viera enää pysty säilyttämään yhteyttään Metsään ja tällainen ulkopuolisuus voi olla musertavakin kokemus.

Mielenkiintoista on myös, että Final Fantasy XII:ssa on jumalolentoja, occurioita, jotka eivät sinällään liity Kiltian valoon. Nämä henkiolennot kuitenkin ojensivat aikoinaan nethisiitit kuningas Raithwallin haltuun ja siten laukaisivat lopulta pelin tapahtumat. Occurioita ei kuitenkaan palvota eikä ilmeisesti kovin moni tavallinen tallaaja edes tiedä heidän olemassaolostaan tai usko siihen, joten en tiedä, voidaanko tässä kohtaa edes puhua uskonnosta. Joka tapauksessa occuriat tuntuvat seuraavan Ivalicen tapahtumia kuin tosi-tv:tä ikään ja nauttivan nethisiittien aiheuttamasta tuhosta.

Mitä tulee Final Fantasy XIII:n, kätkeytyy fal'Cieiden tarinaankin enemmän kuin pinnalta voisi näyttää. Itse asiassa nuo jumalaiset koneolennot eivät ole ravintoketjussa ylimpinä vaan heilläkin on oma luojansa. Syy siihen, että Cocoonin ja Pulsen fal'Ciet ovat satoja vuosia sitten sotineet keskenään, on itse asiassa se, että he haluavat kutsua luojansa takaisin. Tämä onnistuu ainoastaan herättämällä tarpeeksi huomiota, esimerkiksi pakottamalla l'Ciet (jollaisiksi pelin päähahmot muuttuvat pelin alkupuolella) tuhoamaan Cocoonin. Konejumalat siis itse asiassa hyödyntävät ihmisiä omiin tarpeisiinsa eivätkä välitä, kuinka moni lopulta kärsii ja kuolee.


Todellinen sanoma


Seuraavaksi voidaankin ihmetellä, yritetäänkö pelien uskontoasetelmilla viestiä jotain vai onko tarkoitus luoda vain tarinaan jännitteitä. Final Fantasy XII:ssa uskonnolliset jännitteet sinänsä ainakin jäävät olemattomiksi, mutta itse jumalolentoihin taas ei pelaajalle synny ainakaan lämmintä suhdetta. Occuriat pelailevat pelejään ja käyttävät ihmisiä nappuloinaan.

Final Fantasy X:n ja XIII:n asetelmat ovat selkeämpiä. Uskonto on keppihevonen, jolla ratsastetaan erinäisistä syistä. X:ssä sillä pyritään sinällään saamaan hyvää aikaan, mutta samalla tungetaan ihmisiä ahtaaseen muottiin ja estetään hyödyllisten koneiden käyttö (ja toisaalta siinä sivussa sallitaan esim. blitzball-kisoihin soveltuvia koneita sumeilematta). Samalla myös ylläpidetään pyhiinvaellusjärjestelmää, joka aiheuttaa syvää inhimillistä kärsimystä eikä auta ongelman syyn poistamisessa vaan hoitaa ainoastaan oiretta. Ei haluta edes pohtia, voitaisiinko tehdä jotain toisin.

FFXIII:ssa niin ikään ihmiset myös päätyvät pelinappuloiksi jumalten leikkeihin. Heillä on vain välinearvoa tavoitteen saavuttamiseksi. Jumaluus näyttäytyy ehkä pinnalta hyvänä, mutta on silkkoa sisältä.

Kun tarkastelee näiden pelien jumalkäsityksiä ja uskontonäkemyksiä, on aistittavissa kritiikkiä. Toisinaan selkeämpää, toisinaan kätketympää, mutta yhtä kaikki kritiikkiä se on. Jumalat näyttäytyvät jopa varsin ikävinä olentoina, joiden tarkoitusperät ovat kaikkea muuta kuin ihmisten kannalta hyviä.

Mikä on siis näiden pelien todellinen sanoma?

Olen aiemmin kirjoittanut myös jumaluudesta Lightning Returnsissa: Jumala on kuollut


http://www.pelit.fi/