Kiehtova juoni, kurjat kontrollit

Eilen julkaistiin Beyond: Two Souls -pelin pelattava demo. Itse peli puolestaan ilmestyy 9.10. eli jo ensi viikolla. Viime aikoina ei ole omien kiireiden takia paljoa tullut pelimaailman uutisointia seurattua, mutta käsittääkseni tämä(kin) peli on aiheuttanut jonkinlaista hypetystä.

Myös minua on pelin idea kiinnostanut ainakin lievästi, joten päätin demon ladata. Itse asiassa latasin jo eilen, mutta väsymys painoi sen verran, etten sitten lopulta jaksanut tarttua ohjaimeen. Tänään sen sijaan olo oli hitusen pirteämpi työpäivän jäljiltä ja päätin vilkaista, miltä pelaaminen tuntuu. Traileriahan oli jo tullut tuijotettua, joten sen tiesin, että hyvältä näyttää.


Nättiä, mutta realistista

Ja tosiaan ihan hyvältä näytti. Hahmojen animoinnissa ja ympäristöissä ei totisesti ollut valittamista, oikein aidontuntuisia olivat. Tosin henkilökohtaisesti tykkään enemmän fantasiamaisemista, joten siinä mielessä realistisuus oli ehkä hieman tylsää. Sanottakoon nyt kuitenkin, että tiesin, mihin olin tarttunut eli en mitään fantsumaisemia odottanut. Huomasin vain taas, että omaa sydäntä lähinnä on kuitenkin vähän toisenlainen tyyli.




Moraalipainia

Pelin hahmoista on hitusen vaikea sanoa mitään kovin syvällistä. Demo sisälsi kaksi pätkää. Toisessa päähahmo Jodie oli tutkittavana lapsena, toisessa hän oli pakomatkalla. Aiden-olento oli myös mukana kummassakin pätkässä, kuten olettaa saattaa, koska hän on ollut linkittyneenä Jodieen tämän syntymästä lähtien.

Pätkät tarjoilivat kuitenkin hyvän makupalan pelin juonesta. Jodie ja Aiden muodostavat tiiviin kaksikon, mutta kukaan muu tuskin tietää Aidenin olemassa olosta vaan olettavat Jodiella olevan yliluonnollisia kykyjä. Tästä syystä Jodien vanhemmat ovatkin hylänneet (?) lapsensa tutkimuslaitokseen, jossa hänen kyvyistään yritetään ottaa selkoa. Jossain vaiheessa Jodie saa tarpeekseen ja pakenee. Häntä etsitään jopa armeijan voimin.

Jo demon aikana en voinut olla ajattelematta pelin tarjoilemaa hyvä-paha -akselia. Jodie ei sinällään ole paha. Hän ei ole pyytänyt kohtaloaan vaan yrittää vain elää mahdottomassa tilanteessa. Kukapa meistä ei haluaisi vapauteen oltuaan vuosia tutkimuskohteena?

Toisaalta Jodie ja Aiden tappavat (surutta?) porukkaa, joka vain tekee työtään. Aidenilla on mahdollista pelotella tutkimuskohdassa (oletettavasti) viatonta naista ja pistää paikat tämän ympärillä remonttiin. Pakokohdassa puolestaan sotilaita pistetään kumoon urakalla. Toki he ovat uransa valinneet, mutta he myös ovat luultavasti saaneet tehtäväkseen suojella kotimaataan uhalta, jonka Jodie ja Aiden yhdessä muodostavat. Ainakin minulle pelaajana tämä aiheuttaa ristiriitaisen fiiliksen. Jodien vapaudenkaipuun pystyy ymmärtämään, mutta silti tappaminen tuntuu väärältä.

Tässä kohtaa kuitenkin tiedän Jodien taustoja ja juonen yksityiskohtia niin vähän, että on mahdotonta vetää johtopäätöksiä siitä, kuka lopulta on hyvä ja kuka paha. Veikkaan kuitenkin, ettei edes lopullinen peli tarjoa tähän yksiselitteistä vastausta. Kuten elämässä myös tässä tarinassa voi olla, että kaikki riippuu siitä, kenen kannalta tilannetta katsotaan. Ei ole mustaa, ei valkoista, ainoastaan harmaan eri sävyjä.


Masokistista turhautumista, sadistista nautintoa

Peliä pelataan sekä Jodiella että Aidenilla tilanteesta riippuen. Turpakeikkaaminen on Jodien heiniä, mutta Aidenilla voi vihollisen possessoida tai kuristaa sekä mm. heitellä esineitä. Kummallakin on pelattava, mikäli mielii päästä pelissä eteenpäin. Itselläni oli tosin joissain kohdissa hankaluuksia ymmärtää, mitä Jodie halusi Aidenin tekevän. Vaikka peli tarinallisesti tuntuu kiehtovalta, kontrolleihin en siis rakastunut tämän kokeilun aikana. Jodie tuntuu kävelevän kuin humalassa ja kamera pyörivän miten sattuu. Kun on tottunut monissa peleissä pyörittelemään itse kameraa mieleisiinsä suuntiin, tällainen rajoittuneisuus kuvakulmissa tökkii. Lisäksi taistellessa minun oli vaikea hahmottaa, mihin suuntaan minun haluttiin tattia tönäisevän. Ei kiva.

Toisaalta Aidenilla kameraa saa pyörittää itse ihan kunnolla, mutta silti homma ei ottanut onnistuakseen. Aina olin kääntymässä väärin... veikkaan, että tämän tosin saisi korjattua asetuksiin perehtymällä. Ehkä. Luultavasti olen vain tottunut kääntelemään toisissa peleissä kameraa eripäin.

Valitettavasti koin Aidenillakin liikkumisen hankalaksi. Ehkä puuha alkaisi harjoittelun myötä sujua, mutta näin alkuun se takkusi pahemman kerran. Harjoitusta se kuitenkin minulta vaatisi.

Sen sijaan paikkojen remonttiin laittamisesta, ihmisten possessoimisesta, kuristamisesta yms. tykkäsin kovastikin. Jokaisessa meissä asuu pieni sadisti? Jos liikkuminen ja kameran kääntely olisi ollut miellyttävämpää ja sujuvampaa, olisin saattanut nauttia Aidenilla mellestämisestä oikeasti.


Ja jäljelle jää epävarmuus

Mitä demo jätti käteen? Ajattelin sen auttavan ostopäätöksen teossa, sillä traileri ei siihen riittänyt. Arvon kuitenkin edelleen. Myönnän, että pelin tarinapuoli kiinnostaa minua, mutta kontrollit turhauttivat sen verran paljon, etten tiedä, jaksanko sitten kuitenkaan.

Tässä kohtaa taidan todeta, etten heti julkaisupäivänä ole ryntäämässä peliä ostamaan. Voi kuitenkin olla, että se joskus vielä käteen tarttuu. Kenties sitten, kun se ilmestyy pelikaupan hyllyyn käytettynä tai muuten vain hitusen halvemmalla hinnalla?

3 kommenttia

  1. Olipa hämäävä kuva! Ellen Page muistuttaa kuvassa niin paljon Last of Us:n Ellietä, että tein jo riemunkiljahduksia, ennen ku tajusin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh... vähän epäilen, ettei musta olis pelaamaan Last of Us'ia :D Oon ehkä vähän liian säikky pelaamaan mitään tommosia, mutta voisin kyl kattoa, kun joku muu pelaa.

      Poista
    2. Son kyllä paras peli ikinä! Juoni aivan huippu ja örrmörreihin ei keskitytä niin paljon, ku esim. Resident Evileissä. Enkä miäkään sitä ite pelannu. Juksu pelas ja miä kiljuin/huusin/välillä jopa itkin tyynyn takana. :D

      Poista