Näin loman loppupuolella pitäisi tietysti olla fiksu aikuinen ja ruveta noihin aikoihin rauhoittumaan, jotta saisi hyvät ja riittävät yöunet, mutta... koskas minä olen sellainen ollut? Sen sijaan, että olisin ohjeiden mukaan sulkenut kaikki laitteet ja vetäytynyt sohvankulmaan tylsistymään, päätin avata PS3:n ja jatkaa Tales of Symphoniaa. Ilta vierähtikin sitten puolenyön pintaan, mutta ehkä se nyt ei niin vakavaa ole.
Heti alkuunsa purjehdin meren ylitse Palmacostaan, joka tuntui aiempiin paikkoihin yllättävän isolta kaupungilta. Shoppailtavaakin riitti siihen malliin, että rahat olivat heti loppu... tuttu tunne jropeissa. Toisinaan tämä ärsyttää, koska se lisää grindaamisen tarvetta ja ihan rehellisesti sanottuna grindaaminen ei ole sitä lempipuuhaani.
Tällä kertaa rahanpuute aiheutti toisenkin ongelman, kun yllättäen olisi pitänyt ostaa tonnin maksava Palma Potion. Myyjä vihjaili kyllä tarjoilijan työstä kahvilassa, mutta ainakaan en keksinyt, miten siihen hommaan olisi mahdollista ryhtyä. Ehkä missasin jotain oleellista, mutta walktroughta ei tässä kohtaa tuijotettu ja asiaa tarkistettu. Päätin sen sijaan myydä ruokatarpeita.
Yleisesti ottaen tykkäsin Palmacostasta kaupunkina. Kai minulla on jonkinlainen viehtymys fantasiapelien satamakaupunkeihin, kun usein niistä muodostuu omia suosikkejani. Palmacostassa törmäsin myös hauskaan viittaukseen...
En tietysti voi olla asiasta täysin varma... mutta Titanicin teininä aivan liian monta kertaa tuijottaneena näin tuon välittömänä leffaviittauksena. En kuitenkaan tiedä, kuinka suosittu kyseinen James Cameronin versio Titanicin tarinasta on Japanin maalla aikoinaan ollut, joten voihan se olla, että tämä oli jotain muutakin eikä sitä mitä kuvittelin. Joka tapauksessa kohtaus kerätti hilpeyttä, mikä lienee pääasia.
Palmacostan juoniosuus paljastui melko monipuoliseksi ja tällä hetkellä minulla on tunne, että olisin voinut halutessani skipata siitä osan ja paahtaa vain eteenpäin (ehkä, en tiedä, kuinka vapaita valinnat pelissä oikeasti ovat). En kuitenkaan halunnut jättää maailman pelastamista puolitiehen, joten pitäähän sitä sitten kaikki auttamismahdollisuudet käyttää. Luultavasti siten saa myös tarinasta enemmän irti... miksipä sitä jättäisi pelistä jonkin osuuden pelaamatta, varsinkaan ensimmäisellä kerralla (omalla kohdallani mahdollisesti myös viimeisellä, koska noita pelejä kuitenkin on pelattavana jokunen).
Jostain syystä tällä kartta-alueella onnistuin myös ensimmäisen kerran eksymään ja olin hetken aivan pihalla sijainnistani. Virkistävää! Putkijuoksuja on tullut pelattua sen verran, etten enää muistanut, miltä pelissä eksyminen oikeasti tuntuu. Lopulta tosin kartta paljastui suhteellisen pieneksi ja aloin sen hahmottaa, joten kyse oli vain lyhyestä hetkestä.
Kartalla pörrätessä tuli pariin otteeseen törmättyä aiemmassa postauksessa mainittuun ninjatyttöönkin. Olen yhä varmempi, että hänestä saadaan vielä pysyvämpi seuralainen... ja toisekseen hänessä on jotain, mistä pidän hyvin paljon. Sanoisinkin, että hän kiinnostaa minua hahmoista tällä hetkellä eniten.
Epäilen kuitenkin, että saan vielä tovin odotella häneen tutustumista, sillä seuraavaksi pelissä olisi lähdettävä pelastamaa Chocolatea (NPC) ihmisfarmilta. Tämä on ilmeisesti tosiaan vapaaehtoista (ainakin peli antaa vahvasti ymmärtää niin), mutta ajattelin sen tehdä. Mies ehti jo naureskellakin, että totta kai minä pelastan suklaan ennen maailmaa, enhän muuten olisi minä. Noh, suklaa on välittömässä vaarassa, maailma ehtii hieman odottaakin. Eikös tämä nyt ole aivan loogista?
Ei kommentteja