keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Ys VIII:n hahmopohdinnat osa 1: Adol ja Dana

Hahmopohdintapostaukset ovat oleellinen osa tätä blogia. Nyt onkin aika tarttua Ys VIII:n hahmoihin ensimmäistä kertaa. Päähahmoista on hyvä aloittaa, joten tässä postauksessa käsittelen Adolia ja Danaa.


Postaus sisältää lieviä spoilereita. Luet omalla vastuullasi!


Onkin alkanut jo muodostua perinteeksi kirjoitella hahmopohdintoja jokaisesta pelauksen alla olevasta pelistä, joten miksipä siis ei myös Ys VIII:sta. Pelissä on melkoinen liuta hahmoja, joista toisista kerrotaan enemmän, toisista vähemmän. Käsittelen näissä postauksissa vähintäänkin oman tiimin hahmot, mutta saatan myöhemmin sanoa sanasen myös NPC-jengistä. Toiveita saa toki esittää, keistä mieluiten haluaisit postauksen.

Tässä ensimmäisessä hahmopohdintapostauksessa päätin ottaa käsittelyyn pelin päähahmot Adolin ja Danan. Toki sinällään pelisarjan historia huomioon ottaen Adolin voisi ajatella kantavan päähahmon roolia yksinään, mutta toisaalta Danalla on tarinassa myös iso osuus ja ajoittain pelaaja pelaa ainoastaan hänellä.

Sen verran on vielä sanottava, että pelin pelaaminen on minulla yhä kesken. Voi siis olla asioita, joita en vielä näistä hahmoista tiedä. Jos jotain isoja juttuja ilmenee, voi olla, että teen päivityspostauksen myöhemmin. Ja jos sinä olet jo ehtinyt pelin pelata loppuun asti, ethän spoilaa minua kommenttiboksissa. Kiitos paljon!


Adol Christin


Adolin taustatarina


Adol on 21-vuotias (Ys VIII: Lacrimosa of Danan aikaan) punapäinen sankari, joka ajautuu seikkailusta toiseen. Ys VIII sijoittuu pelisarjan aikajanalla Ys V: Kefin, Lost City of Sandin ja Ys VI: The Ark of Napishtimin väliin eli sarja ei etene kronologisesti.

Pelin alussa Adol on merimatkalla ystävänsä Dogin kanssa, kun laiva joutuu kahnaukseen jonkinlaisen mustekalan tai tursaan kanssa. Tämän seurauksena laiva tuhoutuu ja Adol haaksirikkoutuu Seirenin salaperäiselle ja vaaralliselle saarelle. Saarta tutkiessaan hän löytää myös muita haaksirikkoisia, ja pian alkaakin rakentua pieni kylä, josta huolehtimisen Dogi ottaa harteilleen. Adol sen sijaan keskittyy saaren kartoittamiseen ja etsii samalla ratkaisua mystisiin uniin, jotka ovat alkaneet hänen saarelle päädyttyään. Unissa hän näkee nuoren naisen, Danan, joka vaikuttaa eläneen Seirenin saaren menneisyydessä. Pian unet alkavat kuitenkin linkittyä nykypäivään erikoisella tavalla.

Omat ajatukseni Adolista


En ole pelannut aiempia Ys-sarjan pelejä (enkä vielä tiedä, pelaanko koskaan... PC ei juuri houkuttele, sori), mutta olen niistä nyt tämän kahdeksannen osan pelaamisen myötä kuitenkin hieman lueskellut. En voi kutsua itseäni asiantuntijaksi sarjan suhteen millään tavalla, mutta uskoisin päässeeni perusjutuista perille.

Adol on Originia lukuun ottamatta kaikkien pelien päähahmo, mutta hän ei puhua pukahda pelien aikana. Tosin Ys VIII:ssa hänelle on mahdollista valita satunnaisia repliikkejä ja hän saattaa jopa tuolloin sanoa pari sanaa ääneen (esim. kysyä "oletko kunnossa?"). 

Puhumattomuudesta johtuen Adolin persoona jääkin minulle etäiseksi. Voin toki itse vaikuttaa siihen, onko hän joissain tilanteissa mukava vai töykeä tai heittääkö asiallisen vai hitusen asiattoman kommentin, mutta siihenpä se sitten jää. Adol onkin mielestäni enemmän pelaajan avatar kuin oma, persoonallinen hahmonsa. Tässä ei sinällään ole mitään vikaa ja tarinankerronta toimii erinomaisesti myös näin, vaikka itse preferoin persoonallisempia päähahmoja.

Se Adolin puolesta on kuitenkin sanottava, että hän ei laukaise päähahmoallergiaani lainkaan. Monesti nimittäin on käynyt niin, että nämä vähän persoonallisemmat tapaukset onnistuvat nyppimään hermojani oikein urakalla (esim. FFX:n Tidus tai Star Ocean: The Last Hopen Edge).


Dana Icarusia


Danan taustatarina


Dana on salaperäinen Adolin unissa esiintyvä sinihiuksinen nuori nainen. Hän elää Eternian valtakunnassa, jossa hänet on valittu Suuren Puun neidoksi eli käytännössä valtakunnan uskonnolliseksi johtajaksi. Dana on iloluontoinen ja utelias melkein viaksi asti ja saakin tästä usein kuulla muilta. Hänellä on kuitenkin sydän paikallaan ja hän haluaa auttaa Eternian asukkaita kaikin mahdollisin tavoin.

Kun Danalle selviää hänen yhteytensä Adoliin sekä Seirenin saaren Adolin aikainen tila, hän haluaa ottaa mysteeristä selvää ja, jos mahdollista, pelastaa Eternian tulevaisuudessa väijyvältä tuholta. Hän pyrkii auttamaan tulevaisuudessa elävää Adolia tapahtumien selvittämisessä samalla, kun tutkii tilannetta itsenäisesti omassa ajassaan.

Omat ajatukseni Danasta


Dana ei esiinny (tietääkseni) muissa Ys-sarjan peleissä vaan on luotu nimenomaan tätä kyseistä peliä varten. Hänellä on selkeämpi persoona kuin Adolilla ja se tekee hänestä minulle huomattavasti varsinaista päähahmoa kiinnostavamman tapauksen. Pidän Danan iloisesta luonteesta ja toisaalta myös tavasta joutua vaikeuksiin uteliaisuutensa takia. Danan nuoruuden kohelluksia ei pelissä suoraan näytetty, mutta niistä kuitenkin kerrottiin sen verran, että hänestä sai hyvän käsityksen. Noiden kertomusten (eli käytännössä Adolin unien) perusteella hänestä saikin raisun vaikutelman.

Tunnollinen ja vastuuntuntoinen Dana on silti ja hän haluaa auttaa muita. Minusta nämä kaksi erilaista puolta luovatkin kiinnostavan kontrastin ja syventävät häntä hahmona entisestään. Dana onkin yksi suosikkihahmoistani tässä pelissä ja siirryin pelaamaan hänellä, kun se tuli myös Adolin ajassa mahdolliseksi. Adol sai jäädä vaihtopenkille muiden miesten kanssa.



Kaksi yhteen kietoutuvaa tarinaa


Adolin ja Danan kohtalot linkittyvät yhä tiukemmin toisiinsa tarinan edetessä. Dana ei pysy vain Adolin unissa vaan siirtyy fyysisenä olentona tulevaisuuteen eli Adolin nykyhetkeen. Hän pystyy kuitenkin myös telepaattisesti palaamaan omaan aikaansa ja välittämään tapahtumat näkyjen kautta Adolille ja hänen kumppaneilleen.

Odotankin mielenkiinnolla, miten tarina vielä kehittyy ja millä tavoin Adolin ja Danan yhteinen seikkailu päättyy. Olen aina ollut vähän nihkeä aikamatkailutarinoiden suhteen, mutta toistaiseksi Lacrimosa of Dana on onnistunut pitämään paketin kasassa ilman, että epäloogisuudet ovat alkaneet häiritä kokemusta.


Lue myös


Ys VIII:n demo yllätti positiivisesti
Ensivaikutelmat Ys VIII:sta
Ys VIII:n tarina alkaa hitaasti mutta pitää otteessaan

Onko Adol sinulle tutumpi hahmo kuin minulle? Millaisena sinä koet hänet? Entä mitä pidät Danasta?

http://www.pelit.fi/

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Final Fantasy -isiä

Monissakin peleissä vilahtaa ainakin jonkin verran perhesuhteita. Isänpäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin nostaa esille muutaman isän suosikkipelisarjastani Final Fantasystä. Ihan kaikkia en kuitenkaan käy läpi, mutta kommenteissa saa toki kertoa omia ajatuksiaan FF-isistä ja mikseipä muidenkin pelien isähahmoista.





Final Fantasyissä esiintyy isiä, jotka eivät ole erityisen hyviä roolimalleja. Esimerkiksi voisin nostaa tässä kohtaa vaikkapa Final Fantasy VII:n Hojon, josta ei hyvällä tahdollakaan saa väännettyä vastuuntuntoista ja kunnollista isukkia. Myöskään Final Fantasy X:n Jecht ei varsinaisesti ole vakuuttanut minua siitä, että isyyden osaamispisteitä olisi kerrytetty ennen lapsen hankkimista. Tänään en kuitenkaan ruodi näitä tapauksia sen enempää vaan nostan esille vähän paremmin plussapojoja keräilleet isät, vaikka heilläkin voi omat heikkoutensa olla.


Laguna Loire - Final Fantasy VIII


Laguna on Final Fantasy VIII:n päähahmon, Squallin, isä. Laguna ei kuitenkaan ollut paikalla Squallin syntyessä (ilman omaa syytään!) ja koska Squallin äiti, Raine, kuoli pian tapahtuman jälkeen, Squall ja Rainen aiemmin adoptoima Ellone, toimitettiin Edean ylläpitämään orpokotiin. Laguna sai kyllä kuulla Rainen kuolemasta, muttei pojastaan.

Tuohon aikaan Laguna oli noussut Estharin presidentiksi, missä tehtävässä jatkoikin seuraavat 17 vuotta. Hän kyllä ajatteli Ellonea, johon oli kehittänyt siteen asuessaan Rainen kanssa, muttei ilmeisesti koskaan edes haaveillut hakevansa tyttöä luokseen. Ehkä hän sitten ajatteli Ellonen olevan turvassa orpokodissa.

Squallin lapsuudessa Laguna ei luonnollisesti pystynyt olemaan läsnä. Voisin kuitenkin kuvitella, että hän olisi ollut Squallille varsin hyvä isä ja kenties Squallin persoonakin olisi hänen vaikutuksestaan voinut kehittyä vähemmän jurottavaksi. Lagunan hieman hönö luonne olisi kenties hionut pahimmat särmät Squallista tai ehkä ne eivät olisi edes päässeet syntymään, jos poika olisi saanut kasvaa vanhempiensa ja adoptiosiskonsa kanssa.

Näinhän tarina ei valitettavasti kuitenkaan mennyt vaan Squall kasvoi orpokodissa ja päätyi lopulta SeeDiksi. Peli ei taida missään vaiheessa paljastaa suoraan Squallin ja Lagunan välistä todellista suhdetta, mutta rivien välistä se on kuitenkin pääteltävissä. Muun muassa Lagunan läheinen ystävä Kiros sanoo Squallille, että hän hyvä, että Squall ei juurikaan muistuta ulkoisesti isäänsä vaan tulee enemmän äitiinsä. Tämä tarkoittaa vähintäänkin sitä, että Kiros tuntee Squallin vanhemmat. Toki on mahdollista, että kyse on joistakuista muista kuin Lagunasta ja Rainesta, mutta sanoisin sen olevan vähintäänkin epätodennäköistä.


Wakka - Final Fantasy X / Final Fantasy X-2


Wakka ja Lulu saavat Final Fantasy X-2:ssa pojan, jonka Wakka nimeää Vidinaksi. Tuoreen perheen elämää ei pelissä kuvata kovinkaan laajasti, mutta he kuitenkin vilahtavat tarinassa mukana.

Olen muutaman kerran blogissa saattanut mainita, ettei Wakka itse asiassa lukeudu suosikkihahmoihini vaan varsinkin ensimmäistä kertaa Final Fantasy X:tä pelatessani pidin häntä erittäin ärsyttävänä. Wakka kuitenkin parantaa huonoja tapojaan ja asenteitaan pelin edetessä ja siten kasvaa vähän kivemmaksi hahmoksi. En silti ymmärrä, mitä Lulu hänessä näkee, mutta se ei onneksi ole tämän postauksen aihe.

Vaikkei Wakka ole suosikkilistallani ykkösenä, uskon häneen isänä. Hän on kokenut kovia ja onnistunut muuttamaan asenteitaan. Hänellä voi olla hyvä käry siitä, miten muksu siis kannattaa kasvattaa. Hän on luonteeltaan myös lempeä (varsinkin, kun on päästänyt irti rasismistaan) ja iloinen, mikä ei varmastikaan ole muksun kannalta huono juttu. Hän myös saattaa tasapainottaa Lulun hitusen jäykkää luonnetta.

Lisäksi Wakka on hyväsydäminen ja haluaa tarpeen tullen piristää ystäviään. Hän ei aina siinä onnistu, mutta ajatuskin on tärkeä. Hän myös huolehti veljestään, Chappusta, kun heidän vanhempansa kuolivat. Hänellä on jo kokemusta vastuusta, jota jokainen vanhempi joutuu kantamaan. En ehkä itse opi koskaan pitämään Wakkasta, mutta uskon silti, että hän voi olla Vidinalle hyvä ja esimerkillinen isä.

Sazh Katzroy - Final Fantasy XIII


Sazh on Dajh'n yksinhuoltajaisä. Hänen vaimonsa kuoli kolme vuotta ennen pelin tapahtumia, ja hän on siitä lähtien huolehtinut pojastaan yksin. Valitettavasti Dajh'sta kuitenkin tuli Sanctumin l'Cie ja PSICOMin joukot sieppasivat hänet. Sazhin suurin motivaatio selviytyä pelin aikana onkin yritys pelastaa Dajh. Hän asettaa poikansa oman hyvinvointinsa edelle, ja on valmis jopa uhraamaan itsensä PSICOMeille estääkseen Dajh'n muuttumisen Ciethiksi.

Mielestäni Sazh on erinomainen esimerkki välittävästä isästä. Lisäksi hän on luonteeltaan välitön ja eläväinen, hän osaa antaa anteeksi ja vaikuttaa varsin hyväsydämiseltä mieheltä. Vaikka hän saa tietää Vanillen osuudesta poikansa kohtaloon, hän antaa lopulta tälle jopa anteeksi.

Sazh ei ole hänkään lempihahmojeni joukossa, mutta esimerkillinen isä hän silti on. Hän on tasapainoinen ja huolehtiva. Pelin pelanneet tietävät, että Sazh saa pelin lopussa poikansa takaisin. Olin tästä käänteestä kovin iloinen ja mielestäni se olisi ollut hyvä päätös isän ja pojan tarinalle.

Final Fantasy XIII-2 ja Lightning Returns jatkoivat kuitenkin tarinaa myös heidän osaltaan. Molemmissa peleissä Dajh toimii jälleen Sazhin motivaationa. Tuntuukin, ettei isä-poikasuhde pääse kehittymään eteenpäin Dajh'n ollessa toistuvasti pulassa ja Sazhin pelastajan roolissa. Haluan silti uskoa, että Lightning Returnsin jälkeisessä uudessa maailmassa nämä kaksi pääsevät vihdoin elämään tavallista perhe-elämää ja uskon Sazhin myös olevan Dajh'lle erinomainen isä.

Lue myös


Suuruudenhullu tiedemies - Final Fantasy XII:n tohtori Cid

Keitä muita videopeli-isiä sinä haluaisit  nostaa estraadille? Onko joku mielestäsi oikein esimerkillinen tapaus?


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Päivä GameXpossa

GameXpo-messut järjestettiin toista kertaa Helsingin Messukeskuksessa 3.-5.11.2017. Pääsin messuille bloggaajana ja olin paikalla lauantaina. Mukaan matkaan nappasin puolison, koska kaksinhan on kivempi kierrellä kuin yksin.




Yleisfiiliksiä päivästä


Aamu oli yhtä häsellystä ja meinattiin puolison kanssa myöhästyä kerrankin ajoissa olevasta junasta. Onneksi kuitenkin ehdittiin laiturille juuri junan sinne tullessa ja istumaankin melkein samaan aikaan, kun konnari tuli kyselemään lippujen perään.

Junamatka Pasilaan sujui ilman välikohtauksia ja sää Helsingissä oli vähemmän sateinen kuin täällä päin, mikä oli enemmän kuin jees. Osattiin jopa seikkailla Pasilan väliaikaiselta asemalta Messukeskukseen, osittain varmaan sen takia, että olin edellisellä viikolla jo pyörähtänyt siellä Kirjamessujen merkeissä.

Etukäteen ostetuilla lipuilla pääsi porteista sisään kätevästi jonon ohitse. Tosin kun vähän puoli yhdentoista jälkeen paikalle saavuimme, eivät ne jonotkaan olleet kovin kamalat. Ehkä messujen avautuessa kympiltä ne saattoivat olla pidemmät. Paikalla olleet kertokoon.

Messukeskuksessa oli samaan aikaan GoExpo Winter -messut, jotka keskittyvät talviurheiluun eivätkä minua oikeastaan kiinnostaneet, mutta lisäsivät kävijämäärää kiitettävästi. GameXpon alue oli myös sijoitettu messuhallin peränurkkaan, mikä tarkoitti pakollista vaellusta urheilumessujen läpi. Ei sinällään mitenkään paha juttu, mitä nyt urheilumessuvieraiden perässä tallustelu turhautti, kun olisin jo halunnut olla perillä.

GameXpon alue paljastui paljon pienemmäksi, mitä olin kuvitellut. Olin myös kuullut muutamilta ihmisiltä etukäteen, että aikaa kannattaa varata paljon, ettei päivä lopu kesken. No, sitähän oltiin varattu miltei seitsemän tuntia ja pakko kyllä sanoa, että se oli liikaa näin pienellä alueella pyörimiseen. Kolme tai neljä tuntia olisi varmaankin ollut sopivampi valinta.

Joka tapauksessa ensimmäiset pari tuntia kuluivat rattoisasti, kun kiersimme näytteille asettajien pisteitä läpi. Monilla oli kivoja tarjouksia ja ostoksiakin tuli sitten tehtyä, kuten nyt messuilla usein on tapana. Täytyy silti todeta, että rahaa meni (paljon!) tavallista enemmän.

Osa näytteille asettajista olivat puhtaasti myymässä tavaraa, mutta isolla osalla oli myös toiminnallisempia pisteitä, joissa pääsi testaamaan erilaisia pelejä ja laitteita. VR-vempeleet näyttivät vetävän jengiä puoleensa ja jonoa tuntui olevan koko ajan. Tavallaan olisin halunnut käydä testaamassa itsekin, miltä virtuaalitodellisuus näyttää, mutta rehellisesti sanottuna pelkäsin silmälasieni puolesta. Olen kerran edellisessä työpaikassani iskenyt uteliaana VR-lasit päähän ja omat lasit olivat sen jälkeen harmaan mähmän peitossa. Ei kiva juttu tilanteessa, jossa ei ole mahdollista päästä pesemään niitä. Tästä syystä jäi siis nyt testaamatta. Tosin saattaisin kyllä pystyä pelaamaan VR:ää ilman omia lasejakin... ehkä.

Toinen juttu noissa VR-pisteissä oli se, että niiden ympärille kerääntyi myös porukkaa katsomaan. Vaikka itse ei sitä lasit päässä tietenkään näe, minua lievästi ahdistaa ajatus, että joku tuijottaa minua, kun huidon menemään Move-kapulat käsissä. Minulla on melko suuri kynnys päästää ketään katsomaan pelaamistani, varsinkaan tuntemattomia tyyppejä.

Suurimmalla osalla ei kuitenkaan tällaisia ongelmia näyttänyt olevan ja pisteissä tosiaan riitti porukkaa ilman, että minä olisin vielä omalta osaltani jonoa käynyt kasvattamassa.

Onneksi muutakin tekemistä oli. Kävimme muutamassa ohjelmassa (niistä kohta tarkemmin) ja pelailemassa perinteisempiä pelejä. Käytännössä parhaiten viihdyinkin Namcon pisteellä, missä pääsi kokeilemaan Ni no Kuni II:sta ja Code Veiniä.

Kuten sanottua, loppupuolella aika kävi vähän pitkäksi ja ympärillä pyörivä ihmismassa alkoi väsyttää. Hitusen ikävää oli myös saada mm. pariin kertaan repusta päähänsä ilman, että anteeksipyyntöä kuului. Olen kai tottunut hyväkäytöksisiin conikävijöihin, kun meluisa ja päälle kävelevä messukansa alkoi iltapäivän puolella jo vähän ahdistaa.

Desuconissa ja Traconissa usein viihtyvänä kävijänä harmittelin myös mm. vesipisteiden puuttumista. Olen tottunut siihen, että vesipullon voi täyttää helposti kävellessään pisteestä A pisteen B, mutta Messukeskuksessa täytyi erikseen hakeutua vessaan sitä varten... ja yritäpä täyttää vesipulloa liiketunnistimella toimivasta hanasta. Noh, kaikkea ei voi saada.

Kun kotimatka koitti, oli ihanaa istahtaa takaisin junaan. Vielä ihanampaa oli päästä rojahtamaan omalle sohvalle. Väsymys hiipi aika nopeasti seuralaiseksi ja lauantai-illasta huolimatta taisin kömpiä petiin jo iltakympin pintaan.

Päivän aikana tsekatut ohjelmat


Myrskyn sankarit - roolipeli lapsille ja aloittelijoille


Tätä ohjelmaa meidän ei ollut alun perin tarkoitus mennä kuuntelemaan ollenkaan, koska olen sillä tavalla outo, että olen kiinnostunut lähinnä videopelaamisesta. Muu pelaaminen kun vaatii vähän liikaa sitä sosialisoimista toisten ihmisten kanssa (hui, kamala!). Ohjelma oli kuitenkin puolisen tuntia myöhässä, joten se alkoi siinä vaiheessa, kun olimme juuri saapuneet kuuntelemaan toista ohjelmaa.

Myrskyn sankareista olen kuitenkin joskus kuullut, mutten voi sanoa siihen perehtyneeni millään tavalla. Peli kuitenkin kuulosti ihan mielenkiintoiselta. Se tuntui yhdistelevän perinteisiä roolipelielementtejä ja samalla tuovan niihin jotain uutta, ehkä ripauksen suomalaisuutta. Peli myös ammentaa osittain pohjoismaisesta perinteestä ja siinä tavataan esimerkiksi staaloja.

Jos pöydän ääressä pelattavat roolipelit kiinnostavat, mutta et ole vielä tutustunut niihin, Myrskyn sankarit voi olla hyvä peli aloittamiseen. Siitä en sitten osaa sanoa, miten hyvin se istuu kokeneempien pelaajien makuun.

Ihan tyhmä peli! - Haussa peli, joka ei opeta mitään


Tässä ohjelmassa puhuttiin siitä, mitä peleistä voi oppia, vaikkeivät ne varsinaisesti opetuspelejä olisikaan ja samalla pohdittiin, millainen oikein olisi peli, joka ei opeta yhtään mitään.

Kaikki pelit eivät opeta asioita kaikille pelaajille. Esimerkiksi jos aikuinen pelaa lapsille suunnattua matematiikkapeliä, ei hän välttämättä opi mitään uutta tai jos 5-vuotias lyödään pelaamaan World of Warcraftia, ei hänkään välttämättä opi mitään, koska peli ei ole hänen kehitystasolleen sopiva. Oppiminen on myös siis sidoksissa pelaajan lähtökohtiin. Silti yleisesti voidaan sanoa, että melkein kaikki pelit opettavat jotain, esimerkiksi koordinaatiokykyä, havainnointia tai vaikkapa sitten ihan vain, miten kyseistä peliä pelataan tai miten peliä itseään voi pelata paremmin, esim. Unfair Mario ja Flappy Bird.

Ohjelman pointtina oli, että pelit eivät elä tyhjiössä vaan ovat osa pelikulttuurillista jatkumoa ja samalla vaikuttavat siihen. Peli voi myös opettaa jotain pelikulttuurista. Aihe oli sinällään mielenkiintoinen ja ansaitsisi varmasti pohdintaa syvällisemminkin.

Digitaalisten pelien narratiivit


Tätä ohjelmaa odotin kaikista eniten! Nimensä mukaisesti se käsitteli tarinankerrontaa peleissä ja sitä, miten se eroaa tarinoiden perinteisemmistä muodoista, esimerkiksi saduista. Koska olen varsinainen tarinan perässä juoksija pelejä pelatessani, ei tätä ohjelmaa totisesti voinut jättää välistä.

Siinä, missä sadussa on yleensä yksi tarina vaihtoehto, sama peli voi kertoa useita erilaisia tarinoita. Peleissä voi olla valintoja, jotka vaikuttavat siihen, mihin suuntaan tarina lähtee etenemään. Toisella pelikerralla pelaaja voi siis päätyä erilaiseen lopputulokseen, jos tekee erilaiset valinnat kuin ensimmäisellä. Myös hahmon kehitystä peleissä voidaan käyttää tarinankerronnan välineenä. Esimerkiksi roolipeleissä valittu ammatti tai kyvyt, joita pelaaja painottaa, voivat vaikuttaa siihen, millä tavoin pelihahmo pystyy avaamaan lukitun oven. Erilaisilla avaustavoilla voi puolestaan olla erilaiset seuraukset.

Pelien tarinat ammentavat niin tositapahtumista (esim. That Dragon, Cancer) kuin historiastakin (Assassin's Creed), joskus paremmin, joskus huonommin. Nykyisin on myös vahvasti pelkkään tarinaan pohjautuvia pelejä, ns. kävelysimulaattoreita, joissa pelaajan tehtävänä on lähinnä liikkua paikasta toiseen ja selvittää, mitä oikein on tapahtunut (esim. Dear Esther).

Osassa pelejä on niin sanotusti "tarina tarinan takana" eli kaikki ei ole sitä, miltä alkuun näyttää. Tarinat voivat ollakin hyvin monitahoisia ja päästä yllättämään pelaajan käänteillään. Monilla peleillä on myös taustatarina (lore), jota voi esimerkiksi roolipeleissä olla valtavan paljon. Toisaalta on myös pelejä, joissa varsinaista tarinaa ei ole valmiina vaan pelaajat luovat sen itse pelatessaan.

Kaiken kaikkiaan ohjelma oli mielenkiintoinen, vaikkei itselle uutta sisältöä juuri tarjonnutkaan. Tämä on aihe, joka kiinnostaa minua loputtoman paljon, joten olisin voinut kuunnella enemmänkin.

Pelaaja-lehti 15-vuotta: Legendaariset pelisarjat 15 vuoden takaa


Viimeiseksi kävimme vielä kuuntelemassa Pelaaja-lehden jutustelua pelisarjoista, jotka starttasivat 15 vuotta sitten eli samaan aikaan Pelaajan kanssa.

Puhetta oli Battlefieldistä, Kingdom Heartsista, Rachet & Clankista ja Metroid Primesta. Kingdom Heartsia lukuunottamatta en ole itse kyseisiä pelejä edes kokeillut, mutta katselmus oli sen verran mielenkiintoinen, että piti siitä huolimatta otteessaan. Samalla kuultiin myös hieman Pelaaja-lehden historiaa, mikä oli sekin varsin mielenkiintoista.

Ohjelma olisi ehkä kaivannut lisää pituutta (kuten oikeastaan kaikki muutkin ohjelmat, missä kävimme), sillä aiheesta olisi mielellään kuullut laajemminkin. Ymmärrän kuitenkin, että messuohjelmat halutaan pitää tiiviinä ja lyhyinä eikä esimerkiksi reilun tunnin luentoja ole tarjolla.

Lauantaina olisi ollut tarjolla muutakin ohjelmaa, kuten esimerkiksi vuoden pelikasvattajan julkistaminen ja cosplayn SM-kilpailut, mutta näitä emme käyneet katsomassa. Tosin pienessä tilassa ei niiltä täysin voinut välttyäkään. Sivusta kuulin, että vuoden pelikasvattajaksi valittiin Suomen pelimuseo eli isot onnittelut sinnepäin! Cosplay-kisojenkin esitykset kuuluivat varsin hyvin muulle alueelle, vaikkei suoraa näköyhteyttä lavalle ollutkaan. Tungos oli tosin sitä luokkaa, että niitä varten olisi varmaan pitänyt olla isompi katsomo tarjolla.



GameXpossa testatut pelit

Ni no Kuni II


En ole pelannut alkuperäistä Ni no Kunia, mutta olen nähnyt sitä melko paljon sivusta. Koska Namcon pisteellä jatko-osaa pääsi kokeilemaan päätin sitten tarttua ohjaimeen.

Ensimmäisellä kerralla päädyin tekemään jonkinlaista joukkojen siirtelytehtävää, jossa tutoriaali oli tyyliin kaksi lausetta (noh, myöhemmin tajusin, että joku toinen oli jättänyt pelin kesken ja siksi tutoriaalista oli tarjolla vain noin vähän). En siis oikein saanut otetta koko touhusta. Muutenkaan en tykkää noista joukkojen siirtelyhommeleista, joten ei ollut ihan minun juttuni tämä osuus.

Cosplay-kisojen alettua pääsin kuitenkin uudestaan Ni no Kuni II:n kimppuun ja tällä kertaa jopa valitsemaan, mitä osuutta haluan pelata. Otin tehtävän, jossa piti pelastaa ilmapiraattityttö luolasta (koska ilmapiraatit, tarvitseeko tätä valintaa edes selittää). Se olikin ensimmäistä vaihtoehtoa kivempi, koska pääsin juoksemaan kartalla yhdellä hahmolla ja kunnollisiin taisteluihinkin. Alkuun olin taistelusysteemistä hitusen hukassa, mutta demon aikana siihenkin ehti tutustua ja päästä paremmin sisään. Pomo-ottelu sujuikin sitten jo melkein mallikkaasti. Tämä toinen erä jätti paremman maun suuhun, mutten silti mene sanomaan, että pelin välttämättä itselle hankkisin.

Code Vein


Code Veiniä kävin myös pelailemassa kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla olin vielä pahemmin pihalla kuin Ni no Kuni II:n kanssa ja aika pian kuolo demossa sitten korjasikin. Tämä siitä huolimatta, että tästä pelistä olin sentään katsellut vähän videoitakin ennakkoon.

Toisella kerralla aloin jo ymmärtää, miten peli ja siinä taisteleminen toimii. Se ei tosin valitettavasti tarkoittanut, että olisin pärjännyt mitenkään hyvin. Kolmen kuoleman jälkeen päätin, että antaapa olla.

Peli oli kyllä ihan näyttävä, joskin synkänoloinen. Se toi mieleen Souls-sarjan ja sopineekin sen faneille paremmin kuin minulle. Oli se silti ihan kiva kurkistus erilaiseen pelimaailmaan, mutta ei ponnahtanut hankintalistan kärkeen... ainakaan minulla, puolison mielipide voi mahdollisesti olla toinen, koska hän on Soulseja vähän innokkaammin pelaillut.

Täytyy kyllä sanoa, että Namcon pisteellä oli tosiaan kiva käydä pelailemassa. Pelien lisäksi olisin kuitenkin kaivannut sinne oheistuotekauppaa. Tales-krääsä olisi kiinnostanut, mutta sitä tuntuu olevan Suomesta todella huonosti saatavilla ja ulkomaalaisista verkkokaupoista tilatessa postikulut välillä hirvittävät. Toisaalta ehkä minun kannaltani oli hyvä, ettei esimerkiksi mahdollisuutta Teepo-pehmolelun hankkimiseen tälläkään kertaa ollut...

Päivän lootit



Kuten jo aiemmin sanoin, messuostokset olivat vähän kalliimman puoleiset. Isoimman loven budjettiin teki Nintendo Switch -konsoli, mutta toisaalta se oli jo muutenkin hankintalistalla ja GameXposta sen sattui saamaan vähän halvemmalta kuin mitä muualla on näkynyt. Sitä varten piti sitten ostaa myös suojakalvo, mutta tuo kyseinen pakkaus paljastui kyllä melkoiseksi vedätykseksi. Mukana piti tulla mm. kostea ja kuiva pyyhintäliina, mutta oikeasti siellä oli vain se näytön päälle laitettava kalvo. Paketin kuvaus oli siis valheellinen, mikä jätti ikävän maun suuhun, vaikkei se kallis ollutkaan. Ei näin.

Switchille hankittiin myös Super Mario Odyssey, joka tosin kiinnostaa puolisoa enemmän kuin minua. Saan kuitenkin kuulemma pelata Marion hattua, mistä varmaan tulee erittäin mielenkiintoista. Lisäksi herätepeliostoksena mukaan lähti Nights of Azure 2 -peli PS4:lle. En tiedä siitä oikein mitään, mutta se näytti kivalta. Ei varmastikaan fiksuin tapa ostaa pelejä, mutta menkööt. Täytyy toivoa, että löydän siitä jotain tykättävää, kun pääsen sitä vihdoin pelailemaan (mihin voi mennä hetki, kun katson tuota pelattavien pelien listaa).

Ostin itselle myös Megaman-heijastimen, koska se oli söpö ja uuteen laukkuun tarvitsin heijastimen joka tapauksessa. Viimeisenä mukaan lähti kolmijalkainen selfie-keppi. Tarkoitus on tosin käyttää sitä enemmänkin videoiden kuvailuun, koska kännykällä on aika vaikea kuvata videoita ilman minkäänlaista tukea. Jos nyt sitten vaikka innostuisi tekemään enemmän videopostauksia (ensin tosin pitäisi keksiä niille sopivia aiheita).

Yhteenvetoa


GameXpo oli kokemuksena ihan kiva. Mielestäni se olisi saanut olla laajempikin, sillä nyt alue oli melko nopeasti koluttu läpi ja loppupäivästä aika kävi pitkäksi (ennakkoon ostettujen junalippujen takia ei voitu lähteä aiottua aiemmin kotiin). Namcon oheistuotteita olisi ollut kiva nähdä ja muutenkin enemmän peliyhtiöitä esittelemässä tuotantoaan. Ymmärrän tosin, että isoja nimiä voi olla vaikea houkutella pieneen Suomeen pienen yleisömäärän eteen. Kiva niitä olisi silti saada.

Messukeskuksen järjestelyt myös vähän töksähtivät, mutta voi olla, että olen Desuconin ja Traconin takia tottunut vähän liian hyvään. Odotukset muiden tapahtumien suhteen ovat noiden conien ansiosta kasvaneet ja pikkujutut (kuten se vesipisteiden puuttuminen) pistävät silmään.

Omasta kuplasta poistuminen oli myös jonkinlainen shokki, mutta siitä ei voi kai ketään muuta syyttää. Ihmismassa tuntui isolta ja ajoittain ahdistavalta, mutta siitäkin selvisi. Eniten ehkä töksähtivät kävijät, jotka eivät välittäneet siitä, että tönivät muita ja saattoivat tosiaan vaikkapa huitaista repulla päähän. Oma lukunsa olivat myös cossaajille ilkeyksiä huutelevat ääliöt. Hei, oikeasti, menkää kotiin kasvamaan ja tulkaa ihmisten ilmoille, kun osaatte käyttäytyä, kiitos. Onneksi suurin osa porukasta oli kuitenkin ihan fiksua ikään katsomatta.

Ohjelmat olisivat minun puolestani saaneet olla pidempiä ja laajempia. Se olisi myös riittänyt viihdyttämään minua pidempään tapahtumassa eikä haahuiluhetkiä olisi tullut niin paljon kuin nyt. Seuraava peliaiheinen tapahtumani tuleekin olemaan Yukicon, jolta odotan erityisesti puheohjelmaa. Toivottavasti se on riittävän pitkää, analyyttistä ja mielenkiintoista.

Joka tapauksessa on kiva, että pelaajille järjestetään omia tapahtumia. Minua ei haittaisi vaikka niitä tulisi lisääkin ja hieman erilaisilla konsepteilla.


Lue myös


Final Symphony -konsertti ja Final Fantasy -musiikkipaneeli Traconissa
Tunteiden täyteinen Final Symphony II -konsertti

Olitko sinä GameXpossa? Miten viihdyit?

http://www.pelit.fi/

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

The Zodiac Age -päiväkirja osa 10: Kun peli loppuu

Pelasin Final Fantasy XII: The Zodiac Agen loppuun 30.10.2017 eli käytin pelin parissa noin neljä kuukautta. Pelitunteja kertyi noin 110.


Täydellisestä läpipeluusta ei tässä kohtaa voi kuitenkaan puhua, sillä en jaksanut juosta kilpaa piraattien kanssa, kalastaa niin paljon kuin on mahdollista, etsiä kaikkia kateissa olevia cockatriceja, saati rare game -monstereita ja voi olla, että jokin muukin sivutehtävä jäi vaiheeseen.

Tein kuitenkin kaikki huntit, paitsi Yiazmatin, jonka luona kävin kääntymässä. Sain siltä paukutettua viisi palkkia terveyspisteitä pois, ennen kuin minulla pyyhittiin lattiaa. Menin taisteluun lähinnä katsomaan, miltä kyseinen monsu näyttää, joten käytännössä en ollut valmistautunut siihen mitenkään. Yiazmatin lisäksi myös Omega Mark XII:n jätin välistä, koska Great Crystal ei edelleenkään ole suosikkipaikkojani. Trial Modeakaan en ole pelannut loppuun.

Pelissä siis riittäisi vielä tekemistä, mutta juonen vetäisin läpi, ja sitä myöten The Zodiac Age saa nyt jäädä toviksi taka-alalle. Minulla on nimittäin kesken Ys VIII ja Final Fantasy IX odottaa pelivuoroaan. Sen lisäksi ovella kolkuttelee jo Star Ocean: The Last Hope Remaster. En edes tiedä, saanko näitä kaikkia pelattua tämän vuoden aikana.

Nyt on kuitenkin vielä aika puhua The Zodiac Agesta, joten pysytäänpä aiheessa. Vaikka peli on ohitse, se ei ole vielä jättänyt mieltäni rauhaan. Oloni on samalla tavalla kumisevan tyhjä kuin silloin, kun FFXII päättyi osaltani ensimmäisen kerran. Tuolloin aloitin heti samana päivänä uuden kierroksen ja nytkin kävin Strong Moden avaamassa, mutta tosiaan aion näppini toistaiseksi hillitä, etten päädy pelaamaan sitä.

Mistä olen erityisen ylpeä tällä pelikerralla?


Olen ylpeä ammattivalinnoistani. En lukenut ainuttakaan opasta vaan päätin jokaiselle hahmolle ammatit omien fiiliksieni mukaan. Suunnittelin valinnat kyllä jo ennen pelin ilmestymistä ja lopulta jopa pysyin suunnitelmissani, mutta yllätyin, miten hyvin ne toimivat. Seuraavalla kerralla taidan tosin tehdä Franista tankkini, koska nyt tällä kertaa pelasin Ashella ihan jatkuvasti sen takia, että tankki-depsillä (knight-bushi) oli ihan parasta ikinä pelata. 

Mutta hei, voi kai siis sanoa, että olen ylpeä siitäkin, miten paljon pelasin Ashella. Hän ei ole ollut suosikkihahmojeni joukossa, mutta tällä kertaa pidin hänestä todella paljon. Kyllä, huokailut olivat edelleen rasittavia, mutta nyt etenin juonessa niin rauhallisesti, etteivät ne päässeet yhtä pahasti häiritsemään kuin silloin, jos pelin vain juoksee läpi.

Olen myös ylpeä siitä, että jaksoin grindaussessiot. Final Fantasy XII on kyllä niitä harvoja pelejä, joissa grindauskin on ihan jees, mutta pidemmän päälle se ei kuitenkaan enää ole herkkua. Jaksoin kuitenkin juosta puskissa, kun tarve sitä vaati ja vaiva palkittiin. Tosin tasoni jäivät silti pari pykälää alemmas kuin parhaassa PS2-tallennuksessani.

Olen ylpeä koko Ivalicen kartoittamisesta. Huhut kertovat, että tämä trophy on vaikea saada, mutta onnistuin sen nappaamaan, vaikka itse asiassa Zertinan Cavernsin karttauurna jäi hakematta. Ehkä pitää vielä jossain vaiheessa pistäytyä siellä.

Olen ylpeä Mist Walker -trophystani. Kaikki concurrencet on vaikea saada tehtyä. Itse asiassa olen monen kuullut valittelevan tämän trophyn saamisen olevan vaikeampaa kuin trial moden läpäisy. Itse olen eri mieltä, mutta ehkä sitten olin vain onnekas.

Olen ylpeä kaikista 13 esperistäni. Niiden haaliminen ei ollut kaikilta osin helppoa. Matka Ultiman luo oli tuskainen ja vaati monta yritystä, mutta itse taistelu sen sijaan oli helppo. Zodiarkin peränurkkapiiloon en ole aiemmilla pelikerroilla edes selviytynyt hengissä, mutta tällä kertaa se osuus kyllä hoitui. Varsinaista taistelua sain sitten yrittää kuitenkin useampaan otteeseen. Adrammelechiakin taisin joutua pariin otteeseen yrittämään, mutta muut esperit kaatuivat kerrasta.

Olen ylpeä siitä, että selvisin Great Crystalin yläkerroksista. En käynyt ihan kaikkialla enkä tosiaan edes kokeillut löytää Omegaa, mutta olen silti tyytyväinen saavutukseeni. Great Crystal aiheuttaa minulle rintaa puristavaa ahdistusta, joten sinne meneminen on jo sinänsä kova paikka. Kävinkin siellä monta kertaa ja juoksin takaisin, koska kantti ei riittänyt. Lopulta löysin netistä hyvän kartan ja sen sekä loistavan kartturin avulla pääsin vihdoin Ultiman luokse.

Olen ylpeä siitäkin, että selvisin myös Pharoksesta. En tarvinnut opasta edes kolmannessa nousussa, jonka olen aina kokenut hankalaksi. Vielä hienompaa kuitenkin on, että tällä kertaa kolusin oikeasti alakerrankin läpikotaisin. Alkuun se oli todella ahdistavaa, mutta kun tajusin, että tilat voi valaista black orbeja käyttämällä, ahdistus helpotti. Magick Potia en silti onnistunut voittamaan, mutta se ei minua varsinaisesti haittaa.

Olen ylpeä Hell Wyrmin voittamisesta. Ensimmäisellä yrittämällä kupsahdin, mikä johtui pitkälti siitä, etten tajunnut mennä välillä oven toiselle puolelle hengittelemään ja heittelemään ethereitä valkoiselle maagilleni (Penelo). Toisella kerralla käytin tätä mahdollisuutta ja sitten kysymys olikin vain enää sitkeydestä. Taistelu kesti vain puoli tuntia, vaikka olin varautunut sen vievän huomattavasti pidempään.

Olen ylpeä siitä, että pelasin pelin loppuun. Kun aloittaa vanhan pelin uudestaan (vaikka kyse olisi remasteristakin), on aina isohko riski, että homman jättää kesken. Onhan peli jo periaatteessa nähty. Olen myös aloittanut alkuperäisen FFXII:n lukuisia kertoja, mutta pelannut sen loppuun saakka vain muutaman kerran. Toisaalta en epäillyt, ettenkö tälläkin kertaa saavuttaisi juonen päätepistettä. Lähinnä pelkäsin uuvahtavani sivutekemiseen, mutta onneksi sitä kaikkea ei ole pakko suorittaa.

Oliko kokemus uudenlainen?


Oli ja ei ollut. Final Fantasy XII:n hahmot ja tarina ovat minulle erittäin tuttuja, joskin jokaisella pelikerralla huomaan näissäkin aina uusia pieniä nyansseja, joihin en aiemmin ole osannut kiinnittää huomiota. Se on kiehtovaa ja motivoi paneutumaan aiheeseen yhä uudestaan ja uudestaan. Samalla vanhat tutut elementit tuovat lämpöisen tuttuuden tunteen. Ivaliceen astuminen on minulle aina jonkinlainen kotiinpaluu. Jos voisin johonkin fantasiamaailmaan muuttaa, Ivalice olisi valintani hyvin suurella todennäköisyydellä (FFIX:n Gaia ja FFXIV:n Eorzea tosin olisivat potentiaalisia vaihtoehtoja myös).

Uutta pelikokemuksessa oli ammattijärjestelmä. Tosin se oli osittain tuttu International Zodiac Job Systemin pelaamisen kautta, mutta täydellistä käsitystä siitä en kyseisessä pelissä saanut kielimuurin vuoksi. Toisekseen ammatteja pystyi tuossa versiossa valitsemaan vain yhden per hahmo, kun taas nyt niitä pystyi nappaamaan jokaisella kaksi heti Beliaksen voittamisen jälkeen. Kahden ammatin systeemi istuikin minun makuuni juuri sopivasti ja nautin sen tuomista hyödyistä täysin rinnoin. Pidin siitä enemmän kuin alkuperäisestä Final Fantasy XII:n täysin vapaasta systeemistä, mutta myös enemmän kuin PS2:n Zodiac-version todella rajatusta valinnasta.

Gambitien käyttäminen ei ollut minulle uutta, mutta aiheutti vähemmän päänvaivaa kuin aiemmin. En käyttänyt gambit-oppaita, joita jouduin alkuperäistä peliä pelatessani aina silloin tällöin kurkistamaan, vaan osasin säätää gambitini itse. Osaan taisteluista osasin jo ennakoida gambitit, mutta se tietysti johtuu vain siitä, että muistin, mitä on tulossa. Silti joissain pomo-otteluissa tuli ylläreitä vastaan, mikä on tavallaan ihan virkistävääkin.

Minun on sanottava, että gambit-systeemiin toivoisin pientä muutosta. Olisi hienoa, jos jokaiselle hahmolle saisi kaksi erillistä gambit-listaa. Toiseen voisi laittaa grindaamiseen ja muuhun peruskuljeskeluun liittyvät gambitit, jotka on hyvä aina olla käytössä, kun luonnossa liikkuu. Toinen olisi sitten pomotaisteluille omistettu lista, jonka voisi ottaa käyttöön näihin isompiin matseihin. Silloin ei tarvitsisi perussettiä vaihtaa pois erikoistarpeita varten ja heti taistelun jälkeen taas säätää uusiksi. Arvostaisin!

Tein myös pelissä paljon asioita, joita en ole tehnyt aiemmin (ovatkin jo tuolla ylpeyslistalla). Minulle tuo sisältö oli siis tavallaan uutta ja ihmeellistä. Pelikokemuksestani tuli entistäkin täydempi. Sitä on ilo ajatella.

Miten tästä eteenpäin?


Pakko myöntää, että suru iski puseroon, kun lensin Strahlilla kohti Bahamutia. Vielä kovempi isku oli tuijotella lopputekstejä. Silloin kun jokin on ihanaa, siitä ei yksinkertaisesti haluaisi luopua. Antaisin aika paljon, jos saisin peliin laajennuksen. Haluaisin tutkia uusia alueita Ivalicessa ja seikkailla lisää mahtavien hahmojen kanssa. Tavallaan olenkin nyt kateellinen esim. Final Fantasy XIV:n intohimoisimmille pelaajille, koska heille on lisää nannaa luvassa säännöllisin väliajoin. Yksinpelin kohdalla voi korkeintaan haaveilla dcl:stä ja tämän pelin kohdalla taas ei edes niistä.

Sen sijaan toivonkin, että Square Enix innostuisi lähivuosina tekemään uuden Ivalice-pelin, jonka taisteluissa hyödynnettäisiin gambit-järjestelmää (jota voisi kuitenkin hieman kehittää). Peli voisi sijoittua jollekin uudelle alueelle tai Rozarriaan. Vanhoja hahmoja ei olisi pakko kierrättää, mutta ei se toisaalta minua haittaisi. Toivoisin kuitenkin, että aikajanalla peli ajoittuisi lähemmäs FFXII:ta kuin Tacticsia, koska Tacticsissa ei nähdä esimerkiksi vieroja ja moogleja lainkaan, mikä olisi todella kurjaa uudessa pelissä. Tällainen pieni haave, jos vaikka joku sen kuulisi.

Tuota ihmettä odotellessa keskityn nyt toviksi muihin peleihin. Kuten alussa sanoin pelattavien pelien lista on pitkä ja varmaan se tulee vielä pitenemään alkuvuodesta 2018, kun Lost Sphear ja Secret of Mana ilmestyvät. Pelaaminen ei ole ihan heti loppumassa... kun vain nyt pääsisin irti tästä korventavasta ikävästäni Ivaliceen.


Lue myös


The Zodiac Age -päiväkirja osa 1: Ammatinvalintaa
The Zodiac Age -päiväkirja osa 2: Trophyt
The Zodiac Age -päiväkirja osa 3: Ensimmäiset fiilikset
The Zodiac Age -päiväkirja osa 4: Pohdintoja Baschista päähahmona
The Zodiac Age -päiväkirja osa 5: Ivalicen ihana maailma
The Zodiac Age -päiväkirja osa 6: Esperit
The Zodiac Age -päiväkirja osa 7: Rozarrian keisarikunta 
The Zodiac Age -päiväkirja osa 8: Kun pelaaminen menee suorittamiseksi
The Zodiac Age -päiväkirja osa 9: Mooglet


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Pelaaja lukemassa: Warcraft: Durotan

Luin hiljattain Christie Goldenin kirjoittaman Warcraft: Durotan -kirjan. Koska kirja on kirjoitettu videopelisarjan pohjalta, päätin ottaa sen käsittelyyn tässä blogissa. Videopeleistä kirjoitetut kirjat ovat tavallaan oma lukunsa ja kiinnostavat minua jo lähtökohtaisesti siksi, että voin nähdä, miten peleissä toimivat asiat on kirjoissa toteutettu.


Warcraft-sarja ei ole minulle pelaamismielessä tuttu, mutta luonnollisesti en ole voinut välttyä kuulemasta siitä. Erityisen paljon tuttavapiirissä on puhuttanut World of Warcraft -peli, kuinkas muutenkaan. Pelisarjaan on syntynyt lievä kiinnostus, vaikken ole sitä koskaan ajatellut itse pelaavani yksinkertaisesti jo siitä syystä, ettei PC:llä pelailu minua juuri innosta.

Kävin kuitenkin kesällä 2016 tsekkaamassa Warcraft: The Beginning -elokuvan ja tykkäsin siitä paljon. Kun sitten kuulin, että elokuvasta on olemassa myös kirjaversio, ajattelin ostaa sen. Shoppailuhuumassani katseeni osui kuitenkin toiseen kirjaan: Warcraft: Durotaniin, jonka kuvauksessa luki sen olevan esiosa elokuvalle. Se oli lopulta se kirja, jonka hankin.

Kirja lojui e-kirjanlukijani syövereissä hyvän tovin, koska lukemattomien opuksia lista on pitkä ja loputon, mutta tänä syksynä se sai vihdoin vuoronsa. Olen lukenut joitain peleihin pohjautuvia kirjoja, eivätkä ne kaikki ole olleet erityisen innostavia kirjallisessa mielessä,  joten lähtöni tekstin pariin oli ehkä lievän ennakkoluuloinen.

Durotanin tarina


Olen käsittänyt, että pelien Durotan-hahmolle on jo aiemminkin ollut olemassa taustatarina eikä se mene täysin yksi yhteen tämän kirjan kanssa. Voin kuvitella, että pelejä pelanneilla tällainen havainto töksähtää ja saattaa vaikuttaa lukuintoon, mutta minun kohdallani sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta.

Kirjan alussa Durotan on Hallasusien-örkkiheimon päällikkön poika, joka suhtautuu elämään pääasiassa kepeästi ja onnellisesti. Arki on hyvää, vaikka vaikeuksiakin ajoittain osuu kohdalle. Sitten eräänä päivänä kylään saapuu muukalainen, vihertävä örkki Gul'dan, joka pyytää Hallasusia liittymään perustamaansa Laumaan. Monet heimot ovat liittyneet paremman elämän toivossa, sillä etelämmässä maailma näyttää hiljalleen kuolevan ja ruoka käyvän vähiin. Durotanin isä ei ehdotukselle lämpene vaan sanoo Hallasusien pysyvän itsenäisinä.

Pian Gul'danin kylästä poistumisen jälkeen Durotanin koko elämä mullistuu, kun Hallasudet joutuvat taisteluun, jossa hänen isänsä saa surmansa. Durotan nousee Hallasusien johtoon eikä taakka harteilla ole kevyt kantaa, kun talvet alkavat pidentyä ja itse luonto näyttää kapinoivan örkkejä vastaan. Durotania ohjaa kuitenkin vahva halu toimia oikeudenmukaisesti ja löytää keinot pelastaa niin Hallasudet, maailma kuin maailmaa ohjailevat henget.

Inhimillinen selviytymistarina


Lähtötilanteesta voisi kuvitella, että kirja on lopulta eeppinen tarina maailman pelastamisesta, mutta se on kaikkea muuta. Durotanin sisäinen kamppailu päällikkön vastuiden ristitulessa on itse asiassa hyvin maanläheistä ja inhimillisesti koskettavaa luettavaa. Örkkiyhteiskunta, sen lainalaisuudet ja jännitteet on kuvattu erittäin hyvin ja niihin on helppo samaistua, vaikkei itse täysin samanlaisia arvoja kannattakaan.

Jos minulle elokuvan Durotan jäi pikkuisen etäiseksi, koska seurattavia hahmoja oli monta, kirja toi hänet paljon lähemmäs. Kiinnyin tähän örkkipäällikköön varsin syvästi ja kirjan loppupuolella minua jo riipi ajatus elokuvan tapahtumista. Ahdistus Durotanin puolesta kasvoi  miltei sietämättömäksi, kun pohdin, miten asiat olisivat voineet mennä toisin... vaan olisivatko ne edes?

Kaiken kaikkian Durotanin tarina onnistui koskettamaan minua syvältä. Rehellisyyden nimissä en olisi koskaan uskonut, jos joku olisi minulle väittänyt, että alan pitää Warcraftin örkeistä, mutta niin vain kävi.

Kirjallisesti omilla jaloillaan seisova teos


Durotan on mielestäni siinäkin mielessä onnistunut kirja, ettei se tarvitse sen enempää pelejä kuin elokuvaakaan seisoakseen omilla jaloillaan. Sen voi lukea, vaikkei tietäisi alkuperäisestä kaanonista yhtään mitään. Jos pitää laadukkaasta fantasiakirjallisuudesta, on hyvät mahdollisuudet siihen, että tykkää myös Durotanista.

Kirjan kieli soljuu eteenpäin jouhevasti ja helppolukuista. Se ei koreile ja leikittele sanoilla, mutta toimii ja tuntuu miellyttävältä lukea. Luin kirjasta suomenkielisen käännöksen, joten en luonnollisesti voi alkuperäistä tekstiä juuri kommentoida. Käännös kuitenkin oli laadukasta luettavaa, joten uskon myös englanninkielisen teoksen toimivan erinomaisesti.

Tämän myötä haluan ehdottomasti lukea myös sen elokuvan kirjaversion ja voi olla, että kurkistan Cristie Goldenin muitakin kirjoja jossain vaiheessa.

Oletko sinä lukenut Warcraft-kirjoja? Mitä pidät niistä? Miten ne istuvat mielestäsi pelien loreen?

http://www.pelit.fi/

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Final Fantasy -blindboxien unboxaus ja blogin lukijakysely

Ostimme kaverin kanssa Square Enixin kaupasta yhteiseksi blind box -setin, jonka availen alta löytyvällä videolla. Postauksessa on lisäksi linkki lukijakyselyyn, johon luonnollisesti toivon vastauksia.


Videon musiikki: Jahzzar - Fireworks

Toivottavasti viihdyit videon parissa. Minulla ainakin oli hauskaa sitä kuvatessa. Ehkäpä saan taas joskus aikaiseksi tehtyä lisää videopostauksia. Pitäisi vain keksiä niille sopivia aiheita.

Alta löydät vielä blogin lukijakyselyn. Kyselyn alussa on muutamia perustietoja, joita kysyn saadakseni kuvan siitä, ketkä tätä blogia oikeastaan lukevat. Toinen osio sisältää blogiin itseensä liittyviä kysymyksiä. Kaikki kohdat ovat vapaaehtoisia, joten jos et halua vastata johonkin tiettyyn kysymykseen, voit vapaasti jättää sen välistä.

Kysely on anonyymi, mutta myös kommenttiboksiin saa jättää kaikenlaisia ajatuksia, pohdintoja ja palautetta. Lukijana olet tärkeä ja haluan totta kai tietää, mitä mielessäsi liikkuu, kun blogissani piipahdat.

Kiitos jo etukäteen!


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Pelisuhteesta parisuhteeksi

Voiko pelaamisen kautta löytää itselleen puolison tai seurustelukumppanin? Voivatko pelit yhdistää kaksi ihmistä toisiinsa? Väitän, että voivat tai ainakin ne voivat toimia hyvänä lähtölaukauksena suhteelle.


Kuten nyt harrastuksilla yleensä, myös pelaamisella on tapana yhdistää ihmisiä. Sitä voi harrastaa yksinään ja monet niin tekevätkin, mutta pelaaminen voi olla myös kaveriporukan yhteistä tekemistä tai vaikkapa verkkomoninpelejä pelatessa voi saada ihan uusia kavereita. Joskus tuosta kaveruudesta voi tulla myös jotain enemmän.

Tämä lienee niitä seikkoja, joita ei juuri mietitä, kun puhutaan pelaamisesta epäsosiaalisena kotona möllöttämisenä, joka on pois muista mielekkäämmistä ja tervehenkisemmistä puuhista (mitä ne sitten lienevätkään, kaiketi sitä kuuluisaa metsään mätänevien marjojen poimimista). Pelaamisen yhdistävä voima voi kuitenkin olla suuri.

Omassa tuttavapiirissäni on useampi pariskunta, jonka osapuolet ovat löytäneet toisensa enemmän tai vähemmän pelaamisen kautta. Kaksi kaveriani on jopa muuttanut ulkomaille pelimaailmasta löytyneen rakkauden perässä ja pari muuta elää tällä hetkellä kaukosuhteessa samaisesta syystä. Yhteisen intohimon kautta on siis ehkä löytynyt jotain muutakin yhdistävää.

Yhteiset kokemukset yhdistävät


Minä en itse asiassa kuulu siihen joukkoon, joka olisi suoraan pelaamisen kautta löytänyt puolison, mutta meidänkin taustaamme pelit liittyvät oleellisena osana. Tapasimme kyllä opiskeluryhmässä, joten siinä oli sinällään yhteistä pohjaa jo hieman valmiina. Ei ehkä kuitenkaan riittävästi, jotta suhde olisi syntynyt.

Opiskeluporukan yhteisissä pikkujouluissa kuitenkin selvisi, että nykyisen puolison suosikkipeleihin lukeutuu Final Fantasy IX, ja kukaan, joka siitä pelistä tykkää, ei vain voi olla täysin paha, jos minulta kysytään. Peli tarjosi spontaanin puheenaiheen ja laajeni muihinkin peleihin myöhemmin, kun juttu jatkui ircin puolella. Nykyisen puolison suosituksesta päädyinkin sitten mm. Star Ocean -sarjan pariin. Käytin myös pelejä ovelasti tekosyynä kahdenkeskisen tapaamisen järkkäämiseksi. Käytännössä kutsuin itseni kylään tsekkaamaan Xenoblade Chroniclesia, jota en itse omistanut. Peli-ilta ja melkein treffit samassa paketissa, kuinka kätevää!

Siitähän se sitten pikku hiljaa lähti. Pelit ovat osa suhdettamme edelleen. Seuraamme vierestä toistemme pelaamista ja joitain pelejä pelaamme myös yhdessä. Peleistä myös voidaan puhua niin aamupalapöydässä kuin illalla nukkumaan mennessä. Onkin mahtavaa, kun oma puoliso ymmärtää intohimoani eikä yritä kahlita sitä. Pikemminkin molempien innostus hitsaa entistä tiiviimmin yhteen.

Verkkopelien maailmasta rakkautta?


Meillä pelit toimivat yhdistävänä tekijänä ihan todellisessa maailmassa, mutta monet kohtaavat ensimmäistä kertaa vain virtuaalisesti. Tuttavapiirissä on tosiaan tällaisia tapauksia tullut vastaan. Sattuma on heittänyt kaksi pelaajaa vaikkapa samaa dungeonia valloittamaan tai kenties he ovat päätyneet samaan kiltaan ja tutustuneet siellä. Alkuun on ehkä tehty erilaisia tehtäviä yhdessä ihan vain kaveripohjalta, mutta jutustelun myötä tunteet ovat syventyneet aste asteelta.

Yksi asia johtaa toiseen ja jossain vaiheessa pelkkä yhdessä pelaaminen ei välttämättä enää riitä. Kenties tässä vaiheessa on jo lisätty toinen Facebook-kaveriksi tai vaihdettu sähköpostiosoitteita tai pikaviestit lentelevät Discordissa, mikä nyt kellekin on se luontevin tapa jatkaa kommunikoimista.

Lopulta todennäköisesti irrottaudutaan sähköisistä viestimistä täysin ja lähdetään tapaamaan uutta ihastusta. Välttämättä ihan perinteiset kahvittelutreffit eivät tässä tapauksessa kuitenkaan onnistu, koska toinen osapuoli saattaa asua eri paikkakunnalla tai jopa eri maassa. Tapaaminen voi siis olla jo heti alkuun pidempi vierailu toisen nurkissa. Siinä on epäilemättä riskinsä, mutta ehkä aikuiset ihmiset osaavat niitä puntaroida riittävästi, ennen kuin säntäävät tapaamaan ketään, johon ovat netissä tutustuneet. Alaikäisten kohdalla vanhempien on syytä käyttää harkintaa, mikä on fiksua, mutta ihastuneen nuoren tunteita ei silti kannata jyrätä vaan keskustella asiasta rauhallisesti. Vaihtoehtoja usein on, jos niitä halutaan löytää.

Etsivä ei silti välttämättä löydä


Vaikka oman kultamussukan voi hyvinkin löytää pelien maailmasta, ei pelaamiseen kannata ryhtyä pelkästään siinä toivossa. Mikä tahansa harrastus on vähän huonolla pohjalla, jos perimmäisenä tarkoituksena on saada seurustelu- tai seksikumppani. Eikä varsinkaan ole hyvä taktiikka pyydellä pelikavereita treffeille välittömästi, kun heihin on tutustunut. Asioiden kannattaa antaa edetä tovi luonnollisella painollaan, ennen kuin ryhtyy ehdottamaan mitään enempää. Ja hyvä on myös muistaa, että "ei" on "ei" myös virtuaalimaailmassa. Niin surullista kuin se onkin, aina tunteilleen ei vain saa vastakaikua. Perään ei kannata jäädä vonkaamaan vaan jatkaa omaa elämäänsä eteenpäin. Roikkumaan jääminen tekee ainoastaan tilanteesta hankalan ja kiusallisen kaikille osapuolille.

Suosittelen siis edelleen pelaamista juuri pelaamisen itsensä vuoksi. Se on harrastus, joka tarjoaa niin viihtymistä kuin haasteitakin. Sitä voi tehdä yksin ja yhdessä aina kulloisenkin mielihalun mukaan. Jos pelkkä pelaaminen ei tunnu riittävän, löytyy netistä erilaisia foorumeita, joilla aiheesta pääsee höpöttämään lisää. Sitä kautta voi löytyä myös niitä samanhenkisiä ihmisiä, vaikkei verkkomoninpelejä pelaisikaan. Kuten sanoin intohimot yhdistävät. 


Lue myös


Mitä tehdä, kun puoliso ei tykkää pelaamisesta?
Pelejä parisuhteessa

Oletko sinä löytänyt seurustelukumppanin/puolison pelaamisen kautta? Mikä on teidän tarinanne? Nyt kommenttiboksiin jakoon ihania rakkausjuttuja!

http://www.pelit.fi/

PS. Liput GameXpoon voitti Marjo Salojärvi. Hänelle on lähtenyt asiasta sähköpostia. Onnittelut voitosta ja kiitokset kaikille osallistujille!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ys VIII:n tarina alkaa hitaasti mutta pitää otteessaan

Ys VIII:aa on nyt tullut pelailtua noin kuukauden verran varsin rauhalliseen tahtiin. Peli on maistunut niin toimintansa kuin tarinansakin puolesta. Tänään halusinkin jakaa muutaman ajatuksen pelin tarinasta.

Luvassa on pieniä spoilereita. Älä siis lue, jos et halua tietää tarinasta yhtään mitään!


Kuten olen jo aiemminkin sanonut, Ys-sarja ei ollut minulle ennestään tuttu. Olin kuullut siitä kaverilta jonkin verran, mutten ottanut itse kovin syvällisesti selvää. Nyt olen katsonut pari videota ja lueskellut vähän lisätietoa. Tosin en silti voi kutsua itseäni minkään sortin asiantuntijaksi. Tästä syystä puhunkin pelistä nimenomaan nyyppänäkökulmasta.

Olen käsittänyt, että varsinkaan vanhemmissa Yseissä tarina ei ole kovin suuressa roolissa. Se on kyllä mukana, muttei ole mitenkään kovin erikoista settiä. Käsitykseni pohjautuu kuulopuheisiin, joten kommenttiboksiin saa tulla vapaasti korjaamaan, jos tuntuu, että olen väärässä.

Lacrimosa of Danassa tarinaa kuitenkin riittää ihan kohtalaisen paljon ja peli on edeltäjiään reilusti pidempi kestoltaan (kuulemma 50-60 tuntia, olen pelannut n. 30). Joku taisi sanoakin, että pituutensa takia Ys VIII ei ole se osa, josta kannattaa pelaaminen aloittaa, mutta itse en ole sitä kokenut ongelmaksi. Ehkä se voi sellainen kuitenkin olla, jos on tottunut lyhyempiin peleihin ja viihtyy tiivimpien pakettien parissa.



Tarina käynnistyy rauhallisesti


Ys VIII:n tarina käynnistyy rauhallisesti. Alussa on kyllä menoa ja meininkiä, kun Adol ja muut matkustajat haaksirikkoutuvat Seirenin saarelle, mutta toiminnallisuus, räiske ja rytinä eivät tarkoita sitä, että tarina itsessään ottaisi selkeän suuntansa välittömästi. Tapahtumia kyllä riittää, mutta juoni ei lähde heti avautumaan.

Alku toimii kuitenkin hyvänä tunnelman luojana. Adol ja kumppanit kuljeskelevat pitkin saarta etsien toisia haaksirikkoisia ja taistelevat vastaan tulevia monstereita vastaan. Samalla haaksirikkoisten kylä kasvaa hiljalleen ja pelaaja pääsee seuraamaan, miten ihmissuhteet siellä lähtevät kehittymään. Kovin syvällisiä sivuhahmot eivät tunnu olevan, mutta riittävän kiinnostavia kuitenkin, joten suhteita on kiva seurata.

Pikku hiljaa saari ympäristönä laajenee ja uusia alueita avautuu juonen edetessä. Samalla Adol näkee öisin unia salaperäisestä nuoresta neidosta, Danasta. Danan tarinaa kerrotaankin alkuun vain näiden unien kautta eikä ole täysin selvää, miten se liittyy haaksirikkoisten kohtaloon saarella. Tässä kohtaa uteliaisuus alkaakin heräillä ja seuraavaa tarinan palasta jää odottelemaan. Niitä kuitenkin tunnutaan tarjoilevan varsin pienissä annoksissa ja väliajat voivat olla pitkiäkin riippuen toki vähän siitäkin, kuinka paljon itse käyttää aikaa eri paikkojen koluamiseen.


Vyyhti alkaa avautua


Kun pelissä on päästy reilusti eteenpäin ja matkattu saaren pohjoispuolelle, ottaa juoni lisää tuulta purjeisiinsa. Adol ei enää vain uneksi Danasta vaan saa neitoon yhteyden, joka ulottuu ajan halki. Dana kykenee näkemään näkyjä ja tietää omaa kotiaan kohtaavasta tuhosta. Adol puolestaan haluaa selvittää saaren mysteerit. Koska Adolin toimet voivat kertoa Danalle, mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja mikä hänen kotiaan uhkaa, hän auttaa Adolia aikojen takaa tekemällä ratkaisuja, joita ei kenties aiemmin tehnyt.

Tietenkin tässä kohtaa päästään taas perinteisiin aikaparadokseihin. Jos mennyttä muuttaa, onko sitä alkuperäistä tapahtumaketjua tapahtunut lainkaan ja jos ei ole, voidaanko uuteenkaan päätyä? Niinpä. Aikakikkailut ovat usein hitusen epäuskottavia ja niissä piilee vaaranpaikka. Ne voivat kuitenkin olla kertomuksina viihdyttäviä, joten en jättäisi teokseen tutustumatta vain sen takia, että ajan kanssa leikkimistä on luvassa. Ja rehellisesti sanottuna tämän pelin kohdalla en sitä edes tiennyt ennakkoon.

Olen päässyt pelissä pisteeseen, jossa Adolin ja Danan välillä voi hypähdellä melko vapaasti. Tähän asti tarina on kulkenut melko lineaarisesti eikä niin sanotusti väärille alueille ole päässyt harhailemaan. Ilmeisesti nyt kuitenkin maailma on avoimempi ja ylimääräiseen puuhaamiseen on enemmän mahdollisuuksia.

Juonen lopullinen suunta on minulle yhä mysteeri, mutta se on oikeastaan hyvä. Tarina ei ole vielä päätöspisteessään, joten olisikin ikävää, jos tässä kohtaa osaisin jo päätellä, miten kaikki päättyy.

(Tai no, pelin aiemmista osista kuulemani perusteella kaikki päättyy siihen, että Adol jatkaa Dogin kanssa matkaa tytön jäädessä ruikuttamaan hänen peräänsä, mutta minua kiinnostaa enemmän se, mitä ennen tuota tapahtuu.)

Tasapaino kunnossa ja sopiva ote pelaajasta


Ys VIII on siinä mielessä tasapainoinen peli, että juoniosuudet ja toiminta vuorottelevat näppärästi. Hengähdystaukoja on sopivasti, mutta ne eivät ole niin pitkiä, että pelaaja ehtisi tylsistyä odotellessaan seuraavaa toimintatuokiota. Samalla tarinaa annostellaan siten, että avoimia kysymyksiä jää roikkumaan sopiva määrä. Ne motivoivat jatkamaan eteenpäin, jotta vastauksetkin joskus löytyvät.

Tarina itsessään on tähän asti ollut viihdyttävä, muttei ole herättänyt sen syvällisempiä pohdintoja. Toki sitä miettii, miten itse selviäisi haaksirikkoisena tuollaisella saarella (voin sanoa, että minulle ainakin kävisi huonosti, ellei joku adol tulisi pelastamaan), mutta isompia juttuja ei ole tullut mielessä pyöriteltyä. Pieniä spekulaatioita tulevasta on lennellyt ilmassa, mutta toisaalta en niihinkään ole lähtenyt kovin syvälle vaan ottanut vastaan sen, mitä tarjotaan.

Erittäin positiivisena pidän sitä, etten ole ainakaan vielä alkanut kaivata pelin loppumista. Monien Talesien kanssa on jossain vaiheessa tullut turhautuminen ja olen vain odottanut, että saan pelin puserrettua loppuun. Ys VIII:n kohdalla fiilis on ollut pääasiassa positiivinen ja jatkaminen yleensä kivaa (totta kai aina välillä kohdalle osuu esim. turhauttava pomo-ottelu). Kiirettä minulla ei siis ole, mutta optimaalista olisi, jos pääsisin pelin läpi samoihin aikoihin, kun saan Veden vaiston raakaversion valmiiksi. Sitten olisi pöydällä tilaa FFIX:n aloittamiselle. Katsotaan, miten käy.

Lue myös


Ys VIII:n demo yllätti positiivisesti
Ensivaikutelmat Ys VIII:sta

Mitä sinä olet tykännyt Ys VIII:n tarinasta? Viihdyttääkö vai turhauttaako? Miten peli muuten maistuu?


http://www.pelit.fi/

PS. Muistathan myös osallistua GameXpo 2017 -lippujen arvontaan!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Arvonta: voita liput GameXpoon! (Päättynyt)

GameXpo järjestetään nyt toista kertaa. Minä olen tulossa sinne ja haluan tarjota myös sinulle ja yhdelle kaverillesi mahdollisuuden voittaa liput tapahtumaan. Lue alta, miten se onnistuu!

Kuva: Messukeskus

GameXpo tulee taas ja se järjestetään tänä vuonna 3.-5.11. Helsingin messukeskuksessa. Tapahtuma tarjoaa monenlaista ohjelmaa ja tekemistä pelaajille.

Itse olen tulossa messuille bloggaajana ja olenkin jo ohjelmaa vähän kurkistellut. Erityisesti muutamat ohjelmat kuulostavat minusta kiinnostavilta:
  • Konsolipeliuutuudet
  • Pelimaailmasta ammatti? - Tietoisku digitaalisista työelämätaidoista nuorille
  • Digitaalisten pelien narratiivit
  • Kohtaamisia pelimaailmassa - ylisukupolvinen pelaaminen

Tapahtumassa on myös pelimusiikkikonsertti ja jaetaan palkinnot sekä vuoden 2017 pelikasvattajalle että suomalaiselle pelinkehittäjälle. Lisäksi paikalla on useita pelialaan liittyviä yrityksiä.

En viimeksi GameXpossa käynyt, joten odotan tapahtumaan osallistumista innolla. Paikalle ajattelin tulla lauantaina.


Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa liput GameXpoon!


Sain GameXpolta blogissa arvottavaksi kaksi (2) päivälippua tapahtumaan: yhden sinulle ja toisen kaverillesi, mikäli voitat. Voit itse päättää minä päivänä osallistut tapahtumaan. Kukin lippu on voimassa yhden päivän eli jos käytät lipun perjantaina, et enää pääse sillä sisään lauantaina.

Arvonnan säännöt


Aikataulu

  • Arvonta alkaa tänään keskiviikkona 18.10.2017
  • Arvonnan osallistumisaika päättyy tiistaina 24.10.2017, klo 18:00
  • Palkinto arvotaan osallistujien kesken tiistaina 24.10.2017 klo 18:00 jälkeen, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti

Osallistuminen
  • Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä postausta 24.10.2017, klo 18:00 mennessä
  • Kerro kommentissa, mikä GameXpossa erityisesti kiinnostaa ja kenet ottaisit mukaan
  • Lisää kommenttiin vielä jokin yhteystieto, jolla sinut tavoittaa, mikäli voitat

Huom!
  • Osallistuthan vain, jos todella pääset paikalle, etteivät liput mene hukkaan
  • Allekirjoittaneen sukulaiset eivät saa osallistua arvontaan
  • Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi vaan se luovutetaan sellaisenaan arvonnan voittajalle
  • Voittaja saa sähköiset liput sähköpostiinsa


Voit tuplata voittomahdollisuutesi osallistumalla arvontaan myös She Never Left Wonderland -blogissa


Sitten vain onnea matkaan!

http://www.pelit.fi/