sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Final Fantasy -haaste: Päivä 09

Päivä 09 - Suosikkiversioni mooglesta

Kuten chocobot myös mooglet ovat suloisia olentoja. Koska aloitin FF-urani seiskalla, käsitykseni moogleista oli aika hatara. Onnistuin kyllä bongaamaan moogle-pelin Gold Saucerista, mutta en kiinnittänyt siihen suurta huomiota. Jatkoin pelaamista kasin parissa, joten olin edelleen autuaan tietämätön moogleista. Siinä ei taida olla noita pörröotuksia ollenkaan?

Ysi siis räjäytti pankin tässäkin asiassa. Yhtäkkiä joka paikassa oli kupottavia moogleja, kupo! Rakastuin oitis noihin ihanaisiin olentoihin. Jos haluaisin chocobon kasvatettavaksi farmille, tahtoisin myös mooglen kaveriksini.

Ysistä asti siis mooglet ovat olleet yksi suosikkiolentojani. Silti tällä hetkellä suosikkimoogleni kuitenkin löytyvät Ivalicelta. Tutustuin niihin luonnollisesti kahtatoista pelatessani, mutta moogle näkyy myös mm. Revenant Wingsissä ja Tactics Advance 2:ssa.

Pidän kaikenlaisista moogleista, mutta jokin noissa pitkäkorvaisissa on erityistä. Aluksi katsoin tätä lajia hieman kieroon ja ihmettelin erikoista ulkonäköä, mutta nykyisin pidän siitä hyvin paljon. Nonolla saattoi olla osuutta asiaan ja koska Nono on Balthierin mekaanikko, voidaan piraatteja kai syyttää tästäkin ;D ... tai sitten ei, haluan uskoa, että Nono on pärjännyt puhtaasti omilla ansioillaan.

3 kommenttia: