Videopelimeme: päivä 13 - peli, jonka olet pelannut yli 5 kertaa

Tämän osion otsikko oli alun perin "peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa". Varmaan ihan hyvä aihe sekin, mutten halua luetella tähän postaukseen lähes kaikkia pelejä, joita olen ikinä pelannut (okei, ehkä on myös pari kolme, joita olen pelannut alle 5 kertaa). Kun pelaa enimmäkseen vähintään 50 tuntia kestäviä roolipelejä, pelikertoja kertyy heittämällä yli 5. Sen takia vaihdoin otsikon muotoon "peli, jonka olet pelannut yli 5 kertaa" tarkoittaen sitä, että se peli on myös pelattu läpi asti joka kerta.



Päivä 13 - peli, jonka olet pelannut yli 5 kertaa


Pelailen tosiaan enimmäkseen japanilaisia roolipelejä, vaikka välillä tulee muidenkin genrejen tuotoksiin tartuttua. Kun yksi peli kestää kevyimmillään sen 50-60 tuntia per pelikerta, ei näitä pelejä yleensä tule hinkattua uusiksi hirveän moneen otteeseen. Mieluummin melkein pyrkii pelaamaan siitä juuri ennen lopputaistelua olevasta tallennuksesta ja tekemään kaikki mahdolliset sivutehtävät siten periaatteessa yhdellä läpäisykerralla.

On kuitenkin olemassa sellaisia pelejä, jotka olen jaksanut kahlata läpi useammankin kerran. Final Fantasy Type-0:n läpäisin kahdesti ihan vain saadakseni myös vaihtoehtoisen lopun ja täydennystä tarinaan. Ilmeisesti kaikkien välivideoiden avaaminen vaatisi vielä kolmannen kerran, mutta se saattaa jäädä tekemättä.

Myös Final Fantasy XII on tullut pelattua useampaan otteeseen. Pelasin sen kahdesti aivan perä jälkeen, kolmannen kerran speedrunina kavereiden kanssa (ihan joka hetki en siis itse pidellyt ohjainta) ja neljännen kerran International Zodiac Job System -versiona japaniksi. Viides kerta saadaan varmastikin täyteen ensi vuonna, kun pelistä ilmestyy PS4:lle The Zodiac Age -versio.

Vanhempia Final Fantasyja en ole edes läpäissyt kaikkia sitä yhtä kertaa ja osan olen pelannut vain kertaalleen. Final Fantasy VII:n olen pelannut kerran loppuun ja toisen kerran melkein loppuun. On kuitenkin olemassa yksi peli, jonka olen kahlannut alusta loppuun saakka kuusi kertaa eli pääsen tuon maagisen viiden läpäisykerran ylitse.

Kyseessä on tietenkin suuri rakkauteni Final Fantasy IX!

Olen aloittanut Final Fantasy IX:n alusta ainakin 15 kertaa, koska tykkään pelin ensimmäisestä levystä vain niin turkasen paljon. Siinä on ihanaa pienen seikkailun tuntua, ennen kuin kuviot alkavat mennä eeppiseen suuntaan.

Läpi asti on tosiaan tullut pelattua noista kerroista kuusi. Ensimmäinen joskus vuosia, vuosia sitten. Minulla oli peli poltettuna kaverilta (hyi, tuhma minä!) ja se näkyi mustavalkoisena. Kesätöistä sain raavittua rahat kasaan ja ostin pelin aitona. Pelasin sen heti uudestaan ja nautin niin väreistä kuin toimivista välivideoistakin. Kolmannen kerran palasin pelin pariin, kun Final Fantasy X tuotti pettymyksen ja halusin jotain parempaa. Neljännen pelasin, kun innostuin kirjoittamaan peliä tarinamuotoon.

Viidennen kerran palasin Final Fantasy IX:n pariin, koska minulla oli puhtaasti ikävä sitä. Tämä tapahtui joskus ammattikorkea-aikoina. Final Fantasy XII ei ollut tainnut vielä ilmestyä eikä Final Fantasy X koskaan iskenyt minuun kovin syvästi, joten IX kannatteli minua pitkän aikaa.

Kuuluisa kuudes kerta oli, kun ostin pelin digitaalisen version PSP:lleni. Se oli vain pakko pelata vielä kerran uudestaan ja nauttia jokaisesta sekunnista sen parissa, vaikka PSP:llä pelaaminen ei aina niin kovin miellyttävää edes ole.

Nyt odottelen, josko Final Fantasy IX:stä saataisiin PS4:lle sama versio, joka on mobiililaitteille ja Steamiin jo putkahtanut. Jos näin käy, voi hyvinkin olla, että innostun vielä seitsemännen kerran sen pelaamaan läpi.

Tulossa seuraavaksi: Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. FFIX on kyllä timanttinen peli, vaikka ei itselleni sarjassa parhaan pelin paikkaa toimitakaan. Sen sijaan jos FFVIII:stä tulee puhe, niin se on kyllä tahkottu ja varmaan kymmenen kertaa x) Mutta eniten läpäisyjä pelille tulee varmaan joko NESin ekalle Metroidille, tai SNESin Zelda: A Link to the Pastille :)

    PS. Oletko katsonut vielä yhtään meikkiksen FFXII Let's Play-videota Youtubesta? Kaipaisin FFXII eksperteiltä vähän kommentteja omasta lähestymistavasta ja kommentaarista peliin... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenen kertaa sama peli on jo melkoinen suoritus. ^^;;

      Täytyy myöntää, että en ole noita Let's Play -videoita katsonut. Katson aika vähän videoita ylipäätään ja yleensä lähinnä kauhupelien Let's Playta, koska niitä en kykene itse pelaamaan.

      Pitää kuitenkin nyt pistää korvan taakse ja seuraavan kerran iltakooman iskiessä testata tuo sinun FFXII Let's Play. :)

      Poista