Videopelimeme: päivä 11 - suosikkipelijärjestelmä

Pelijärjestelmät puhuttavat pelaajakuntaa tasaisin väliajoin. Välillä käydään niin sanottuja konsolisotia, toisessa hetkessä vouhkataan siitä, onko PC parempi kuin konsolit. Aihe on sellainen, että siitä on helppo saada ns. vastapuoli polttamaan hihansa. Se ei kuitenkaan ole tällä kertaa tarkoitus. Minä nimittäin uskon, että jokaiselle on olemassa se oikea järjestelmä, joskus niitä voi olla montakin.


Päivä 11: suosikkipelijärjestelmä


Olen pelaillut monilla eri konsoleilla ja jonkin verran myös PC:llä. Saan usein kuulla kommenttia siitä, etten kuulu PC master raceen kirjoituskoneeksi tarkoitetun läppärini kanssa. On totta, että kyseisellä laitteella ei pyöritetä tuoreimpia pelejä, mutta se onkin tarkoitettu muihin tarkoituksiin. Tarvitsen koneen, joka kulkee tarvittaessa myös mukana ja jonka voin sijoitella kotona eri paikkoihin aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Pöytäkone ei siis ole minulle vaihtoehto ja peliläppäri ei sovi budjettiin.

Jo pelkästään edellä mainituista syistä PC ei ole suosikkipelijärjestelmäni. Nuhapumppukoneeni lisäksi asiaan vaikuttaa se, että en viihdy hiiren ja näppiksen parissa kuin kirjoituspuuhissa. Pidän niillä pelaamista epämiellyttävänä. Tosin aika montaa PC-peliä pystyy nykyisin pelaamaan ohjaimellakin, mikä on kieltämättä miellyttävä juttu. En silti halua pelata työpöytäni ääressä enkä toisaalta viritellä ohjainta tietokoneeseen ja tietokonetta telkkariin saadakseni sohvafiiliksen. Olen laiska ja se on turhan työlästä.

Niinpä konsolit ovat minun juttuni. Ne ovat valmiiksi telkkarissa kiinni, joten voin vain tarttua ohjaimeen ja asettua sohvalle sopivaan asentoon. Käsikonsoli taas kulkee laukussa sinne, minne minäkin ja tarjoaa mukavia pelihetkiä vaikkapa mökillä tai reissun päällä.

Konsoleissakin on eroja. Wiin ohjaimia vihaan eikä Wii U:nkaan tablettiohjain saa pisteitä. Onneksi Wii U:lle on kuitenkin saatavilla tavallisempi padiohjain ja sillä pelaankin huomattavasti mieluummin.

Xbox taas on jäänyt minulle vieraaksi. Olen sitä satunnaisesti kokeillut kavereilla, mutta sen ohjain ei ole viehättänyt minua erityisemmin. Itse pelikoneessa en ole mitään ihmeempää vikaa havainnut, mutta kokemukseni tosiaan ovat vähäisiä.

Tästä onkin varmaan jo helppo arvata, mihin pohdiskeluni johtaa. PlayStation se minun juttuni, oma suosikkini. PS1 oli täydellisyyden multihuipentuma joskus vuosia, vuosia sitten. Tykästyin ohjaimeen jo silloin ja se on vain sukupolvien myötä parantunut. Nykyinen PS4:n ohjain istuu käteeni kuin nakutettu. Alkuun arastelin sen suurehkoa kokoa, mutta aika pian huomasin, että isompi olikin parempi. Joskus sillä koolla on oikeasti väliä. PS3:n ohjain tuntuu tätä nykyä hitusen liian pieneltä hyppysissä, vaikka silläkin on oikein hyvä pelata.

Käsikonsolien puolelta suosikkini on kuitenkin 3DS. Se on sopivan kevyt käsiin ja taitettava näyttö on helppo asettaa hyvään kulmaan. Tatti on hyvä, samoin muut toiminnot. PSP:llä olen myös pelaillut paljon, mutta se ei istu hyvin käteen ja tatti on todella ikävä (minulla on aivan ensimmäinen versio ko. laitteesta). PS Vitaa ei taloudessa ole, mutta olen lievästi kiinnostunut sitä joskus kokeilemaan. Toistaiseksi sille ei kuitenkaan ole tullut sellaisia pelejä, joiden takia se olisi ollut pakko hankkia. Siispä jää nähtäväksi, kotiutanko sitä koskaan.

Tällä hetkellä on kuitenkin niin, että Sony ja Nintendo taistelevat sielustani. Sonyn PlayStation on lievästi johdossa.

Milläs te muut mieluiten pelaatte?


Tulossa seuraavaksi: Peli, jota kaikkien pitäisi pelata


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Hmm... Itse tulee pelattua lähinnä PC->Steam Link->TV. Steam Controllerilla ja xbox 360 ohjaimella. PS4n ohjain kyllä mainio, vaikkakaan en xbox-miehenä pidä ohjaustattien sijainnista edelleenkään. Xbox 360 ja Xbox One -ohjaimet taitavat olla tällä hetkellä itselleni mieluisimmat. PC:n lisäksi 3DS on ollut erittäin mieluinen kapistus. Tosin 3DS:n ohjaustatti aiheuttaa pitemmän ajan jälkeen ikäviä kipuja oikeassa kädessä :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kätevältä kokonaisuudelta tuokin. :)

      Se on varmaan vähän tottumis- ja makukysymys, istuuko käteen paremmin PS-ohjain vai Boxin ohjain. Itse olen Boxin ohjaimen tatit kokenut hankalaksi, kun olen toisenlaiseen järjestykseen tottunut.

      Käsikonsolit totisesti aiheuttavat käsivaivoja ja muitakin kolotuksia (tai sitten se on minun kohdallani ikä). 3DS ei ole täysin synnitön tässä, vaikka istuu käteen paremmin kuin vanhemmat DS:t tai PSP.

      Poista