perjantai 19. elokuuta 2016

Final Fantasy -kesäraapaleet

Kirjoittelin jo toista kesää peräkkäin kesä-heinäkuussa kahdeksan raapaletta Final Fantasy -sarjan peleistä. En valinnut aiheitani itse vaan keräsin ne mm. Twitter-seuraajiltani. Tällä tavalla hommaan saa sopivasti haastetta, kun ei päädy kirjoittamaan juuri siitä itselle tutuimmasta aiheesta.

Tämä postaus on julkaistu aiemmin myös Keijumetsästä-blogissa. Jos kirjoittamiseen ja arkeeni liittyvät aiheet kiinnostavat, kannattaa tsekata muutenkin kyseisen blogin tarjonta.


Nyt ajattelin kertoa, millainen urakka tämän kesän raapaleet olivat. Niitä oli tosi kiva kirjoittaa, mutta kyllä ne päänvaivaakin aiheuttivat. Joka tapauksessa tämä tapa on kiva rytmittää omaa kesää ja sukeltaa hetkeksi fan fictionin pariin. Se ei nimittäin kuormita liikaa, vaikka olisi samalla jokin isompi kirjoitusprojekti päällä.

Pääset lukemaan raapaleet klikkaamalla tämän postauksen alaotsikoita, joissa niiden nimet esiintyvät.


6.6.2016 - Suojelija / Final Fantasy X


Minulta toivottiin ficciä, jossa esiintyisivät Final Fantasy X:stä tutut Lulu ja Auron. Muita ehtoja ei ollut. Tykkään kummastakin hahmosta myös itse, joten siinä mielessä aihe oli mieleinen ja helppo. Jouduin kuitenkin tovin pohtimaan, mihin aikaan ja paikkaan tarinani sijoitan. Vaihtoehdot olivat yllättävän vähäiset, jos kaanonista halusi pitää kiinni. Jutun piti sijoittua joko aikaan ennen peliä tai pelin tapahtumiin. Toki jos olisi halunnut tehdä muistelon, sen olisi voinut sijoittaa pelin jälkeiseen aikaankin, mutta muistelot eivät tällä kertaa kiinnostaneet.

Valitsin lopulta paikaksi Besaid Islandin, josta kutsujien pyhiinvaellusmatka pelissä alkaa. Sijoitin sen aikaan, jolloin Yunan isä, Braska, oli lähdössä omalle pyhiinvaellukselleen. Tämän jälkeen pitikin enää selvittää, minkä ikäinen Lulu oli, kun Braska, Auron ja Jecht suorittivat matkansa. Onneksi netistä yleensä löytää kaiken tällaisen nippelitiedon suhteellisen helposti.

Näin syntyi tarina nuoresta Lulusta, joka näkee Auronin tämän saapuessa saarelle. Lulu haluaa myös jonain päivänä olla Auronin veroinen vartija. Mukaan sain myös tungettua viittauksen Lulun rakkaaseen, Chappuun.


13.6.2016 - Uusi koti / Final Fantasy XIV


Ficci pelissä esiintyvästä Baby Behemoth minionista (omalle pelihahmolle saatava "lemmikki") ei olisi omaan mieleeni koskaan luultavasti tullut. Twitteristä putkahti kuitenkin tilaus "rokkipossutarinasta". Ei kai siinä voinut muuta kuin suostua, mutta vietin kyllä jokusen tovin hiuksiani raastaen.

Tuskaa ei aiheuttanut aiheen epämieluisuus vaan sen haasteellisuus. Mihin olinkaan mennyt lupautumaan? Jouduin pohtimaan pitkään, miten rakennan edes sadan sanan tarinan tuollaisen pienen elementin ympärille siten, että siitä tulee vielä toimiva kokonaisuus ja edes peliä pelanneet tajuavat, mistä on kysymys.

Lopulta välähdys tuli. Olin hieman tuhma enkä kysellyt lupia, kun otin käyttööni myös toivojan ja hänen miehensä pelihahmot ja sijoitin nekin tarinaan Baby Behemothin kanssa. Kirjoitin raapaleen Baby Behemothin näkökulmasta, pikkuotus on kadottanut äitinsä, mutta pääsee tekemään tuttavuutta pariskunnan kanssa ja löytää kodin. Onnistuin ehkä saamaan hitusen surullisen pohjavireen tarinaan.


20.6.2016 - Katumus / Final Fantasy VII


Olinkin jo etukäteen varma, että pääsen kirjoittamaan ainakin yhden Final Fantasy VII -ficin, onhan kyseinen peli sarjan suosituin (tai kamppailee pystistä kutosen kanssa). Olisi ollut suorastaan hämmentävää, jos kukaan ei olisi ehdottanut sitä.

Odotin kuitenkin, että ficciä toivottaisiin Cloudista, Zackista tai Sephirothista, mutta niin ei käynyt. Sen sijaan sain hahmoksi Shinra-yhtiön perussotilaan, siis ihan kenet tahansa, kunhan jamppa on joku tosi tavallinen tyyppi.

Ensimmäisenä tuli mieleen marssimiskohtaus Junonissa, mutta en todellakaan halunnut kirjoittaa siitä. Pohdin monia erilaisia skenaarioita, valitseminen oli vaikeaa. Pidän kuitenkin seiskassa erityisesti Wutaista *köh*Yuffie*köh*, joten tapahtumapaikaksi valikoitui Wutai ja ajankohdaksi Wutain sota, pääsipä kenraali Sephirothkin mukaan.

Kuvasin sotatilannetta tavallisen sotilaan näkökulmasta. Sotilaan ura ei ole hulppeaa mainetta ja kunniaa, vaikka niin voisi kuvitella ensimmäisen luokan SOLDIEReista kertovien juttujen perusteella. Joskus oma uravalinta voi kaduttaa.


27.6.2016 - Herääminen / Final Fantasy IX


Pääsin kirjoittamaan myös yhdestä omasta suosikkipelistäni, Final Fantasy IX:stä. Hahmoksi sain Black Mage nro 288. Kyseessä on NPC-hahmo, jonka pelaaja tapaa mustien maagien kylässä vieraillessaan. Herra 288 on eräänlainen johtohahmo kylässä ja hän pohdiskelee paljon elämän ja kuoleman merkitystä ja keskusteleekin asiasta Vivin kanssa eräässä tunteikkaassa pelikohtauksessa.

Mustat maagit ovat pohdituttaneet minua yleisesti ottaen paljon, joten aiheeseen oli siinä mielessä kiva päästä porautumaan. Sataan sanaan ei kuitenkaan mahdu kovin syväluotaavaa analyysiä, joten jouduin miettimään tarkkaan, mihin halusin nuo käytettävissä olevat sanat uhrata.

Pelissä herra 288 kertoo Viville heränneensä yhtäkkiä ja nähneensä ympärillään ruumiita. Päätin, että tuo on sadan sanan hetkeni. Sen halusin käyttää ja siihen päätin tarttua. Aihe ei ollut helppo enkä tiedä, onnistuinko siinä niin hyvin kuin olisi voinut toivoa, mutta koin sen olevan hahmon kannalta niin merkityksellinen virstanpylväs, ettei sitä voinut sivuuttaa.


4.7.2016 - Hyvästit / Final Fantasy XII


Heti perään sain jatkaa toisella suosikkipelilläni, Final Fantasy XII:lla. Minulta pyydettiin ficciä Gurdysta, joka on yksi pelin kuuluisista moogle-sisaruksista, perheen ainoa tyttö ja omistaa alueen kaikki chobobo-tallit. Ihana ja suloinen hahmo kerrassaan, mutta enpä ollut koskaan häntä sen suuremmin pysähtynyt pohdiskelemaan. Nyt jouduin siis aivan uuden aiheen äärelle. Se ei kuitenkaan haitannut, koska se ylipäätään oli raapaleurakan taustalla. Uudet näkökulmat ovat hyvästä.

Päädyin lopulta ottamaan mukaan myös Gurdyn kaksoisveljen Hurdyn, joka työskentelee Rabanastressa Mog Stationilla yhdessä kahden muun veljensä kanssa. Sijoitin tarinan Final Fantasy XII:n jälkeiseen aikaan, kun Hurdy päättää jättää nykyisen työnsä ja siirtyä elämään bardina. Gurdy hyvästelee veljensä Rabanastren läntisellä portilla, kun tämä on lähdössä valloittamaan suurta maailmaa.

Raapale oli ihana kirjoittaa, mutta myös vaikea. Kuten Baby Behemoth, moogletkin ovat minulle hieman vierasta ja haasteellista maastoa. En yleensä kirjoita tällaisista otuksista ainakaan pääosassa. Teki hyvää kokeilla jotain erilaista.


11.7.2016 - Ärsytyksen aihe / Final Fantasy XIII


Koska tiedän, että seuraajissani on Final Fantasy XIII -faneja, osasin odottaa myös tämän pelin ilmestymistä toivelistalle. Hahmoksi pamahti Lightning, pelisarjan protagonisti, josta en nyt niin kamalan paljon itse perusta. Yritin joskus kirjoittaa pidempää ficciä Lightningistä, mutta se jäi kesken innon puutteen vuoksi.

Pyörittelin hahmoa siis mielessäni pitkän tovin ja mietin, mitä oikein tekisin hänen kanssaan. Kävin läpi erinäisiä kohtauksia Final Fantasy XIII:sta ja mietin, pitäisikö sittenkin kirjoittaa Final Fantasy XIII-2:sta tai Lightning Returnsista, mutta koska ne mielestäni pilasivat saagan, päätin pitäytyä alkuperäisessä pelissä.

Lopulta lähdin liikkeelle kivan kautta ja valitsin Lightningille vastinpariksi ihanaisen Vanillen. Moni kokee kyseisen hahmon turhana, turhauttavana ja ärsyttävänä vatipäänä. Päätin siirtää nämä pelaajien tuntemukset Lightningille, vaikken itse niitä allekirjoita. Tästä syntyi pelin sisälle sijoittuva raapale Lightningin ärtymyksestä.


18.7.2016 - Odotus / Final Fantasy IX


Tämä raapale on ainoa, johon toive ei tullut Twitterissä vaan Facebookin kautta. Koska tunnen pyytäjän henkilökohtaisesti, ei toivottu hahmo tullut yllärinä. Olisin pudonnut tuolilta, jos ehdotus olisi ollut joku toinen. Pääsin siis kirjoittamaan raapaleen Zidanesta.

Tykkään hahmosta itsekin, mutta silti tämä(kin) raapale oli haasteellinen toteuttaa. Jostain syystä Final Fantasy IX on ollut minulle aina hankalaa kirjoitusmaastoa. Peli kertoo tarinansa jo niin hyvin, etten välttämättä edes haluaisi täydentää sitä ficeilläni (vaikka toisaalta ysistä löytyy tosi paljon kaikkea jännää, mistä voisi kirjoittaa). En siis taaskaan tiennyt, mihin kohtaan aikajanaa raapaleeni sijoittaisin ja mistä näkökulmasta Zidanea tarkastelisin.

Menin ehkä hieman helpon kautta ja nappasin ajaksi aivan pelin alun, Tantaluksen saapumisen Alexandriaan. Olisin tosin halunnut uppoutua kuvailemaan maisemia ilmalaivan kannelta nähtynä, mutta raapaleessa siihen ei ollut juuri sanoja käytettävänä. Sen sijaan tartuin Zidanen fiiliksiin ja ajatuksiin, joita tuleva tehtävä hänessä herättää.


25.7.2016 - Lappu / Final Fantasy X-2


Ja sitten vaikein viimeisenä! Final Fantasy X-2:n pelaamisesta on tosi paljon aikaa enkä ole sille juuri ajatusta sen jälkeen uhrannut. Sain kuitenkin aiheeksi Rikkun ja Gippalin ilman sen tarkempia selityksiä.

Ensimmäinen ongelma oli, etten muistanut yhtään, kuka Gippal edes on. Tämä tarkoitti, että oli pakko mennä lueskelemaan artikkeleita Final Fantasy Wikin syövereistä. Kävin läpi Gippalin, Youth Leaguen ja New Yevonin artikkelit ja jatkoin siitä Baralaihin ja Noojiin sekä tarkistin, mitä Rikkusta sanotaan kyseisen pelin osalta. Enkä vieläkään muistanut Gippalista omin voimin mitään! Tein oikeasti tätä lueskelua useammalla viikolla ja pähkäilin, mitä ihmettä teen tämän raapaleen kanssa.

Koska muistikuvani olivat hataria, harkitsin jopa tunkaisevani FFX-2:n HD Remasteredin PS3:n sisään ja pelaavani sen pahuksen pelin, mutta aika ei olisi luultavasti riittänyt siihen. Täytyi siis turvautua Youtuben loputtomaan videovarastoon ja sieltähän se Gippalkin vihdoin löytyi. Nyt minulla on hatara muistikuva, että olen hänet kyseisessä pelissä kohdannut.

Katselin videoita ja pohdin epätoivoisesti, miten käsittelen hahmoa, jota en parhaalla tahdollakaan voi sanoa tuntevani ja jota en voi opiskella hetkessä omakseni. Aika alkoi käydä vähiin, joten tartuin ehkä kaikkein ilmeisimpään johtolankaan; Gippalin viittaukseen siitä, että hänellä ja Rikkulla on ollut jotain säpinää.

Tästä syntyi ficci nuoresta Rikkusta, joka on saanut kummallisen lapun. Häntä on pyydetty tulemaan tiettyyn paikkaan Kodin seinustalla tiettyyn aikaan. Kukaan ei kuitenkaan ilmesty kohtaamispaikalle, kunnes Rikku päättää poistua. Silloin hän törmää nurkan takaa pyyhältävään Gippaliin. Jää lukijan päätettäväksi, onko Gippal paikalla sattumalta vai muusta syystä.

Lopputulos ei ehkä ollut parasta minua, mutta ainakin tein sen eteen töitä.

Seurasitko kesäraapaleita Twitterissä tai luitko ne myöhemmin? Oliko jokin niistä suosikkisi?


http://www.pelit.fi/

lauantai 13. elokuuta 2016

Missä JRPG:n tulevaisuus on?

Pelaajaboardin Norsukampa kirjoitti hiljattain RPG:n tulevaisuudesta. Olin jo ajatellut aiheeseen tarttumista, kun minulta suoraan pyydettiin siitä kommenttia / vastinetta, joten pakkohan tästä sitten oli muutama rivi raapustella. Tekstistä muodostui lopulta pohdintaa omista toiveista genren tulevaisuuden suhteen ja lopultahan voin puhuakin vain omasta puolestani, en kaikkien JRPG-pelaajien suulla.

Final Fantasy IV


Norsukamman mukaan JRPG:n tulevaisuus on menneisyydessä. Uusien ideoiden kehittelemisen sijaan pitäisi ottaa aimo harppaus taaksepäin ja tuottaa sitä tuttua ja turvallista tavaraa, johon pitkän linjan JRPG-fani on tottunut ja jota hän rakastaa. Tällä tarkoitetaan mm. laadukasta tarinaa ja mielenkiintoisia hahmoja, peräänkuulutettiin myös muistettavia sivuhahmoja ja heidän tarinoitaan.

Nykyisen JRPG:n osalta Norsukamman näkemys on, että tarinoiden ja hahmojen sisällöllinen laatu on kärsinyt samaan aikaan, kun ulkokuorta on tekniikan kehittyessä saatu koreammaksi. Pelit ovat kauniita katsella, mutta ovatko ne sitten silkkoa sisältä? Esille nostettiin myös pelillisten ominaisuuksien muuttuminen toiminnallisemmiksi.

Mikä vanhoissa JRPG:ssä oli tehty oikein?


En ole pelannut kaikkea mahdollista vaan minun historiani painottuu enemmän Final Fantasy -sarjaan kuin mihinkään muihin genren peleihin. Niiden lisäksi tosin tuli testattua Lufiaa ja Chrono Triggeriä. Sen sijaan esimerkiksi Star Ocean- ja Tales-sarjoihin olen tutustunut vasta verrattain myöhään, jälkimmäisestä en ole edes kokeillut niitä aivan ensimmäisiä pelejä. Star Oceaninkin osalta olen kahta ensimmäistä osaa pelannut PSP:n uusioversioina (en kokonaan) eikä valitettavasti voi sanoa, että ne olisivat herättäneet pelkästään lämpöisiä tunteita.

Final Fantasy V
Sanoisin silti, että Norsukampa on joissain asioissa oikeassa. Vanhat JRPG:t nojasivat paljolti loistaviin tarinoihin ja mielenkiintoisiin hahmoihin. Toisaalta ei voi sanoa, että esimerkiksi ensimmäisessä Final Fantasyssa olisi ollut kovin persoonalliset päähahmot (merirosvo Bikke on silti hauska), pelisarja pääsi ehkä loistoonsa paremmin Super Nintendon aikakaudella. Vaikka olen jonkin verran pelaillut sarjan kolmea ensimmäistä osaa, ensimmäiset todella kiinnostavat hahmot minulle olivat Final Fantasy IV:ssä, samanlainen fiilis on jäänyt tarinoiden osalta. Tosin pitäisi pelata ne kolme ensimmäistä varmaankin joskus loppuun, jotta voisi sanoa varmasti.

Monet JRPG-fanit nauttivat juurikin näistä hyvistä tarinoista ja hahmoista sekä heidän välisten suhteiden kehittymisestä. Tätä kaikkea on tarjolla vanhemmissa japanilaisissa roolipeleissä, joissakin jopa siinä määrin, että kaikkien suhdekiemuroiden näkeminen vaatii melkoista työtä *köh*Star Ocean: Second Evolution*köh*.

Pelien juonet olivat usein eeppistä maailman, ja Final Fantasyjen kohdalla myös kristallien, pelastamista, saatettiin siinä samalla toki pelastaa myös prinsessa, koska mitäpä fantasia olisi ilman prinsessoja. Peleissä nähtiin monia ikimuistoisia hahmoja, kukapa ei muistaisi Usvan Rydiaa, merirosvo Farisia tai Terraa, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi Esper? Cloud on jo puolestaan ikoninen eikä Squall paljon hänelle häviä, paitsi ehkä tyttöjen suosiossa. Zidanekaan ei ole kerännyt samanlaista fanityttölaumaa peräänsä kuin Cloud, mutta kyllä hänetkin muistetaan. Tai jos hypätään hetkeksi FF-sarjan ulkopuolelle, on Crono varmasti painunut monen pelaajan mieleen ja varastanut paikkansa heidän sydämissään.

Pelaajat siis muistelevat vanhoja suosikkejaan lämmöllä ja kaipaavat samantyyppisiä hahmoja myös uusiin peleihin. He haluavat ikimuistettavia tyyppejä, joiden kohtaloista voivat kiinnostua yhä uudestaan ja uudestaan.

Miksi vanhat JRPG:t eivät silti aina ole herkkua?


Kirjoitin vasta, mikä minua JRPG:ssä ärsyttää, joten tämä voi mennä hieman toistoksi, mutta menkööt. Vanhoilla peleillä on vahvuutensa, mutta ei niitä kannata nostalgisoida niin, että unohtaa heikkoudet.

Pelit vaativat grindaamista, mikä tarkoittaa monesti maailmankartalla ympyrän juoksemista satunnaistaisteluja toivoen. Välillä leveleitä saa hahmoille kerätä oikein tosissaan ja jos pelitiimi on suuri, pitää sama toistaa useilla eri kokoonpanoilla. Pakkohan ei tietysti ole kaikkia pelihahmojaan kehittää, mutta eipä niillä kehittämättömillä sitten pelin loppupuolella tarvitsekaan pelata enää ollenkaan. Vastaan voi tulla myös tilanne, jossa ei ole kehittänyt jotain hahmoa ollenkaan, mutta yhtäkkiä olisikin pakko pelata juuri hänellä. Kyllä siinä ärsytyskäyrä alkaa kohota.

Okei, joku voi tästä nauttia, mutta rehellisesti sanottuna minä en kuulu siihen ryhmään. Taistelut ovat ihan jees ja joskus voi olla kiva heittää aivot narikkaan ja vain kerätä leveleitä. Useimmiten se kuitenkin vain turhauttaa, koska olisi mukavampaa edistää sitä mielenkiintoista tarinaa.
Final Fantasy VI
Aina toisinaan tulee olo, että voisin pelata vanhoja Finaleita uusiksi. Sitten muistan, etten ole niin supertaktikoija, että pärjäisin low level -hahmoilla ja annan olla. En vain jaksa enää sitä grindaamista, sori. Onneksi sentään FFVII-FFIX on mahdollista läpäistä ilman ihan hillitöntä grindailua, mutta FFVIII:ssäkin olisi ihan suositeltavaa käyttää aikaa sitten taikojen pöllimiseen vihollisilta, mikä on taistelussa vielä tympeämpää kuin vihujen turpaan mättäminen (joka pitää tehdä sitten lopuksi kuitenkin).

Rivitanssi tuntuu hitaalta taistelutyyliltä, mutta on omalla tavallaan ok. Jossain vanhoissa peleissä on myös toiminnallisempia taistelusysteemejä, esim. Star Ocean -sarjassa. Niissä on enemmän vauhdin tuntua, mutta toisaalta vuoropohjainen systeemi antaa enemmän aikaa ajattelemiselle. Puolensa ja puolensa näillä asioilla siis.

Oman rasittavuutensa tuovat kömpelöt kontrollit. Yritin tuossa muutama vuosi sitten pelata jotain vanhemmista Final Fantasyista, mutta hajoilin aika ankarasti ristiohjaimen käyttöön sekä siihen, että tietyissä tilanteissa on oltava juuri oikean pikselin kohdalla, jotta saa toivomansa asian tapahtumaan. Ehkä minulla oli enemmän kärsivällisyyttä nuorempana tai sitten ei vain tietoa paremmasta kaiken ollessa vielä uutta ja ihmeellistä.

Grafiikat ovat myös yksi juttu. Tykkään silmäkarkista, mutta se ei ole minulle pelin valintakriteeri. Super Nintendon aikaiset pelit ovat minusta itse asiassa erittäin kauniita, mutta jos katselee vaikka PlayStation 1:llä Final Fantasy VII:n hahmografiikoita, ei niitä pökkelöitä voi sanoa näteiksi edes hyvällä tahdolla. Final Fantasy VIII:n hahmot ovat jo luonnollisempia, mutta nykyisellä HD-telkkarilla näyttävät silti hirveiltä, FFIX on ikääntynyt onneksi vähän paremmin.

En tosiaan tarkoita, että nuo pelit olisivat grafiikoidensa puolesta jotenkin huonompia, mutta en kyllä haluaisi uusia pelejäni samanlaisina. Pelin pitää näyttää isolta ruudulta katsottuna hyvältä. Jos hahmojen reunat ovat sahalaitaisia tai itse hahmot kulmikkaista palikoista koostuvia, kyllä se vähän töksähtää tänä päivänä.

Mikä uusissa JRPG:ssä sitten mättää?


Ainakin Norsukamman artikkeli antaa ymmärtää, etteivät tarinat ja hahmot ole enää yhtä hyviä tuoreemmissa JRPG-genren peleissä vaan pääpaino on siirtynyt kauniiseen grafiikkaan, kontrolleihin yms. Ääninäyttely ja yksityiskohtaiset hahmot eivät jätä pelaajan mielikuvitukselle tilaa.

Minä en näe häiritsevänä asiana mitään noin suoraviivaista, jonka voisi yleistää koko genreen ja sen tulevaisuuteen. Ääninäyttely voi olla surkeaa ja pilata pelin tunnelman, mutta se voi olla myös todella hyvää. Esimerkiksi juuri paljon parjatussa Final Fantasy XII:ssa on mielestäni erittäin laadukas englanninkielinen ääninäyttely.

Tales of Xillia 2
Genreä kuitenkin tuntuu vaivaavan laiska toteutus. Laatupelejäkin tulee ulos, mutta tarjolla myös aika paljon sellaista taskulämmintä peruskauraa, joka ei tyydytä nälkää kunnolla. Esimerkiksi Tales-sarjan pelejä suolletaan pihalle sellaista vauhtia, etten edes odota niiden kutkuttavan minua kunnolla. Ihan kivoja, mutta eivät kuitenkaan sytytä.

Myös Final Fantasy XIII-2 ja Lightning Returns tuntuvat nopealla tahdilla ulos tuutatulta halpisversiolta aidosta tuotteesta ja ovat myös turhakkeita. Ihan kivoja pelillisesti, mutta siihen se sitten jääkin. Tosin pelin arvoa mitataan myös sillä, miten kiva sitä on pelata, ja mielestäni nuo kaksi kyllä siinä puolessa pisteensä lunastavat.

Toisaalta pelejä saatetaan hautoa tolkuttoman kauankin. Final Fantasy XV:tä (entistä Versus XIII:ta) on odotettu vuodesta 2007! Star Ocean: Integrity and Faithlessness tuli melko monta vuotta The Last Hopen jälkeen, joskin se ei tainnut sentään jäädä samanlaiseen kehityslimboon kuin FFXV.

Vikaa on myös vanhan keiton uudelleen lämmittämisessä. Tämä vaivaa tosin nykyistä pelisukupolvea yleisesti. Kaikesta pitää tulla HD Remaster tai ainakin vanhat pelit pitää julkaista uudelleen uudella alustalla. Noh, eipä sillä, ostelen noita itsekin ja joitain on jopa tullut pelattua eli kysyntää kyllä onkin. Vanhan lämmittämisen lisäksi vain pitäisi tarjota sitä laadukasta uuttakin sopivaan tahtiin. Vähemmän jatko-osia ja taskulämmintä, enemmän pääsarjan pelejä... ja tällä tarkoitan pitkälti Final Fantasy -sarjaa.

Entä ovatko muutokset tuoneet jotain hyvääkin?


Siinä missä Norsukampa peräänkuuluttaa paluuta menneisyyteen, minä haluan suunnata katseeni jonnekin muualle. Vanhojen pelien parissa on kiva nostalgisoida ja niitä on mukava pelata uusilla alustoilla parannetuilla grafiikoilla (joskaan grindaaminen ei edelleenkään ole mukavaa).

Uusilta peleiltä haluan jotain muuta kuin vanhan toistoa. Haluan lisää hyviä tarinoita ja hahmoja ilman turhia jatko-osia, jotka pilaavat kokonaisuuden.

Rem
Final Fantasy Type-0
Taisteluiden ei tarvitse olla enää sitä samaa vanhaa, ei rivitanssissakaan vikaa ole, mutta uudet kokeilut ovat tervetulleita. FF-sarjan parhaat taistelusysteemit ovat minusta olleet Final Fantasy X:ssä ja Final Fantasy XII:ssa. Final Fantasy XIII-2:n systeemi oli myös toimiva, samoin Final Fantasy XIV:n, sen sijaan Final Fantasy XV:n taistelut eivät ainakaan demon perusteella iskeneet. Type-0:nkin systeemistä tykkäilin, mutta tutoriaali olisi saanut olla kattavampi, yritys-erehdys-menetelmä ei ole makuuni.

Toiminnalliset taistelut ovat siis tervetulleita, toki rivitanssiakin voidaan vielä testata. Rikkauttahan se on, että eri peleissä on erilaisia ratkaisuja. Bravely-sarja on tehnyt rivitanssista varsin hauskaa, vaikken tosin enää Secondissa ollut kovinkaan innoissani jatkuvasta grindaamisesta.

Pakko on myös kehaista Star Ocean: Integrity and Faithlessnessiä. Siinä taistelukentällä on parhaimmillaan koko seitsemän hengen tiimi ja pelaaja voi pelata kuudesta hahmosta ketä tahansa, yhtä ei missään vaiheessa pääse kontrolloimaan. Hahmot, joilla pelaaja ei sillä hetkellä pelaa, ovat tekoälyn varassa. Tekoäly perustuu hieman FFXII:n gambitien kaltaiseen roolijärjestelmään, joka on kuitenkin yksinkertaisempi. Homma toimii ja taistelut soljuvat eteenpäin mukavasti, grindauspuutumista en ehtinyt pelin parissa kokea.

Star Ocean 5
Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Toivoisin myös, että genre uskaltaisi rikkoa omia kliseitään. Saa niitä olla mukana, kliseet ovat kliseitä syystäkin, mutta joskus voisi niitäkin kyseenalaistaa ja kokeilla tehdä asioita eri tavalla. Liiallisuuksiin ei tietysti kannata mennä, koska genre rakentuu myös tietyille elementeille. Siispä pelintekijät voisivat istua alas pohtimaan, mitä kliseitä kannattaa käyttää ja voisiko niitä käyttää uudella tavalla. Minä siis peräänkuulutan jotain tuttua, jossa on kuitenkin sopivasti mukana uutta. Mielestäni juuri Final Fantasy -sarja on yleisesti ottaen kunnostautunut tässä (ja unohdetaan taas ne turhat jatko-osat).


Pitäisikö miettiä myös muutosta tai muuttumattomuutta pelaajissa?


Tiesittehän, että ennen oli kaikki paremmin? Lapset olivat kiltimpiä, linnut lauloivat suloisemmin, tv:stä tuli parempaa ohjelmaa, nuoriso ei ollut pilalla ja JRPG:t olivat hyviä.

Kerron salaisuuden: ihminen on yleensä onnellinen lapsena ja nuorena. Silloin on aikaa ihmetellä ja tehdä kivoja asioita. Varsinkin nuoruudessa on vapautta, mutta vastuu ei vielä paina täysillä niskaan. Jossain vaiheessa tapahtuu jysähdys, vastuu iskee hartioihin, stressiä alkaa pukata ja vanne kiristää päätä, kun vaatimuksia sataa niin yhteiskunnalta, suvulta kuin puolisoltakin, esimiehestä nyt puhumattakaan. Lapsuuden ja nuoruuden harrastukset yms. kiertävät ympärilleen kultaisen onnentunteen vapauden ajoilta, ne alkavat näyttää paremmilta, ne huurustuvat nostalgialla. Ne ovat elämän sokeria, jota nykyhetken makeutusaine ei vain voi korvata. Aikuisuus ottaa päähän ja kaikki tuntuu ennen olleen paremmin.

Ennen ei ollut kaikki paremmin. JRPG-genressä oli silloin vikansa, ne viat vain olivat erilaisia ja muksuna ei edes tiennyt muusta. Pelit olivat jotain uutta ja ihmeellistä ja limittyivät tuohon ihanaan aikaan muistoissamme. JRPG-fanit alkavat olla kolmekymppisiä, me olemme jo urautuneet. Kohta me olemme sitä sakkia, joka vinkuu nuorison olevan piloilla, pelithän ovat jo.

Ehkäpä tarvitsemme JRPG:n, joka on suunnattu kolmikymppisille työssä käyville ahdistuneille aikuisille? Se saisi sisältää hyvän tarinan ja loistavat hahmot, mutta yli-innokkaat, piikkitukkaiset teinit voisivat loistaa poissaolollaan. Taistelusysteemi saisi olla riittävän yksinkertainen, jottei kontrollien opettelu vaivaa kiireistä duunaria liikaa, mutta ehkä ei enää kuitenkaan tanssita rivissä. Hahmojen kehityskaarikin voisi perustua johonkin muuhun kuin puskissa pyörimiseen, sillä kolmekymppisen elämä on täynnä velvotteita. Sitä ei halua tuhlata itseään toistaviin satunnaistaisteluihin, kun mieluummin voi uppoutua tarinan ja maailman syövereihin.

Miltäs kuulostaisi pelintekijät? Kannattaisiko tätä ajatusta lähteä kehittelemään?


http://www.pelit.fi/

torstai 4. elokuuta 2016

Videopelimeme: päivä 12 - peli, jota kaikkien pitäisi pelata

Videopelimeme jatkuu jälleen. Tällä kertaa puheenaiheena on peli, jota kaikkien pitäisi pelata. Millainen se peli on? Mikä siinä on erityisen hyvää ja kokemisen arvoista?




Päivä 12: peli, jota kaikkien pitäisi pelata


Onko todella olemassa peli, jota kaikkien pitäisi pelata? Tai edes peli, jota kaikkien pelaajiksi tunnustautuvien pitäisi pelata? Voiko tällaisen absoluuttisen pelikokemuksen edes nimetä?

Näitä kysymyksiä pohdiskelin useamman päivän ajan. Halusin antaa mahdollisimman hyvän ja täydellisen vastauksen, sellaisen, jota vastaan ei voisi pyristellä. Mutta eihän sellaista vastausta ole! Jos nyt nimeän yhden pelin, on kommenteissa kohta kymmenen tyyppiä kertomassa, kuinka väärässä olenkaan. Lisäksi näissä kommenteissa oletettavasti paljastetaan, mikä kommentoijan mielestä olisi ollut parempi vastaus.

Niinpä niin, tämä on taas niitä mielipidekysymyksiä, makuasioita, joista ei pitäisi lähteä kiistelemään. Voisin tähän nyt hehkuttaa omaa ikisuosikkiani, Final Fantasy XII:ta, tai uutta rakkauttani, Star Ocean: Integrity and Faithlessnessiä (siinä on muuten sen verran lyhyt JRPG, että sen kautta voi olla helppo tutustua genreen), ja julistaa, kuinka kaikkien muidenkin pitäisi näitä ehdottomasti pelata.

Mutta eihän se niin mene. Minä tykkään JRPG:stä todella, todella paljon, joten etsin tietenkin pelattavani kyseisestä genrestä. Aina välillä kyllä testaan muutakin ja saatan tykätä, mutta yhtä hyvin olla tykkäämättä. Yleensä innostun, jos hahmot ja tarina ovat kohdallaan, joskus pelin hauskuus vie mennessään, vaikka muut osa-alueet mättävät. Sanoisin silti olevani ensisijaisesti JRPG-pelaaja ja sellaisena luultavasti tulen pysymään. Joku toinen rakastaa räiskintää, kolmas urheilupelejä ja neljäs niksunaksuseikkailuja. Menisinkö heille sitten jankkaamaan, että kyllä heidän pitää ehdottomasti pelata Final Fantasy XII:ta? No, en menisi.

Ei ole olemassa peliä, jota kaikkien pitäisi pelata. On olemassa aivan järjetön määrä mielettömän hyviä pelejä, joista moni varmasti löytää oman suosikkinsa ja syyn rakastaa juuri sitä peliä ja sen edustamaa genreä.

Voin suositella jotain JRPG:tä, jos minulta sellaista pyydetään, mutta minusta tuntuisi pahalta sanoa, että juuri tätä teidän kaikkien muidenkin pitää pelata. En tykkää olla tuputtaja.

Sanon kuitenkin, että kaikkien voisi olla hyvä pelata joskus jotain, siis heidänkin, jotka eivät itseään pelaajiksi miellä. Kannattaa kokeilla. Oli se pelaaminen sitten räiskintäpelin paukuttamista, Wii U -golfia, Muuttuvaa labyrintiä, Warhammeria tai pesäpalloa. Pelaamista on monenlaista.

Pelatkaa hyvät ihmiset! Pelaaminen on leikkimistä ja leikkiminen pitää mielen virkeänä riippumatta siitä, missä muodossa se tapahtuu. Etsikää se oma tapanne pelata ja olla aktiivisia. Pelit ovat aivojumppaa, ne hiovat reagointikykyä, opettavat arvioimaan tilanteita, etsimään parhaita ratkaisuja ja tekemään tiimityötä.

Kaikkien kannattaisi siis ainakin kerran elämässään pelata jotain peliä, mitä tahansa. Ja veikkaanpa, että hekin, jotka eivät pelaajia suuremmin arvosta, viihtyvät jonkin pelin parissa. Vai olenko ihan väärässä?



Tulossa seuraavaksi: peli, jonka olet pelannut yli 5 kertaa

http://www.pelit.fi/