Ajatuksia FF-hahmoista osa 17: Rydia

Aika taas paneutua yhteen minulle heitettyyn Final Fantasy -hahmoon. Viimeisiä viedään ja loput ovatkin kaikki vähän vanhemmista Finaleista, joita en valitettavasti tunne yhtä hyvin kuin uudempia. Silti olen ehtinyt näistäkin hahmoista jonkinlaisen näkemyksen muodostaa. Pidätän kuitenkin pienen vastuunvapauden, sillä en ole nelosta ja vitosta vieläkään saanut pelattua loppuun asti (vaikka hyviä pelejä ovatkin). Mainittakoon myös, että jos tekstissä on virheitä, minua saa (ja pitää!) korjata.

Rydia of Mist [Final Fantasy IV, Final Fantasy IV: Interlude, Final Fantasy IV: The After Years]

Kuten jo sanoin, en ole nelosta pelannut loppuun. Interludeen ja The After Yearsiin en ole näin ollen vielä koskenutkaan, joten niistä en sano mitään. Nelosessa olen jumissa kuussa (oikeasti, miksi ne taistelut muuttuvat siellä niin vaikeiksi? :( ) eli aika loppusuoralla kuitenkin.

Rydia on ehdottomasti suosikkihahmoni kyseisessä pelissä. Hän tuo hieman mieleen Eikon ysistä, vaikka toki on ollut olemassa jo ennen Eikoa. Mielenyhtymäni johtunee siis siitä, että pelasin ysin ensin ja Eikon tarinassa on pieniä samankaltaisuuksia Rydian tarinan kanssa (epäilemättä tarkoituksella). Tässä on kuitenkin se hauskuus, etten nuorempana voinut sietää Eikoa, mutta Rydia valloitti heti sydämeni. Veikkaan tämän johtuneen siitä, että itselle oli välissä tullut ikää lisää ja suhtautumiseni hahmoihin oli muutenkin muuttunut.

Rydian tarina on koskettava traagisuudessaan. Menettää nyt koko kylä ja jäädä ainoaksi selviytyjäksi. Samalla se tosin on myös kliseinen, koska tätä konseptia on kyllä J-ropeissa nähty. Oliko se kliseinen, kun nelonen ilmestyi ensimmäisen kerran? Sitä en tiedä. Joka tapauksessa minua kliseisyys ei häiritse vaan ehkä jopa osa Rydian viehättävyyttä.

Pelin alussa Rydia on vain 7-vuotias traumatisoitunut pikkutyttö, mutta hän kasvaa aikuiseksi naiseksi. En vielä tiedä, löytääkö hän rauhan itsensä kanssa, mutta toivon sitä todella. Hänen kehittymistään on mielenkiintoista seurata ja ainakin minä välitän aidosti, mitä hänelle tapahtuu.

Rydia on myös erittäin kaunis. Olen aina tuntenut vetoa erikoisia hiustenvärejä kohtaan, ja hänen vihreät hiuksensa todella toimivat. Minusta on kiva, että hiukset säilyttivät tämän värin myös uudemmissa versioissa eikä niitä muutettu tavallisemmiksi, kuten esimerkiksi Terran, Lenna ja Farisin kohdalla on tehty.

Fan fiction kirjoittajana olen tietysti myös kiinnostunut siitä, mitä Rydiasta ei kerrota. Olen kuitenkin pidättäytynyt kirjoittamasta hänestä tarinoita, koska en ole nelosta saanut loppuun asti kahlattua. Ehkä vielä jonain päivänä pääsen tarttumaan näppäimistöön tältä osin. Silloin voi myös olla, että samaisessa tarinassa seikkailee Edge... en välttämättä voi vastustaa kiusausta parittaa näitä kahta toisilleen.

Nyt oikeastaan tuli taas harmistunut olo siitä, etten ole saanut peliä loppuun. Ehkä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä painimaan kuumonsujen kanssa oikein urakalla. Tokihan minä haluan tietää, miten tarina päättyy.


________

Sarjassa tulossa

- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)

Ei kommentteja