Tuhkasta noussut valtakunta

Tämä postaus on päiväkirjanomainen kertomus kokemuksistani betatestauksen parissa. Julkaisen sen vasta nyt, kun suljettu beta on päättynyt. Kiinnostuneiden kannattaa tutustua avoimeen betaan. Ja varsinainen pelihän julkaistaan 27.8.2013.



Kuva: Square Enix

23.4.2013

Laitoin hakemuksen Final Fantasy XIV: A Realm Reborn -PS3-version betatestaajaksi. Nyt odottelen mielenkiinnolla, pääsenkö myös peliä testaamaan. Myönnän, että taustalla on itsekäs halu päästä kokeilemaan peliä ilmaiseksi, jotta voin päättää, olenko valmis oikeasti ostamaan sen itselleni ja maksamaan vielä kuukausimaksua sen pelaamisesta.


14.6.2013

Sain Square Enixiltä sähköpostin, että olen päässyt Final Fantasy XIV: A Relm Reborn -pelin betatestaajaksi PS3:lla. Olin lähdössä Desuconiin, joten tyydyin hurraamaan asialle ja hehkuttamaan sitä parissa paikassa.


15.6.2013

Kuulin tuttavalta, että beta on auki ainoastaan viikonloppuisin ja kiroilin itsekseni. Kesäviikonloppujen ohjelma oli tuossa vaiheessa jo aika pitkälti lyöty lukkoon.


16.6.2013

Desucon oli ohitse ja kotona päätin ryhtyä asentamaan FFXIV:ää pelikoneelleni. Operaatio oli melkoista säätöä, mutta onnistuihan se lopulta. Valitettavasti peliä en päässyt testaamaan, koska beta oli ehtinyt jo sulkeutua. Sain myös tietää, ettei testaus ole mahdollista kerran viikossa vaan ainoastaan satunnaisina viikonloppuina, joista Square ilmoittaa joko maililla tai sitten vain foorumillaan.


20.6.2013

Huomasin Twitterissä viestin, että beta on auki taas juhannusviikonloppuna, josta vietän aina suurimman osan mökillä -___-


23.6.2013

Beta oli ehtinyt sulkeutua, kun vihdoin kotiuduimme mökiltä. Se siitä sitten taas tältä viikonlopulta.



 27.6.2013

Square Enix lähetti minulle tervetulosähköpostin ja kertoi, että beta on auki jälleen tänä viikonloppuna. Ohjelmassa on aktiivista mekon shoppailua, miehen veljen vierailu ja rippijuhlat, mutta tällä kertaa aion ehtiä pelatakin.


28.6.2013

Mekkoa shoppaillessa meni tuntitolkulla aikaa, mutta oli pakko löytää sopiva yhdellä reissulla. Loput iltapäivästä vierähti erilaisissa kotihommissa ja miehen veljeä odotellessa. Söimme illallistakin kolmestaan vasta hieman ennen iltayhdeksää, mutta sen jälkeen pyörähti peli viimein käyntiin.

Ensimmäisen tunnin käytin hahmon luomiseen, joka oli kivaa. Se on yksi asia, mistä tykkäilen myös länsimaalaisissa ropeissa, vaikken niitä juurikaan jaksa pelata. Pidin tämän pelin hahmonluomissysteemistä paljon, sillä valinnanvaihtoehtoja ei ollut aivan tolkuttoman paljon eivätkä ne olleet liukuvia mittareita, joiden avulla saa aina hahmot näyttämään alieneilta. Useimmat tarjotut vaihtoehdot esim. kasvojen piirteisiin olivat oikein kivoja.

Valitsin hahmokseni auringonpalvoja kissatyttösen, jonka muokkaamiseen käytinkin sitten noin tunnin verran aikaa. Viereltä kuului yksi jos toinenkin mielipide siitä, millainen hahmon olisi pitänyt olla, mutta minun hahmoni on MINUN hahmoni. Ostakoot miehet sitten pelin ja tehkööt juuri sellaiset hahmot kuin itse haluavat. Minä pelaan lyhyenläntällä suloisella kissatytölläni. Piste.

Kun vihdoin pääsin pelaamaan, ei peli tuntunut lainkaan mörpiltä. Se alkoi kuin mikä tahansa rope, sain alusta jopa hieman Final Fantasy -viboja... mikä sinällään yllätti, koska sitten kahdentoista niitä ei ole oikein tuntunut olevan ilmassa kristalleista, moogleista ja chocoboista huolimatta. Ehkä sillä oli vaikutusta, että Nobuo Uematsu on yksi pelin musiikkien säveltäjistä? Ja toisekseen peli ainakin vaikutti nimen omaan sen tyyppiseltä fantasialta, jota olen kaivannut.

Ensimmäiset mörppivaikutelmat tulivat vasta pitkähkön "prologin" jälkeen. Sain ensimmäisen tehtävän suoritettavakseni ja onnistuin myös haalimaan pari muuta. Tuossa vaiheessa kuitenkin silmät alkoivat jo lupsahdella. Minulta poistettiin hiljattain viisaudenhammas ja olen edelleen tiukalla särkylääkekuurilla. Lisäksi olen kivun takia kärsinyt unenpuutteesta ja syönyt huonosti, joten jaksaminen ja ajatuksen juoksu eivät ole olleet parhaalla tolalla viimeiseen viikkoon.

Jouduin siis valitettavasti toteamaan, ettei pelaamisesta tule nyt oikein mitään. Mies ihmetteli vieressä, miten en tajua yksinkertaisimpiakaan ohjeita... mutta kun ei mene jakeluun, niin ei mene. Tehtävien suorittaminen jäi siis toistaiseksi vaiheeseen ja painuin nukkumaan pääsemättä edes kokeilemaan taistelemista vielä. Peli jätti kuitenkin mörpiksi varsin positiivisen ensivaikutelman, vaikkakin kanssa pelaajien vilkkuminen paikalle ja pois oli vähän häiritsevän näköistä :D

Toivotaan, että huomenna on uusi mahdollisuus pelailla.


29.6.2013

Olin liian kipeä pelatakseni :(


30.6.2013

Päivä meni rippijuhlissa, joten pelaaminen jäi väliin.


4.7.2013

Sain Square Enixiltä sähköpostia, jossa kerrottiin seuraavasta betauskerrasta ja muistutettiin aktivointikoodeista. Onko sielläkin  havaittu vähäinen pelaamiseni? :D


5.7.2013

Ilta meni koomaamiseen. Olin todella väsynyt työviikon ja särkylääkkeiden jäljiltä, joten en edes jaksanut avata pleikkaria. Vähän haaskille menee minun osaltani.


6.7.2013

Vietin koko päivän Finnconissa, joten taaskaan en ehtinyt pelata. Illalla oli mahdollisuus, mutta väsymys painoi taas liikaa. Ehkä olen vain laiska? Tai sitten en tarpeeksi motivoinut?


7.7.2013

Heti aamiaisen jälkeen avattiin pelikone ja tartuttiin ohjaimeen. En muistanutkaan, kuinka söpö hahmoni oli :D Alkuun olin ihan pihalla, mitä olin ollut tekemässä tai miten ylipäätään saatiin mitään aikaiseksi, mutta tarpeeksi, kun pähkäilin, homma lähti sujumaan. Silti koen, että valikot ovat jokseenkin monimutkaiset ja vaativat pelaajalta oikeasti melkoisesti opiskelemista, että niiden käyttö lähtee sujumaan automaagisesti. Mörppikokemusta minulla ei juurikaan ole, joten en osaa sanoa, onko tällainen yleistä.

Sain parit tehtävät suoritettua ja tosiaan käytin aikaa valikoissa seikkailemiseen. Luulen, että osaan nyt perustoiminnot (kunnes unohdan ne taas tässä välissä, kun olen pelaamatta) ja siinä mielessä pärjään ihan ok. Tosin kaikkea nippeliä en ole vielä saanut haltuun, joten ihmettelyn hetkiä epäilemättä vielä tulee vastaan.

Arvokkaita peliminuutteja tuhlaantui paljon myös keihäsmiesten killan etsimiseen, ennen kuin keksin, miten karttaa voi hyödyntää ja miten tehtävistä saa lisätietoja :D Löysin kuitenkin lopulta tieni perille ja pääsin liittymään kiltaan. Sain myös samointein pari tappotehtävää. Lahtauslistalle ilmestyi leppäkerttuja, sieniä ja oravia eli ei mitään kovin kamalaa. Tai no, miten sen ottaa. Oravien tappaminen kuulosti aika pahalta, mutta lopulta ne eivät olleet niin suloisia karvapalloja kuin oletin.

Taistelusysteemi vaikutti aluksi ufolta, mutta pääsin siihen jonkin verran sisään. Tykkäsin kovasti siitä, että HP latautuu koko ajan. Totta kai se voi silti vaikeammassa taistelussa pudota nolliin ja kuolo korjata, mutta nyt ei sitä vaaraa ollut. En siis vielä joutunut opiskelemaan potionien käytön saloja. Veikkaan kuitenkin, että siihen syytä seuraavalla pelikerralla perehtyä.

Joka tapauksessa tykkäsin taistelemisesta, kun aloin tajuta siitä jotain. Se tuntui mukavan joutuisalta. Pelkään kuitenkin panikoivani isommissa taisteluissa ja voi olla, etten sitten pärjääkään niin kovin hyvin, mutta kaiketi harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Kerkesin vielä palauttaa tappotehtävät ja käydä poimimassa kurpitsoja, mutta sitten oli aika lopettaa. Seuraavan kerran taas ensi viikonloppuna... paitsi, että suunnitelmissa on perjantaina lähteä mökille. Ehkä sieltä voisi kuitenkin kotiutua jo lauantaina, jolloin sitten pelaamisellekin jäisi jonkin verran aikaa.


9.7.2013

Square Enix yllätti tänään japaninkielisellä sähköpostilla:

Kokonaan en viestiä ymmärtänyt, mutta tärkeimmän pointin kuitenkin. Seuraava betatestauksen vaihe on 10.7., klo: 18:00 (Japanin aikaa) - 15.7., klo: 18:00 (edelleen Japanin aikaa). Käytännössä siis ensi keskiviikosta puolilta päivin maanantaihin puolille päivin. Tämä tarkoittaa, että ehdin jopa vähän enemmän pelaillakin.

Töissä toki olen neljään arkena, mutta ilta jää pelaamiselle. Viikonloppumenot eivät nyt haittaa niin pahasti, kun viikollakin tosiaan on mahdollisuus. Olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Se vain surettaa, että kolmosvaiheen jälkeen hahmoni häviää kuulemma bittiavaruuteen. Minä tykkään kissatytöstäni kovasti. Jos joskus hommaan pelin, pitänee luoda hänet uudestaan :D


10.7.2013


Tänään ehdin taas saunan jälkeen tarttua toviksi ohjaimeen ja aloinkin innokkaasti suoritella tehtäviä, jotka olivat jääneet nappaamatta edellisellä kerralla. Aika paljon oli tarjolla juoksupoikakeikkaa, mutta myös pari taistelutoimeakin ilmestyi tarjolle, kun tarpeeksi pengoin.

Ensimmäinen niistä oli aika heinän tekoa. Jouduin listimään kuusi leppäkerttua, jotta niistä saatiin uutettua jonkinlaista öljyä. Leppäkerttuja löytyy ihan ykköstasoisiakin, joten ei tosiaan tuottanut vaikeuksia. Kokemuspisteiden toivossa tosin tapoin vähän vahvempia öttiäisiä.

Kaksi seuraavaa koostuivat kumpikin samoista mölleistä. Kummassakin niitä piti listiä neljä, erona se, että toisessa ne tulivat yksi kerrallaan, toisessa pareittain. Jo yksinään kyseiset möllit tykkäsivät paukuttaa minua lujemman puoleisesti, joten viimeinen suorittamani tehtävä tarjosikin kiitettävästi haastetta. Selvisin siitä niukin naukin. Jäinkin pohtimaan, olisiko parempi grindailla pusikoissa, ennen kuin rohkaisen tökkimään seuraavaa oikeaa haastetta keihäälläni.

Grindaaminen ei vain ole yhtään niin kannattavaa kokemuspisteiden puolesta kuin tehtävien suorittaminen... mutta olen jo kolunnut oikeastaan kaikki tällä hetkellä tarjolla olevat tehtävät, joten vaihtoehtoja ei taida juurikaan olla. Huomisilta menee siis flooran ja faunan metsästämisessä, kunnes uskallan pieksemään varsinaista kohdettani. En edes tiedä, millaisista örmyistä on kyse, sillä tehtävänanto oli tyyliin "sittenpähän näet, mitä edestäsi löydät" -___-;;;

Perjantaina ja lauantaina en todennäköisesti ehdi pelata, koska menemme mökille. Siellä ajattelin keskittyä kirjoittamiseen ja erään tarinan editoimiseen. Siten sunnuntai jää käytettäväksi ahkeraan pelailuun :) Maanantai on valitettavasti työpäivä, joten omalta osaltani aamupäivän tuokio jää välistä. Harmillista.

Maanantain jälkeen hahmoni sitten kaiketi deletoidaankin. Sen takia päätin tänään ikuistaa hänet. Jääpähän ainakikn muisto, jos ei muuta (tosin voin yrittää luoda uudestaan samanlaisen, jos oikein paha ikävä tulee).

Saanko esitellä? Ariana Nadell.
Tällä hetkellä Ariana on kylläkin levelillä 6. Kuva napattiin ennen varsinaisen pelaamisen aloittamista.

Mainittakoon vielä sekin, että peli vaikuttaa kivalta puuhastelulta, mutta sisäistä tarinanmetsästäjääni en ole sitten alun saanut ruokittua. Tieto ei yllätä, koska en odottanutkaan mörpiltä juonivetoisuutta. Koen tässä vain jonkinlaista ristiriitaa, sillä pelin parissa on kiva näpertää. Se olisi luultavasti hauska puuhastelua silloin tällöin, kun siltä sattuu tuntumaan... mutta kuukausimaksu ohjaa toimimista juuri päinvastaiseen suuntaan. Itseni tuntien kokisin menettäväni rahaa, jos en pelaisi mahdollisimman paljon maksetun kuukauden aikana... ja sellainen taas vie ilon pelaamisesta kokonaan.

Eli päätös pelin hankkimisesta on yhä avoin. Katsotaan, olenko saanut ratkaisun tehtyä pelin julkaisupäivään mennessä.


14.7.2013

Viikonloppu vierähti kaikissa muissa merkeissä kuin pelatessa, mutta ehdin sentään hieman vielä neljäätoista testailla. Pelaaminen oli tällä erää lähinnä epämääräistä pööpöilyä ja tehtävien suorittelua. Juoni nytkähti eteenpäin vain ihan pikkuisen, kun sain todeta, etten ole vielä tarpeeksi vahva piestäkseni edessä olevaa bossia.

Päällimmäiseksi tunteeksi jäi harmistus. Se ei johtunut Squaresta eikä pelistä itsestään. Ajan vähyys kävi kovastikin harmittamaan, sillä olisin halunnut tutustua peliin paremmin. Nyt viimeinen erä jäi oikeastaan yleiseksi häsläämiseksi.

Vaikutelma pelistä ei ollut huono, muttei se nyt varsinaisesti sydäntäni kaapannutkaan. Musiikeista tykkäsin tosi paljon, joten niitä kuuntelisi mieluusti lisääkin. Maisemat ovat myös huimaavan kauniit, niitä katselee silmät sirrillään. Pelattavuus vaikutti olevan ihan kohdallaan, joskin taistelusysteemin oppiminen tuotti minulle alkuun hieman vaikeuksia. Toimintoja tuntui olevan aika paljon yhden napin takana. Uskon kuitenkin sen verran omiin kykyihini, että riittävällä harjoittelulla homma alkaisi kyllä sujua.

Voi olla, että vielä kurkkaan avointa betaa, voi olla, että en. Paljon riippuu siitä, mihin muuhun kesälomalla uppoaa aikaa.

Ensimmäinen mörppikokemukseni oli joka tapauksessa positiivinen. Tosin en kommunikoinut muiden pelaajien kanssa lainkaan. Olen kuullut paljon siitä, millaista kohtelua naispelaajat ylipäätään saavat, joten ajatus sinällään ei houkuttele. Toisaalta peli jäi vähän kutkuttelemaan mieleen. Edelleen vain kauhistelen hintoja.

Tällä hetkellä näyttäisi, että peli maksaa PS3:lle 45 euroa ja 60 päivää peliaikaa vajaat 30 euroa siihen päälle. Kallista siis on. Katsellaan.

Uuden asun ehdin juuri hankkia, ennen kuin hahmo deletoitiin.

Ei kommentteja