sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

The Zodiac Age -päiväkirja osa 5: Ivalicen ihana maailma

Sunnuntain kunniaksi vuorossa on taas The Zodiac Age -päiväkirjaa. Tälläkin kertaa alussa luon lyhyen katsauksen kuluneeseen peliviikkoon, mutta sen jälkeen siirryn pohtimaan Ivalicea pelimaailmana.


Viikkokatsaus


Hämmentävää, että kolmas peliviikko on nyt paketissa. Kun ensimmäisen kerran pelasin Final Fantasy XII:ta, käytin siihen pikkuisen vajaan kuukauden verran aikaa ja noin 60 pelituntia. Nyt tuo tuntimäärä on rikkoutunut jo muutamalla tunnilla ja tällä pelikerralla tunteja tuleekin luultavasti kertymään huomattavasti enemmän kuin ensimmäisellä. Silloin minulla oli kiire päästä juoni läpi, mutta nyt painetta ei samalla tavalla ole vaan olen keskittynyt kaikenlaisiin muihin juttuihin.

Viikon trophyt

Spendthrift
Reins of History
Yhä vain kertyneiden pystien määrä on vähentynyt. Juoni-trophyjakin tuli tällä viikolla vain yksi, mutta toisaalta eipä niitä olekaan enää jäljellä kuin se, jonka saa pelin läpäistyä. Sitä saa siis vielä hyvän tovin odottaa. Sen sijaan ensi viikolla on tavoitteena napata pari sellaista huntia, joista myös trophy tipahtaa. En tosin tee niitä palkintojen vuoksi vaan siksi, että haluan. Yksi tällainen on Trickster. Se on ollut minulla auki jo reilun viikon, mutta en ole sitä käynyt hoitelemassa. Se on edelleen yksi inhokkini huntien joukossa.

Juonessa minun pitäisi seuraavaksi suunnistaa Giruveganiin, mutta sitä ennen ajattelin hukuttautua sivutehtäviin. Kuten sanottua, minulla ei ole mikään kiire. Nyt pyrin yhdellä pelikerralla kokemaan mahdollisimman paljon.

Ivalice maailmana


Mietin, ottaisinko tällekin viikolle jonkin teeman. Pienen pohdinnan jälkeen päätin puhua Ivalicesta pelimaailmana. Se on nimittäin suosikkimaailmojeni listalla erittäin korkealla.

Ivalice on esiintynyt ennen Final Fantasy XII:ta Final Fantasy Tacticsissa, Final Fantasy Tactics Advancessa ja Vagrant Storyssa. Sen jälkeen se on nähty myös Final Fantasy Tactics Advance 2: Grimoire of the Riftissä ja Final Fantasy XII: Revenant Wingsissä. Se on siis erittäin käytetty maailma Final Fantasyjen mittapuulla. Ivalice on hieman erilainen eri peleissä ja ajoittain voi herätä kysymys, onko pelien edes tarkoitus sopia yhteen.

Olen kokeillut kaikkia edellä mainittuja Ivalice Alliance -pelejä (en pelannut loppuun) ja tältä pohjalta sanoisin, että rakkain minulle on FFXII:n ja Revenant Wingsin Ivalice. Eivät Ivalicen muutkaan versiot / aikakaudet minusta huonoja ole, mutta tämä nyt vain sattuu olemaan minulle läheisin ja tärkein.

Ivalice onkin minulla maailmana miltei pelin hahmoihin verrattavissa oleva elävä entiteetti. Vaikka olen tykännyt monestakin FF-maailmasta, juuri tämä imaisi minut mukaansa jopa siinä määrin, että haaveilen tarinan kirjoittamisesta tuohon maailmaan. Tällä en tarkoita suoranaista FFXII-ficciä vaan Ivaliceen sijoittuvaa tarinaa, jonka hahmot olisivat kuitenkin täysin omiani. Ajan rajallisuuden takia en ole tätä projektia lähtenyt toteuttamaan, mutta ehkä vielä joskus, kun kyllästyn kirjoittamaan puhtaasti omista maailmoistani.


Mikä Ivalicessa kiehtoo?


Monet rodut


Kuten jo sanoin, minusta Ivalice on erittäin elävä maailma. Pelkästään jo erilaisten rotujen kirjo tekee oman osansa, vaikkeivät kaikki rodut pääsekään samalla tavalla estraadille. Minusta ei olisi ollut hullumpaa, jos päähahmoissa olisi ollut useammankin rodun edustaja. Nythän Fran jää ainoaksi, joka ei ole ihminen. Toisaalta ymmärrän, etteivät pelintekijät ole halunneet päähahmojen joukkoon vaikkapa seeqejä tai bangaita, näihin kun ei välttämättä ole kaikkien helppo samastua. Onneksi monikulttuurisuuden kirjosta päästään kuitenkin nauttimaan edes sivuhahmojen muodossa.

Uskomattomat maisemat


Ivalice on kaunis! Ei sillä, etteivätkö monet muutkin pelimaailmat olisi kauniita, mutta Ivalicessa on todella paljon paikkoja, joita voi pysähtyä ihastelemaan.

Omia suosikkikarttojani ovat Ozmone Plains ja Phon Coast, mutta tykkään myös Nam-Yensasta, Tchita Uplandsista ja Cerobi Steppestä. Yhteistä näille kartoille on, että ne ovat vehreitä ja valoisia. Noh, Phon Coast ei tosin ole kaikilta osiltaan kovin vehreä, mutta välkehtivät hiekkarannat ovat myös kauniita. Nämä paikat ovat kaikki sellaisia, joihin voisin mennä kävelylle (olettaen, että varmasti pärjäisin mahdollisia kimppuun hyökkääviä monstreita vastaan... ehkä minun pitäisi palkata henkivartija).

Kivat kaupungit


Final Fantasy XII ei esittele kovin montaa kaupunkia, mutta tykkään niistä kaikista. Rabanastre tuntui ensimmäisellä visiitillä sekavalta sokkelolta, mutta nykyisin liikun siellä jo varsin osaavasti. Archades on toinen kohtalaisen kokoinen paikka ja sielläkin olen oppinut kulkemaan. Kumpikin pääkaupunki eroaa toisistaan arkkitehtuuriltaan ja kummastakin viehätyn voimakkaasti.

Myös pienemmät kaupungit, Nalbina ja Balfonheim, ovat kivoja. Erityisesti Nalbinan osalta toivoisin kuitenkin, että paikkoja olisi vähän enemmänkin. Kyseinen kaupunki tuntuu hitusen typistetyltä. Balfonheimissa karttaa on enemmän ja siellä on aito satamakaupungin tunnelma. Saattaisin valita sen kotikaupungikseni, mikäli Ivalicelle päätyisin.

Oma lukunsa on Dorstoniksen purvamalla sijaitseva Bhujerba. Siellä näköalat ovat vertaansa vailla, suorastaan henkeäsalpaavia. Niitä katselee siis ilokseen. Sekin olisi potentiaalinen kotipaikka tai vähintäänkin säännöllinen matkustuskohde.

Myös monet kylät ovat mukavanoloisia. Oikeastaan tykkään vierailla ihan kaikissa asutuskeskittymissä eikä mikään ole muodostunut ns. inhokiksi.

Monipuolisuus


Kaiken kaikkiaan Ivalice on monipuolinen paikka. On aavikkoa, viidakkoa, lumisia vuoria ja laakeita aroja, on merta ja jokea, kyliä ja kaupunkeja, on vaarallisia luolia ja autioituneita suoalueita. Seikkailu odottaa kaikkialla, minne kulkija sattuu jalkansa laskemaan.

Monenlaisiin maisemiin tuovat vielä oman mausteensa vaihtelevat säätilat. Gizalla kuiva- ja sadekausi vuorottelevat ja monella muullakin kartalla välillä paistaa aurinko, välillä tulee vettä kuin saavista kaataen. Aavikolla voi yllättää hiekkamyrsky ja vuorilla kunnon lumikuuro.

Oikeastaan kokonaisuuteen jää kaipaamaan enää vaihtuvia vuorokauden aikoja. Niitä ei nimittäin valitettavasti nähdä. Veikkaankin, että jos peli olisi tehty vasta nyt (eikä pelkästään julkaistu remasteroituna), siihen olisi vuorokausivaihtelu laitettukin. Sehän on nimittäin oleellinen osa sekä Final Fantasy XIV:ää että Final Fantasy XV:tä.

Tutkimusmatkailijan unelma


Ivalicella on edelleen nurkkia, joissa en ole käynyt. Odotankin innolla, että pääsen tällä pelikerralla kyseiset alueet koluamaan.

Ensimmäisellä kerralla jotkut kartat tuntuivat suorastaan pelottavilta. Kammosin Lhusu ja Henne Minesia ja todellakin pelkäsin Feywoodia ja Giruvegania. Pharoksen majakkakaan ei ollut kovin miellyttävä kokemus.

Nyt kaivokset ovat olleet hauska päiväkävely, mutta tuleva matka Feywoodin suuntaan hieman jännittää. Säikyn siellä erityisesti joka puolella leijuvaa usvaa, jonka takia eteen ei näe kunnolla, mutta siihen saattaa heijastua yhtäkkiä pelattavan hahmon kuvajainen. Täytyy ehkä pyytää puoliso viereen istumaan, kun sinne lähden.

Tällä pelikerralla haluan voittaa pelkoni synkkiä paikkoja kohtaan ja tutkia ne perusteellisesti. Jostain syystä moni paikka onkin tuntunut vähän helpommalta, vaikkei välttämättä peliteknisesti. Fiilis on ollut vähemmän pelokas, ehkä siksi, että paikoissa on jo paljon tuttua. Ehkä uudetkin nurkat siis sujuvat leppoisissa tunnelmissa.

Lue myös


The Zodiac Age -päiväkirja osa 1: Ammatinvalintaa
The Zodiac Age -päiväkirja osa 2: Trophyt
The Zodiac Age -päiväkirja osa 3: Ensimmäiset fiilikset
The Zodiac Age -päiväkirja osa 4: Pohdintoja Baschista päähahmona

Mikä on sinun suosikkimaailmasi? Mikä tekee siitä erityisen?


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Aikuinen pelaaja, miten kerrot harrastuksestasi muille?

Miten kertoa uudelle tuttavuudelle harrastuksestaan? Tarvitseeko siitä kertoa tai tarvitseeko sitä salailla? Saako aikuinen harrastaa pelaamista? Kokosin muutaman askeleen peliharrastuksesta kertomiseen toisille aikuisille.



Aikuisuus ja pelaaminen - onko nämä kaksi asiaa mahdollista yhdistää? Moni tuntuu nykyisin jo niin tekevän. On paljon vastuullisia aikuisia, jotka pelaavat vapaa-ajallaan videopelejä, kuka enemmän, kuka vähemmän, kuka mobiilisti, kuka kovemmalla kalustolla.

Tästä huolimatta pelaamisen ympärillä tuntuu toisinaan leijuvan stigma. On joukko tyyppejä, joiden mielestä pelaava aikuinen ei ole aikuinen lainkaan vaan jäänyt lapsen tasolle. Sitten on toinen joukko tyyppejä, jotka ovat huolissaan peliriippuvuudesta, ruutuajasta ja kansan tyhmentymisestä ja katsovat siten asiakseen suomia pelaajia.

On totta, että pelaaminen voi aiheuttaa joskus ongelmia. Toiset ovat herkempiä riippuvaisuuksille kuin toiset ja pelien maailmaan voi jumahtaa toisinaan liian pitkäksi aikaa. Silti samaan aikaan on totta, että monet pelaajat huolehtivat vastuistaan ja velvollisuuksistaan ja käyttävät pelejä rentouttavana viihteenä. Mahdollisesti myös vain yhtenä viihteen lajina muiden harrastusten joukossa. Pelaajat eivät välttämättä ole vain pelaajia. He voivat olla myös kirjallisuusharrastajia tai vaikkapa urheilijoita.

Jokaisella on oikeus harrastuksiinsa silloin, kun ne eivät vahingoita muita. Kun harrastuksena on pelaaminen, miten siitä sitten kannattaa kertoa muille. Keräsin muutaman askeleen, joita voi yrittää noudattaa.

1. askel: mieti, onko sinun ylipäätään kerrottava pelaamisestasi


Onko harrastuksesta kertominen tilanteessa välttämätöntä vai voisiko siitä jättää sanomatta? Salailukaan ei toki aina ole hyvä juttu, varsinkaan jos on oletettavissa, että totuus tulee myöhemmin ilmi. Esimerkiksi on ihan ok jättää työkaverille mainitsematta, missä merkeissä vapaa-aika menee, mutta seurustelukumppanin tämä asia olisi syytä tietää.

2. askel: tunnustele maaperää


Yritä ottaa selvää, mitä keskustelukumppani ajattelee pelaamisesta ylipäätään. Onko hän joskus pelannut itse jotain? Pelaavatko hänen mahdolliset lapsensa? Entäpä joku muu tuttava?

Parhaassa tapauksessa sinun ei tarvitse tehdä enempää kuin ujuttaa sopivia huomautuksia tai kysymyksiä keskustelun lomaan ja jo niiden perusteella toinenkin paljastuu pelaajaksi. Silloin kertominen on luontevaa ja voitte siirtyä puhumaan aiheesta suoraankin. Joku taas voi olla asian suhteen myönteinen, vaikkei itse pelaakaan. Kolmas puolestaan ei ole erityisen kiinnostunut, mutta häntä ei myöskään häiritse muiden pelaaminen. Näille kahdelle ihmistyypille voit varmasti huoletta mainita pelaamisestasi ja se joko herättää keskustelua tai olankohautuksen.

Toisinaan vastaan tulee pelejä kammoksuva tapaus, jolloin voit palata miettimään ensimmäistä askelta. Mikäli koet edelleen tarvetta kertoa pelaamisesta, siirry askeleeseen 3. 

3. askel: puhu yleisellä tasolla


Kun kohdalle osuu niin sanottu vaikea tapaus, voit aloittaa peleistä puhumisen yleisellä tasolla. Mainita voi vaikkapa, mitä hyötyä pelaamisesta on (havainnointikyky, silmä-käsikoordinaatio, rentoutuminen jne., kyllä sinä tiedät). Voit myös mainita, että aikuisia pelaajia on nykyisin paljon ja osa peleistä suunnataan suoraan tälle yleisölle.

Osa ottaa tämän tiedon hyvin vastaan ja saattaa jopa kysäistä, miten tiedät aiheesta niin paljon. Kysymyksen sävystä voi päätellä, onko se puhdasta uteliaisuutta vai onko taustalla piikittelyä.

4. askel: kerro, millaisten pelien parissa viihdyt


Kun olet tullut näin pitkälle, ei salailu todennäköisesti enää kannata. Kerro siis suoraan olevasi aikuinen pelaaja ja samalla voit kertoa, millaisia pelejä tykkäät pelata.

Kokemukseni perusteella useimmat ottavat tämän tiedon neutraalisti vastaan jopa silloin, kun itse vierastavat pelaamista. Jostain syystä olen havainnut tämän ilmiön lisääntyvän sitä mukaa, mitä enemmän ikää minulle on kertynyt. Vähän päälle parikymppisenä tuntui olevan vaikeinta saada osakseen hyväksyntää, kun taas teininä asia oli melkein ok ja nykyisin suht neutraali juttu.

Aina voi kuitenkin tulla vastaan ihminen, joka tyrmää sinut tässä kohtaa. Silloin on hyvä miettiä, aiheuttavatko muutkin asiat hänessä tällaisia reaktioita. Yrittääkö hän rajoittaa sinua muillakin alueilla kuin pelaamisen suhteen? Kyse voi olla myrkyllisestä ihmissuhteesta, jossa toinen osapuoli kontrolloi toista, ja sen kohdalla on syytä harkita tarkkaan, kannattaako sitä jatkaa.

Jos taas pelkästään pelaaminen aiheuttaa niskavillojen pystyyn nousemisen vastapuolessa, mutta muuten pystytte keskustelemaan sivistyneesti, voit päättää, ettet enää palaa aiheeseen enempää. Tämä toimii parhaiten etäisemmissä suhteissa kuin aivan lähipiirissä. Jos perheenjäsenten välillä ilmenee tällaista kitkaa, tilanne on toki hankalampi ja silloin kannattaa yrittää kääntää änkyrän pää hitaasti ja lempeästi näyttämällä konkreettisesti, ettei pelaaminen ole pois toiselta sen enempää kuin salilla käyminenkään. Toisinaan se vie aikaa, mutta voi silti onnistua.

5. askel: pidä kiinni omista oikeuksistasi


Kerroitpa pelaamisesta muille tai et, sinulla on oikeus harrastuksiisi. Jos pelaaminen tuottaa sinulle iloa, pidä siitä kiinni. Aina aikaa ei ole paljon ja muut asiat syövät sen vähänkin, mutta tulee hetkiä, jolloin ehdit taas pelien pariin. Suo ne itsellesi.

Kunnioita silti myös toisia äläkä anna pelaamisen tulla ihmissuhteiden tielle. Kuten sanottua pelien maailmaan on helppo hukkua, älä siis anna sen tapahtua.

Muista myös se, että jos joku ei hyväksy sinua omana itsenäsi, pelaajana, ei hän välttämättä ole huomiosi arvoinen. Jokaisessa meissä on piirteitä, jotka ärsyttävät toisia, mutta niiden kanssa oppii useimmiten elämään, kun kyse ei ole suoranaisesta toisten vahingoittamisesta (jolloin ei toki pidäkään opetella elämään asian kanssa).

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että pelaamisesta kannattaa mainita tuttavapiirille, mikäli sopiva väli tulee. Tämä ihan sen takia, että se viimeinenkin stigma saataisiin joskus karistettua. Kun aikuisten pelaamisesta puhutaan samalla tavalla kuin aikuisten sählykerhoista, siitä tulee osa normaalia arkea, harrastus harrastusten joukossa. 

Lue myös


Peliriippuvainenko?
Miten kolmekymppinen löytää aikaa pelaamiseen?
Mitä tehdä, kun puoliso ei tykkää pelaamisesta?

Minkälaisiin tilanteisiin sinä olet joutunut kerrottuasi harrastuksesta? Onko joskus tullut ikävyyksiä vastaan? Entä positiivisia yllätyksiä?


http://www.pelit.fi/

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

The Zodiac Age -päiväkirja osa 4: Pohdintoja Baschista päähahmona

Final Fantasy XII: The Zodiac Age pitelee minua tiukassa pihtiotteessaan. Tässä postauksessa annan lyhyen katsauksen toiseen viikkooni pelin parissa, mutta pohdiskelen myös, mitä mieltä olen siitä, jos Basch olisikin ollut pelin päähahmo.


Viikon lyhyt summaus


Toinen viikko The Zodiac Agen parissa alkaa olla takana päin. Pelikellossa kiiluu reilut 50 tuntia peliaikaa ja tarinassa olen matkalla Archadesiin. Olen edelleen edennyt rauhallisesti ja tehnyt sivutehtäviä ja hunteja siinä määrin kuin se suinkin on ollut mahdollista. Tällä hetkellä V-rankin huntit kaatuvat jo ihan kivasti, mutta sitä korkeampia en ole vielä uskaltanut kokeilla.

Viikon aikana on pamahtanut myös muutama uusi trophy kokoelman jatkoksi:

Master Thief
Record Breaker
Visions of the Dreamer 
Lista ei ole yhtä pitkä kuin edellisellä viikolla, mutta  toisaalta minulla alkaa kokoelmassa jo olla kaikki helposti saatavat trophyt (viimeisiä juonitrophyja lukuun ottamatta). Ei siis ole mikään ihme, että niiden kertyminen on jo hidastunut huomattavasti.

Yleinen fiilis on pelatessa edelleen mahtava. Vaikka tarina ja maailma ovat tuttuja, viihdyn kummankin parissa. On upeaa katsella välivideoita uudestaan, mutta toisaalta ihan yhtä upeaa on koluta kartan eri kolkkia. Löytämisen riemu on edelleen tallella, vaikka peli ei ole uusi.

Jos Basch olisikin ollut päähahmo...




Minulta pyydettiin Twitterissä, että kertoisin mielipiteeni siitä, jos Basch olisikin ollut pelin päähahmo, kuten pelintekijöillä alun perin oli tarkoitus. Jossain vaiheessa Baschin tilalle päähahmoksi vaihdettiin Vaan ilmeisesti, koska Basch koettiin liian vanhaksi. En tiedä tarinan yksityiskohtia eikä se kai ole oleellistakaan, mutta ajatus erilaisesta päähahmosta on kiinnostava ja siksi aiheellinen ottaa pohdiskelun alle.

Tämä osuus postauksesta sisältää isoja spoilereita, joten jätä lukematta, jos et niitä halua vielä kuulla.

Kuka on kapteeni Basch fon Ronsenburg?


Basch on 36-vuotias sotilas, joka on syntynyt Landiksen valtakunnassa. Hänellä on kaksoisveli Noah. Landiksesta ja veljesten nuoruusvuosista ei paljon kerrota, mutta Landis joka tapauksessa joutui sotaan Archadian keisarikuntaa vastaan. Basch pakeni Dalmascaan, mutta Noah päätyi Landiksen häviön jälkeen Archadiaan, jossa hän nousi jossain vaiheessa tuomari Gabranthiksi. Myös Basch jatkoi sotilaana ja taisteli lopulta Dalmascan joukoissa Archadiaa vastaan.

Kun Archadia kuitenkin onnistui valloittamaan Dalmascan, Basch oli mukana sotilasjoukossa, jonka tavoitteena oli estää kuningas Raminasin salamurha. Tehtävä kuitenkin epäonnistui ja Noah'n avulla Basch lavastettiin syylliseksi murhaan. Todistajaksi tapahtuneelle päätyi pelin päähahmon, Vaanin, isoveli, Reks, joka sittemmin kuoli saamiinsa vammoihin.

Basch vangittiin Nalbinan linnoitukseen kahdeksi vuodeksi, kunnes Vaan, Balthier ja Fran vapauttivat hänet oman pakonsa aikana. Pian tämän jälkeen Baschista tuleekin pysyvä osa päähahmokaartia.

Miten tarina olisi saattanut muuttua, jos Basch olisi ollut päähahmo?




Pelin tarinaa ei kerrota Baschin näkökulmasta, mutta hän on oleellinen osa sitä. Ilman häntä ja hänen kaksoisveljeään ei kuningas Raminasin murhaa olisi voitu ainakaan samalla tavalla lavastaa. Nyt Archadia pääsi kätevästi pesemään kätensä jupakasta.

Baschin ja Noah'n välienselvittely nousee myös pelin loppupuolella merkittäväksi, vaikkakin tämä osuus tarinasta saa vain vähän tilaa ja osa asioista tapahtuu taustalla ilman, että niitä näytetään pelaajalle suoraan. Väläykset riittävät kuitenkin kertomaan veljesten tarinan loppuun.

Jos Basch olisi ollut pelin päähahmo, olisi tarina lähtenyt liikkeelle luultavasti hieman eri tavoin. Voisin olettaa, että Vaan, Reks ja Penelo olisivat pudonneet jutusta pois. Kenties heidän tilallaan olisi ollut jokin toinen hahmo, kenties ei.

Ehkä pelin alku olisi Dalmascan sijaan sijoittunut Landikseen, ehkä olisimme saaneet kurkistuksen Baschin nuoruuteen ja tarkemman kuvauksen siitä, miten hän päätyi Dalmascan ritareiden joukkoon. FFXII -manga kertoo näistä tapahtumista hieman tarkemmin kuin peli, mutta sitä ei koskaan tuotu virallisena käännöksenä länsimaihin ja japaninkielisten alkuperäiskirjojenkin käsiin saaminen voi olla hitusen haasteellista (tai ainakin kallista). Käsittääkseni jostain saattaa jokin fanikäännös löytyä.

Baschin osalta mangaversio paljastaa, että hän taisteli Vosslerin rinnalla sodassa urutan-yensoja vastaan kymmenen vuotta ennen pelin tapahtumien alkua. Lisäksi ennen kuin Ashe ja Nabradian prinssi Rasler oli kihlattu, Nabradiassa nousi uus-rozarrialainen liike, joka uskoi, että poliittiset suhteet kannattaa luoda Dalmascan sijaan Rozarrian keisarikunnan kanssa. Uus-rozarrialaisten tarkoituksena oli salamurhauttaa kuningas Raminas tulevan kihlauksen estäminen. He myös aikoivat lavastaa Archadian syylliseksi murhaan ja siten ajaa sekä Nabradian että Dalmascan kohti Rozarrian odottavia käsivarsia. Dalmascan ritarikunnan nimissä päätettiin, että Basch esittää kuningasta ja salamurha onnistuttiin estämään sekä uus-rozarrialaiset kukistamaan.

Final Fantasy Wikissä on tiivistelmä mangasta. Kiinnostuneet voivat käydä sieltä lukemassa lisää yksityiskohtia. Myös Baschin artikkelissa viitataan jonkin verran mangan tapahtumiin.

Pidän mahdollisena sitä, että pelin alku olisi ollut enemmän mangan alun kaltainen, jos Basch olisi saanut pitää pääroolinsa. Uskoisin myös, että veljesten välinen ristiriita olisi kasvanut vielä suurempaan rooliin ja noussut yhdeksi pelin pääteemoista. Perhesuhteet ovat muutenkin jonkinlainen kipupiste pelin päähahmoille, vaikka Vaanin ja Penelon joukosta jättäisikin. Fran on jättänyt perheensä taakseen, Balthier karannut isältään, Ashe menettänyt koko sukunsa ja Basch tullut veljensä pettämäksi (Noah'n näkökulmasta Basch teki petoksen ensin lähtemällä Landiksesta). Ehkä tähän kipuiluun olisi paneuduttu syvemminkin, jos Basch olisi pääroolissa. Ainakin sellainen ratkaisu olisi ollut minusta varsin mielenkiintoinen, mutta mieluusti pitäisin pelissä siinäkin tapauksessa kaikki ihanat poliittiset suhmuroinnit mukana.

Olisiko minusta Baschin pitänyt olla päähahmo?


Niin, sitten siihen varsinaiseen kysymykseen. Mitä mieltä olen aiheesta? Kysymys ei ole suoranaisesti helppo.

Rakastan Final Fantasy XII:ta sellaisena kuin se on, vaikka Vaan ei ole suosikkihahmolistani kärkipäässä (liekö koko listalla). En pidä häntä itselleni merkityksellisenä hahmona ja jotkut ovat jopa sitä mieltä, ettei hänellä ole lainkaan merkitystä tarinan kannalta. Vaan toimiikin ikään kuin pelaajan silminä, hänen kauttaan tarkastellaan tapahtumia, kun korkeammassa asemassa olevat hahmot pelaavat pelejään ja taistelevat valtaistuimista.

Olen sitä mieltä, että Basch olisi ollut päähahmona Vaania mielenkiintoisempi. Hänessä on enemmän syvyyttä ja särmää, hänen taustatarinansa on kiehtovampi. Lisäksi hän on aidosti aikuinen mies, luotettava, turvallinen ja lojaali ritari. Hänessä on sankariainesta. Minulle tällainen versio Final Fantasy XII:ta olisi maistunut erinomaisesti.

36-vuotias Basch olisi kuitenkin ollut hyvin epätavallinen valinta JRPG:n päähahmoksi. FFXII jakoi nykyiselläänkin mielipiteitä, eivätkä läheskään kaikki nauttineet sen aikuisemmasta ja poliittisemmasta tarinasta, jossa eeppisyydellä ei ole yhtä suurta roolia kuin monessa aiemmassa sarjan osassa. Kolmekymppinen päähahmo olisi saattanut osalle nuoremmista pelaajista olla myös hankalasti lähestyttävä. Kun FFXII ilmestyi, ei kolmekymppisistä pelaajista ollut vielä puhetta samalla tavalla kuin nykyisin. Ehkä tänä päivänä tuo riski olisi uskallettu ottaa? (Tosin en ole aivan varma tästä, kun katson viime aikoina julkaistujen japanilaisten roolipelien päähahmojen ikiä...)

Kaupallisesti ajateltuna Baschin siirtäminen pykälän verran takariviin ja Vaanin nostaminen päähahmoksi hänen tilalleen, saattoi siis olla varsin fiksu ratkaisu. Uskon kuitenkin, että minuun FFXII olisi uponnut ilman Vaaniakin.

En silti enää lähtisi peliä muuttamaan. Sen sijaan toivoisin Final Fantasy XII:n hengessä uutta Ivaliceen sijoittuvaa peliä, jossa yhdistyisi politiikka, laaja maailma, monet eri fantasiarodut ja gambitteihin perustuva taistelusysteemi. Pelin hahmojen ei tarvitsisi olla samoja kuin FFXII:ssa, mutta ehkä tähän peliin voisi valita päähahmoksi aikuisen henkilön.

Lue lisää


The Zodiac Age -päiväkirja osa 1: Ammatinvalintaa
The Zodiac Age -päiväkirja osa 2: Trophyt
The Zodiac Age - päiväkirja osa 3: Ensimmäiset fiilikset


Mitä mieltä sinä olet? Olisiko Baschin pitänyt olla päähahmo vai kenties jonkun muun?

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Pelaajan motivaatioprofiilin analyysi

Bongasin jokin aika sitten Peliaika-blogista mielenkiintoisen postauksen, jonka aiheena oli Gamer Motivation Profile -testi. Olen joskus aiemmin kyseistä testiä vilkaissut, mutta silloin en jaksanut siihen tarttua. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja kävin testin tekemässä. Tulokset olivat... no, aika odotettuja.


Mikä on testin idea?


Gamer Motivation Profile -testi mittaa, mitkä asiat motivoivat kyseistä pelaajaa pelaamaan. Jokainen toki tuntee varmasti jo oman makunsa pelien suhteen, joten isoja ylläreitä se ei välttämättä tarjoa. Kivaa ajanvietettä se kuitenkin on ja antaa mahdollisuuden pieneen itseanalyysiin.

Testin kysymykset ovat englanniksi, mutta veikkaisin, ettei se suurimmalle osalle pelaajista tuota vaikeuksia. Kun kysymyksiin on vastattu, testi antaa tuloksia eri kategorioissa ja mittaa niitä prosentein, jotka kuvaavat, miten paljon kyseinen piirre pelaajaa peleissä motivoi.

Oma profiilini


 

Testi kuvaa minua rauhalliseksi, spontaaniksi, rentoutuneeksi, itsenäiseksi, tarinaan keskittyväksi ja käytännölliseksi pelaajaksi. Näistä sanoista hämmästyttää lähinnä tuo spontaani, koska sitä en yleisesti ottaen itseeni liittäisi. Haluaisin kyllä olla spontaani niin pelatessa kuin muutoinkin, mutta se on minulle erittäin vaikeaa. Olen hitaasti lämpiävää sorttia ja minun on saatava rauhassa mutustella asioita, ennen kuin teen päätöksiä.

Toimintakomponentit (9%)


Pelaajat, joilla on alhaiset toimintapisteet suosivat hitaasti eteneviä pelejä, joissa on rauhallinen miljöö.

Tavallaan pidän rauhallisista peleistä ja haluan opetella asiat kunnolla, mutta voin myös nauttia tiivistahtisesta taistelusta ja muista jännittävistä elementeistä. En vain halua, että ne läväytetään naamalleni välittömästi pelin käynnistyessä tai muutoin odottamattomasti (vrt. Final Fantasy XV Chapter 13).

Tuho (8%)


Korkeat pisteet saavat pelaajat tykkäävät räjäytellä peleissä asioita ja aiheuttaa kaaosta. Testi ei kerro, mistä alhaisen pistemäärän saaneet pelaajat tykkäisivät, mutta todennäköisesti jostain seesteisemmästä kuin räjähdyksistä. Minä en välitä ammuskella peleissä toisia pelaajia tai pelata ns. pahisten puolella, joten siinä mielessä en ole yllättynyt alhaisista prosenteistani.

Jännitys (17%)


Jännityspisteiden korkeus kertoo siitä, että pelaaja nauttii nopeatempoisesta ja intensiivisestä toiminnasta sekä haluaa tulla yllätyksi. Juu, ei kuvasta minua. Sain kuitenkin tästä osiosta tähän mennessä korkeimmat prosentit, mikä johtunee siitä, että tykkään kuitenkin siitä, että peleissä on hitusen jännitystä. Haluan kokemuksen olevan jotain muuta kuin arkista elämää ja kaipaan seikkailun fiilistä.

Sosiaaliset komponentit (4%)


Pelaajat, jotka saavat sosiaalisuudesta alhaisen prosentin, suosivat yksin pelaamista ja itsenäisesti toimimista.. Niin minä! Moninpelit aiheuttavat minulle usein jopa kohtuutonta stressiä ja ahdistusta niin paljon kuin niistä haluaisinkin pitää. Vaikka pelaisin kavereidenkin kanssa, koen hirveitä paineita omasta suoriutumisestani ja otan todella raskaasti omat mokani (muiden eivät haittaa niinkään). Yleensä kehitän vielä tähän päälle sellaisen "anteeksi, että olen olemassa" -asenteen, joka latistaa intoa entisestään. Jos taas joudun pelaamaan toisia pelaajia vastaan, saatan jopa hävitä tahallani, etten joutuisi jatkamaan toista kierrosta epämiellyttävässä tilanteessa.

Kun taas pelaan yksinäni, tilanne on aivan toinen (vaikka kaveri istuisi vieressä seuraamassa). Kyllä kirosanat toisinaan lentelevät, mutta mokat eivät tunnu samalla tavalla maailmanlopulta kuin porukassa pelatessa. Ragequiteja toki joskus tulee, mutta ne eivät ahdista. En koe niiden takia olevani jotenkin epäkelpo ja rasite muille, kunhan pihisen kiukusta hetken itsekseni. Pääasiassa yksin pelatessa fiilikseni on hyvä ja nautin tuosta laatuajasta omassa, hyvässä seurassani.

Kilpailu (8%)


Korkean prosentin saavat pelaajat nauttivat kilpailusta toisten pelaajien kanssa oli kyse sitten kaksintaisteluista tai tilanteista, joissa tiimit pelaavat toisiaan vastaan. Kyse voi olla myös siitä, että haluaa olla vaikkapa oman porukkansa paras parantaja.

Noh, mites minä sitten? Joo, totta kai haluan olla hyvä ja miksei paraskin. Tiedostan kuitenkin jo heti kättelyssä, etten ole. Itse asiassa taidan olla aika huono pelaaja (tai ainakin minulla on huono pelaajaitsetunto) verrattuna moniin kavereihini, jotka tuntuvat olevan ihan pro-tasolla kaikessa, mitä ryhtyvät pelaamaan.

Miksi siis kilpailla, kun ei kuitenkaan pärjää? Mieluummin haastan yksin itseäni ja pieksen omia saavutuksiani rauhassa.

Yhteisö (5%)


Jos tästä osiosta saa korkean prosentin, se tarkoittaa, että nauttii sosialisoimisesta pelaamisen aikana. Tällaiset pelaajat tykkäävät ryhmäytyä ja jutustella muiden pelaajien kanssa. He voivat kuulua isoon kiltaan ja tykkäävät työskennellä yhteisen päämäärän eteen.

Tämä on nyt vähän hassu juttu omalta kannaltani. 5% on tosi vähän pisteitä. Jos mietin elämää pelaamisen ulkopuolelta, nautin ihmisten kanssa yhteyksissä olemisesta introvertistä luonteestani huolimatta. Ja kyllä, viihdyn muiden pelaajien kanssa. Minä en vain halua pelata heidän kanssaan!

Luulen, että tämä liittyy siihen huonoon pelaajaitsetuntoon. Tämä ei ole kenenkään muun vika (jos joku kanssani pelannut nyt alkoi asiaa miettiä) vaan kyse on oikeasti minun korvieni välistä, joka ei aina toimi ihan niin kuin sen pitäisi.

Tavallaan nautin siis yhteisöön kuulumisesta ja haluan olla osa sitä, mutta sitten haluan kuitenkin eristäytyä omiin oloihini. Haluan syödä ja säästää sen kuuluisan kakun, joka tässä kohtaa toivottavasti ei ole valetta. Minulla on kiva määrä pelaavia kavereita, ja ehkä joskus jopa opin nauttimaan heidän kanssaan pelaamisesta.

Huippusuorituskomponentit (4%)


Matalan prosentin saanet pelaajat nauttivat siitä, että voivat olla pelissä spontaaneja ja suosivat pelejä, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja antavat virheet anteeksi.

No, nyt ymmärrän, miksi se spontaanius oli kuvauksessani! En ajatellut sitä tuolla tavoin. Totta kyllä on, että suosin tavallaan tuttuja ja turvallisia pelityyppejä ja pysyn erossa armottomista ja strategia painotteisista peleistä, vaikka ne saattaisivat minua joskus tarinallisesti kiinnostaakin.

Haaste (6%)


Epäyllättävästi korkeat pisteet saavat pelaajat nauttivat haasteesta ja haluavat hioa pelitaitojaan huipulle saakka. Heille jokainen erittäin vaikea bossiottelu on innostuksen aihe.

Minun mielestäni haastetta saa kyllä olla, mutta en halua joutua koko ajan pakertamaan äärirajoillani. Toivon myös peliltä sitä, että kovat haasteet on taktikoinnin lisäksi mahdollista voittaa kovalla työllä eli vaikkapa grindaamalla hahmot niin sanotusti ylilevelille. Myönnän kuitenkin, että on aika jeba fiilis, kun voittaa vaikean taistelun, vaikkeivät hahmot olleet siihen vielä aivan valmiita. The Zodiac Agessa olenkin saanut nauttia tästä tunteesta, koska mielikuvissani elää yhä ajatus tietyistä bosseista hyvin vaikeina. Nyt olen voittanut ne kuitenkin, vaikka levelini eivät ole olleetkaan sitä kuin aiemmilla pelikerroilla. Kyse voi olla siitä, että osaan näissä taisteluissa jo taktikoida, tai sitten vain siitä, että peliä on helpotettu alkuperäisestä. Mutta samapa tuo, kun pelaaminen on kuitenkin nautittavaa.

Strategia (10%)


Pelaajat, jotka nauttivat tarkasta päätöksien teosta ja strategian suunnittelusta, saavat helposti korkeat pisteet tästä kohdasta. Minun prosenttini ei ole korkea, mutta se on korkeampi kuitenkin kuin monessa muussa osiossa.

Joissain peleissä tykkäänkin miettiä ja suunnitella strategioitani, esimerkiksi juuri Final Fantasy XII:n parissa. Kyseisen pelin osalta se johtunee siitä, että olen pelannut sitä paljon. Oikeasti taktikointiin perustuvista peleistä en sen sijaan jaksa innostua. Esimerkiksi Final Fantasy Tacticsissa en ole koskaan päässyt alkua pidemmälle, koska en vain jaksa. Sen tarina kyllä kiinnostaa kovasti...

Saavutuskomponentit (9%)


Pelaajat, jotka suhtautuvat rennosti pelien saavutuksiin (esim. trophyt) eivätkä erityisemmin huolestu sijoittumisestaan tai edistymisestään pelin parissa, saavat tästä osuudesta usein alhaisen prosentin.

Eipä juuri yllätä, haha! Tykkään kyllä kerätä saavutuksia tililleni, mutta minulle se ei ole mikään itsetarkoitus pelaamisessa. Ne tulevat, jos tulevat, enkä useinkaan jaksa nähdä erikseen vaivaa saadakseni jonkin virtuaalipystin. Harvoja poikkeuksia on osunut kohdalle, mutta ne ovat juuri sitä. Poikkeuksia.

Valmiiksi saaminen (20%)


Wuhuu, korkein prosenttini tähän mennessä! Korkean prosentin saavat haluavat suorittaa pelissä kaiken: tehdä jokaisen tehtävän, kerätä kaikki keräilyesineet ja selvittää jokaisen salaisuuden.

Jep, eli 20% ei todellakaan nosta minua tuohon ryhmään. Tykkään suoritella asioita ja nykyisin pyrinkin tekemään peleissä mahdollisimman paljon asioita jo ensimmäisellä (ja valitettavasti usein viimeisellä) pelikerralla. Jos jokin juttu tuntuu kuitenkin liian työläältä tai muuten hankalalta, jätän sen sikseen. En esimerkiksi koskaan suorittanut NieR: Automatassa Speedstar-sivutehtävää, koska se olisi vaatinut paitsi erinomaisia liikkumistaitoja ja kontrolloituja hyppyjä, myös pelihahmon nopeuskykyjen maksimointia. Liikaa säätöä, ei kiitos. Sama pätee joihinkin salaisiin bosseihin. En vain koe, että niiden voittaminen on kaiken sen vaivan arvoista.

Valta (9%)


Korkean prosentin saavat pelaajat haluavat tulla erittäin voimakkaiksi. He haalivat pelin parhaita aseita ja maksimoivat pelihahmonsa statseja.

Totta kai voimakkaat aseet ovat kiva juttu ja otan sellaisen vastaan, jos peli sen tarjoaa. Harvemmin kuitenkaan olen saanut haltuuni mitään superaseita ihan jo kunnianhimon puuttumisen takia. Zodiac Spearin tosin kävin hankkimassa alkuperäisessä Final Fantasy XII:ssa, mutta en oikeastaan pidä sitä erityisenä saavutuksena.

Pelihahmojeni statseista en juuri jaksa välittää. Siis totta kai kiinnitän niihin huomiota, mutta ne eivät ole minulle tärkein asia. Minun ei tarvitse tietää, miten saavutan optimaalisen tason, riittävän hyvä riittää minulle.

Luovuuskomponentit (21%)


Taas nousivat prosentit, mutten vieläkään pääse siihen joukkoon, joka luetaan korkeimpiin tuloksiin. Pelaajat, joilla on alhainen tulos, kuten minulla, suhtautuvat pelityyliinsä käytännöllisesti ja hyväksyvät pelin maailman sellaisenaan testailematta sen rajoja. Luovemmat tyypit pyrkivät joskus jopa muokkaamaan pelin maailmaa.

Sanoisin testin osuneen tässäkin hyvin oikeaan. Minun luovuuteni ei näy siinä, että testailen pelien rajoja. Otan maailman sellaisenaan ja nautin siitä, mikäli se on ylipäätään mieleeni. Toisaalta pelimaailmat kyllä herättävät minussa paljonkin luovuutta, mutta ammennan siitä kirjoitustyöhön. Se taas ei pelaamisessa näy.

Tutkiminen (13%)


Jos tästä osiosta saa korkean prosentin, se tarkoittaa, että pelaaja pelaa "mitä jos" -asenteella. Hän tutkii ja kokeilee, mitä pelissä tapahtuu, jos saman asian tekeekin eri tavalla tai jos vaikkapa pyrkii ulos maailman laidalta.

Tykkään kyllä tutkia pelimaailmaa ja saatan käyttää siihen paljon aikaa. Harvoin kuitenkaan jaksan metsästää bugeja, joiden avulla pääsisi esimerkiksi kartan ulkopuolelle. Minun "mitä jos" -asenteeni näkyy jälleen kerran kirjoittamisessa, jos esimerkiksi innostun raapustamaan fan fictionia suosikkipelistäni.

Suunnittelu / sommittelu (38%)


Ja prosentit sen kuin nousee!

Korkean prosentin saavat pelaajat tykkäävät ilmaista yksilöllisyyttään pelien maailmassa ja voivat esimerkiksi panostaa oman hahmon luomiseen huomattavasti aikaa. Toisaalta he voivat myös fiksata vaikkapa avaruusaluksensa ulkonäköä tai kaupunkinsa yksityiskohtia.

Omien hahmojen tekeminen onkin parasta, mitä esimerkiksi länsimaalaisista roolipeleistä tiedän. Tykkäsin siitä myös tosi paljon Final Fantasy XIV:ssä. Ongelmani onkin vain se, etteivät nämä pelit muiden elementtiensä vuoksi vedä minua niin kauhean vahvasti puoleensa.

Suunnitteluintoni painottuu myös hyvin vahvasti nimenomaan hahmoihin. Voin joskus saada jonkinlaisen sisustuspuuskan mikäli pelissä on mahdollista saada oma asunto, mutta yleisimmin en jaksa panostaa tuollaisiin juttuihin kovin paljon. Esimerkiksi Final Fantasy XV:ssä Regalian tuunaaminen ei vain jaksanut kiinnostaa minua. Lätkäisin moogle-tarran konepeltiin ja se oli sitten siinä.

Immersiokomponentit (55%)


Nyt päästiin asiaan! Pelaajat, jotka saavat tästä osiosta korkeat pisteet, haluavat että pelissä on mielenkiintoinen kerronta, hahmot ja miljöö, jotta he voivat uppoutua maailmaan täysillä.

Tämä on juuri minua. Maailma ja hahmot ovat minulle todella tärkeitä miltei pelissä kuin pelissä. Haluan imeytyä hahmojen tarinaan sekä elää ja hengittää pelin maailmaa. Minulle peli on erittäin hyvä, kun nämä kaksi asiaa sitouttavat minut kunnolla. Jos näissä mättää, jää vaikutelma usein vain ihan kivaksi.

Fantasia (13%)


Korkeat prosentit saavat pelaajat haluavat voivansa muuttua joksikuksi toiseksi pelissä ja olla jossain muualla kuin omassa todellisuudessaan. He nauttivat siitä, että voivat tutkia maailmaa vain tutkimisen vuoksi.

Olisin ehkä itse antanut itselleni hieman korkeamman prosentin. Minun ei tarvitse kuvitella itseäni peliin eikä välttämättä samastua päähahmoonkaan, eikä pelkkä maailman tutkiminen missään nimessä riitä minulle. Silti pelit ovat minulle todellisuuspakoa ja mahdollisuus sukeltaa maailmoihin, joihin en muuten koskaan pääsisi matkustamaan. Pelissä minäkin voin olla sankari.

Tarina (88%)


Pelaajat, jotka haluavat yksityiskohtaisen tarinan ja moniulotteiset, mielenkiintoisen taustatarinan omaavat pelihahmot, saavat korkean prosentin tästä kohdasta. He paneutuvat mielellään yksittäisten hahmojen taustatarinoihin.

Hetken jo luulin, etten löytäisi tästä testistä mitään, mikä motivoisi minua pelaamaan, mutta totuus oli näköjään lopussa. Olen monesti sanonutkin juoksevani hyvien tarinoiden perässä ja nauttivani taidokkaasti tehdyistä hahmoista. Se pitää edelleen paikkansa ja näköjään korostuu erittäin vahvasti myös tässä testissä.

Kuten alussa arvelin, ei suuria yllätyksiä tullut, mutta itseanalyysia oli silti hauska kirjoittaa. Ehkä testi myös hieman vahvisti jo olemassa olevaa käsitystäni siitä, millainen pelaaja olen ja mikä minua ylipäätään innostaa.

Lue myös


Peliaika:  Gamer Motivation Profile -testin tulokset ja oma analyysi
Gamer Motivation Profile Test
Nykyinen pelaajaindentiteettini

Oletko sinä tehnyt saman testin? Yllättikö tulos?

http://www.pelit.fi/

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

The Zodiac Age -päiväkirja osa 3: Ensimmäiset fiilikset

Ensimmäinen viikko Final Fantasy XII: The Zodiac Agen parissa alkaa olla käsitelty. Pakko sanoa, että mahtavaa on ollut tähän asti, enkä ole pitkään aikaan ollut yhtä innoissani mistään pelistä. Yritin pukea ajatuksiani jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi.



Alkufiilistelyt


Tätä hetkeä on odotettu ja kauan onkin. Haaveilin Final Fantasy XII:n remasterista jo ennen kuin meillä oli edes PlayStation 4:ää. Oikeastaan peli keikkui unelmissa siitä asti, kun Final Fantasy X:n remaster ilmoitettiin.



On se vaan hieno! Kotelo on todella tyylikäs, vaikka toisaalta tykkään niistä perinteisemmistä Final Fantasy -kansista, joissa on Amanon taidetta. Sellainen minulla on kuitenkin jo alkuperäisessä pelissä, joten ei haittaa tämä toisenlainen kansi nyt.

Mitähän tässä osaisi sanoa? Mahtavaa saada peli oikeasti näppeihin ja päästä pelaamaan sitä. Olin melko varma, että asentamiseen tuhlaantuisi hetki jos toinenkin, mutta pelin pääsikin käynnistämään yllättävän nopeasti.

Grafiikat näyttävät todella hyviltä, mielestäni paljon paremmilta kuin esim. Final Fantasy X/X-2 remasterissa, mutta toki olen nähnyt sen vain PS3:lla. Siinä kuitenkin kiinnitin huomiota siihen, että valtaosalle NPC:tä ei kait ollut tehty mitään, mutta FFXII:ssa porukka kadullakin näyttää eläväisemmältä.

Peliin olisi voinut ladata vanhan soundtrackin, mutta jätin sen nyt ainakin toistaiseksi tekemättä. Haluan kuulla uudet versiot tutuista kappaleista ja ne viisi uutta kappaletta, jotka peli myös sisältää. Katsotaan sitten joskus myöhemmin, kaipaanko vanhoja versioita. Ei pidä käsittää väärin, mielestäni ne ovat hyviä (FFXII:n soundtrack on kuunnelluimpia levyjäni), mutta haluan nyt nauttia näistä uusista.

Mitähän muuta vielä? Peli pyörii jouhevasti ja nopeutus on kiva juttu, kun pitää päästä rivakasti paikasta toiseen ja kaikki tuttuja ja turvallinen tuntuu hyvältä. Jossain oli otsikko, että The Zodiac Age on sama kuin ennen, mutta parempi. Minustakin tuntuu siltä.

Vauhtiin pelin parissa


Ensimmäiset päivät on tullut pelattua varsin intensiivisesti. Tästä syystä olikin ehkä hyvä, että lauantaiksi oli varattu muuta ohjelmaa. Vaikka pelaaminen on kivaa, siitä on ihan terveellistä hetkittäin irtautua. Sen jälkeen se on nimittäin vielä kivempaa.

Alkuspurtti on ollut joka tapauksessa hyvä. Vaikken ole nyt vuosiin pelannut alkuperäistä peliä tai sen international-versiota, pääsin nopeasti takaisin sisälle taistelusysteemiin ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin. Monet jutut ovat kaivautuneet esille alitajunnan syövereistä, minkä takia pelaaminen on sujunut leppoisasti ellei ajoittain jopa meditatiivisesti.

Game overeita on kohdalla ehtinyt osua vain kolme. Menin härväämään pommia, jonka levelit olivat paljon omiani korkeampia, testasin trial modea turhan pitkälle ja yritin saada esperin, johon ei tainnut edes olla saumaa vielä. Tiedostin kyllä riskit, mutta täytyihän sitä kokeilla. Esperin tosin sain napattua haaviini paria päivää myöhemmin.

Tiedän, että minulla on menossa uusi kuherruskuukausi pelin kanssa, joten huonot puolet eivät vielä töki silmäkulmiin. Peliä on parannettu monelta osin, mutta jotkin vanhat vaivat näyttävät yhä olevan olemassa. Esimerkiksi kartalla voisi näkyä keskeneräiset (mutta avatut) huntit ja sivutehtävät tai jälkimmäisistä voisi olla edes jonkinlainen loki, ettei tarvitsisi itse muistella, mikä kaikki on kesken. Pelissä on siis edelleen tällaisia pikkuvikoja, mutta toistaiseksi mikään ei ole rieponut kunnolla. Osaltaan tähän varmasti vaikuttaa se, että pääasiassa tiedän, mitä olen tekemässä ja muistan yllättävän hyvin yksityiskohtiakin.

Lähestyttävyys


Olenkin nyt miettinyt, miten helposti lähestyttävä peli oikeastaan on uusille pelaajille. Oman kokemuspohjan kautta voin vain arvailla, miltä peli tuntuu, jos sitä nyt pelaa ensimmäistä kertaa. Se ei ole samanlainen kuin Final Fantasy -sarjan vanhemmat edustajat vaan toi mukanaan paljon uudistuksia, mikä jo vuonna 2007 töksähti osalle vahvasti.

Toisaalta The Zodiac Age ei ole samanlainen sarjan uudempien osienkaan kanssa. Toki siinä on samoja elementtejä, esim. se, että pääasiassa komennat vain yhtä pelihahmoa kerrallaan. Kaikkien kolmen käskyttäminenkin onnistuu, mutta tekee taistelusta vähän töksähtelevää, joten tekoälyä kannattaa hyödyntää.

Edellä mainitut kartta-asiat voivat käydä ärsyttämään uudemman tyylisiin peleihin tottuneita, vaikka minulle ne eivät ole varsinainen ongelma. Toisaalta sitten minulle taas töksähti hieman kädestä pitelyn maku, kun esimerkiksi Zertinan Cavernsia ei päässyt tutkimaan varhaisessa vaiheessa alkua pidemmälle. En tiedä, muistanko väärin, mutta mielestäni sinne oli mahdollisuus mennä hyvinkin pelin alussa. Toki on eri asia, selvisikö moisesta reissusta hengissä, mutta jokainen kantoi riskinsä itse. Nyt ei tarvitse kantaa, koska ennen Beliaksen nappaamista sinne ei pääse kuin eteiseen kurkistamaan. Voi kuitenkin olla, että joku tämänkin kokee hyvänä asiana.

Gambit-järjestelmä on myös oma lukunsa. Se käydään kyllä läpi yhdessä tutoriaalissa, mutta tuskin avautuu sen perusteella täyteen loistoonsa. Muistelisin, että ensimmäisellä kerralla minulla meni aika pitkään, ennen kuin opin rakentamaan toimivia ja monipuolisia gambit-kokonaisuuksia (enkä tarkoita tällä nyt sitä, että väkertää pelin pelaamaan itse itsensä läpi, kuten jotkut marisivat olevan mahdollista). Uusille pelaajille gambitit voivat siis aiheuttaa päänvaivaa, mutta suosittelen kyllä niihin perehtymistä.

Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka nyt ensimmäistä kertaa on tarttunut peliin, kuulisin erittäin mielelläni fiiliksiä ja kokemuksia. Jätä kommenttia!


Missä mennään?


Olen edennyt pelin parissa aika reippaasti. Torstai-iltana pelikello ylitti 30 tuntia ja sain torstaina myös avattua kaikille kakkosammatin. Valintani olivat samoja, joita olin jo etukäteen miettinytkin eli:

Vaan - Red Battlemage / Shikari
Balthier - Machinist / Time Battlemage
Fran - Black Mage / Archer
Basch - Uhlan / Foebreaker
Ashe - Knight / Bushi
Penelo - White Mage / Monk

Toistaiseksi yhdistelmät ovat tuntuneet paitsi toimivilta, myös erittäin kivoilta. Kahden ammatin kehittäminen tuo oman haasteensa, kun joutuu surffaamaan kahden eri lisenssilaudan välillä, mutta se on hauskaakin. Kerään mieluusti lisenssipisteitä, jotta pääsen sitten laittelemaan niitä taas laudalle. Se on koukuttavaa! FFXII onkin niitä harvoja pelejä, jotka saavat minut aidosti innostumaan grindaamisesta.

Olen kokeillut myös trial modea pari kertaa. Ajattelin, ettei se olisi minun juttuni, mutta yllättävää kyllä, se on viihdyttänyt. Ensimmäisellä yrittämällä pääsin läpi 10 ensimmäistä tasoa eikä se lopulta tuottanut edes vaikeuksia. Yhdestoista sitten palautti minut maan pinnalle, kun taistelu ei edennyt mihinkään. Useita leveleitä myöhemmin testasin uudestaan ja pääsin tasoon 15 asti. Hämmentävää on, että voitin jopa trialin Elder Wyrmin, vaikka olin varma, että homma kaatuu siihen. Elder Wyrm on aina ollut minulle pelissä se ensimmäinen kunnon kompastuskivi. Tiukkaa se teki nytkin (varsinkin kun hahmot olivat vielä hitusen alilevelitettyjä), mutta siitä huolimatta peto kaatui. Tosin seuraavaan taisteluun lähdettiin siten, että osa porukasta oli kupsahtanut ja muut kärsivät esim. sapista. Sitä matsia en sitten enää voittanutkaan.

Sivutehtäviä ja hunteja olen tehnyt pitkin matkaa, mutta kaikkein haasteellisempia jo avautuneita en ole käynyt vielä hoitelemassa. On kuitenkin kiva pelata vaihteeksi niin, etteivät aivot koko ajan huutele tarinan perässä juoksemiseen. Uusien pelien kohdalla en yleensä malta kunnolla keskittyä sivujuttujen tekemiseen, koska tarina vetää minua mukaansa niin lujaa. Nyt kun se on tuttu, kärsivällisyyteni riittää sivutehtäviin paremmin. Olenkin siis edistänyt juonta lähinnä sitten, kun muuta tekemistä ei ole enää tullut vastaan tai sen vaatimukset ovat ylittäneet siihen mennessä haalitut kykyni.

Myös muutama trophy on tarttunut matkaan. Näitä varten en ole oikeastaan edes nähnyt vaivaa vaan ne ovat tulleet muun puuhaamisen yhteydessä.

  • Assault Striker
  • Spellslinger
  • Blood Dancer
  • The Unrelenting
  • Wayfarer
  • Plunderer
    Privateer
  • For the Homeland 
  • Galbana Bloom 
  • A Traitor Redeemed 
  • Fated Meeting 
  • The Mist Seethes

Innolla eteenpäin


Ensimmäinen viikko pelin parissa on ollut kaiken kaikkiaan mahtava. En siis malta odottaa sen jatkamista. En oikeastaan edes muistanut, miten Final Fantasy XII:ta rakastankaan. Tiedän, että olen puhunut siitä paljon, mutta vasta nyt todella tunnen sen. Fiilis, joka oli tuttu vuosia sitten, on tullut rymisten takaisin. Varmasti se taas aikaa myöten laimenee, mutta juuri nyt aion nauttia siitä täysillä.


Lue myös


The Zodiac Age -päiväkirja osa 1: Ammatinvalintaa
The Zodiac Age -päiväkirja osa 2: Trophyt

Miltä peli on sinusta nyt alkuun tuntunut? Mikä on parasta? Entä tökkäiseekö jokin asia?


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Historiani pelaajana

Polkuni pelaajana on kulkenut jossain määrin mutkittelevaa tietä, jotta olen päässyt nykyiseen pisteeseen. Päätin hieman avata, miten pelaamiseni lapsena ja nuorena erosi aikuisuudesta. Jännityksellä myös odotan, mitä tuleman pitää. Tämä matka ei missään nimessä ole ohitse.



Olen puhunut tästä aiheesta ennenkin, mutta välillä on kiva palata vanhoihin juttuihin. Tieni pelaajana ei aina ole ollut ihan yksinkertainen vaan mutkia on mahtunut matkaan. Nykytilanteeseen olen kuitenkin muuten erittäin tyytyväinen, mutta ei haittaisi, jos arjesta pystyisi irrottamaan peleihin vielä muutaman tunnin lisää.

Lapsuuden autuus ja helppous


Varmasti aika monelle 80-luvulla syntyneelle erilaiset videopelit olivat osa lapsuutta. Toki kaikki eivät pelanneet, mutta luulisin, että aika monet kuitenkin. Ainakin meidän pienellä ala-asteella kaikki vähintäänkin tiesivät peleistä ja useimmat olivat vähintäänkin niitä kokeilleet. Kavereiden luokse myös saatettiin mennä pelaamaan niitä pelejä, joita kotoa ei löytynyt.

Minun lapsuuteni pelejä olivat erityisesti Commodore 64:n "putkimiespeli", Dallas (josta en oikeastaan ymmärtänyt mitään, iskän pelejä taisi olla) ja hirsipuu sekä Nintendon Little Samson,  Segan Sonic 2 ja PC:n "tykkipeli". Ne löytyivät kotoa, joten niitä pääsi pelaamaan usein. Tosin miltei yhtä usein päädyin katsomaan vierestä, kun pikkuveli pelasi jotain noista. "Tykkipeliä" pelasimme yleensä yhdessä toisiamme vastaan.

Tuolloin pelit olivat luonnollinen osa muuta elämää. Kukaan ei kyseenalaistanut pelaamista, ellei laitteen ääressä viihtynyt sopimattoman pitkään. Mutta jos kävi ulkonakin ja teki välillä kaikkea muuta, sai viettää pelituokionsa rauhassa ilman kritiikin häivääkään.

Toki huonoja puoliakin oli. Pelejä oli saatavilla varsin rajoitetusti, koska niiden hankkiminen oli vanhempien suopeudesta kiinni. Tästä syystä saimmekin vain yhden pelin per konsoli, mikä näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu kyllä enemmän tuhlaamiselta kuin säästöltä. Commodore 64:lle sentään oli useampi peli, koska se oli isän laite ja hän vastasi sen hankinnoista oman makunsa mukaisesti, samoin PC:llä oli useampia ilmaisia, vaikkakin lähinnä viihdyttiin tuon "tykkipelin" parissa.

Nuoruuden kaksoiselämä ja siitä vapautuminen


Yläasteikäisenä pelitilanteeni muuttui huomattavasti. Pikkuveli pelaili PC:llä useinkin, mutta minulla ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia. Joskus tosin pelasimme Wormsia yhdessä. Silloisella seurustelukumppanilla oli kuitenkin PlayStation, jota sain käytellä aika vapaasti. Tutuiksi tulivat sellaiset sarjat kuin Tekken, Tomb Raider, Resident Evil, Dino Crisis ja GTA. Aika monia pelasimme yhdessä ja joissain peleissä olikin tapana, että minä ratkoin pulmatehtävät ja seurustelukumppani hoiti sitten taistelun tms. Hyvää tiimityötä.

Tuon seurustelusuhteen päättyminen katkaisi hetkeksi yhteyteni PlayStationin kanssa. Hengailinkin tuolloin aika paljon omien naispuoleisten kavereiden kanssa, eikä heistä kukaan tiettävästi pelannut, saati ollut edes kiinnostunut sellaisesta "poikien puuhasta". Pidin siis suuni aika visusti kiinni mielenkiinnon kohteistani tässä seurassa. Asuin kuitenkin kaukana näistä kavereista, joten kotinurkilla aloinkin hengailla poikaporukassa ja pääsin vihdoin tutustumaan Final Fantasy -pelisarjaan, joka avasi minulle pelaamisen mahdollisuudet aivan uudella tavalla. Oli pakko saada omat pelit ja oma PlayStation, mihin sitten upposivatkin ensimmäiset itse tienatut markat. Jotenkin  minulle jäi tunne, että vanhemmat eivät olleet täysin tyytyväisiä hankintoihin, vaikka pikkuveljelleni oli hankittu Nintendo 64 ja hänellä oli PC omassa huoneessaan.

Lukioikään mennessä olikin edessä kaksoiselämä. Koulussa piti pitää kulissit pystyssä ja keskittyä ns. tyttöjen juttuihin. Ei sillä, etteivätkö naisellisiksi luokitellut jutut minua kiinnostaisi, en vain ole koskaan ollut innostunut pelkästään niistä. Siispä koulussa puhuttiin kouluasioiden lisäksi pojista, meikeistä, vaatteista, laittautumisesta ja viikonlopun kosteista suunnitelmista, joihin minulla tosin oli heikosti rahaa, koska pelit olivat aika kalliita budjettiini nähden.

Vapaalla meno oli toinen. Perjantaisin saatoin kyllä lähteä keskustaan pitämään hauskaa tyttöjen kanssa, mutta arki-illat ja muu osa viikonlopusta oli varattu pelikaveriporukalle ja peleille. Ensimmäinen oma pelini oli Final Fantasy VIII ja sitä seurasivat pian myös Final Fantasy VII ja Final Fantasy IX, johon rakastuin vielä palavammin kuin kahteen aiempaan osaan. Myös ensimmäisiä Tomb Raidereita tuli hankittua omaksi, mutta niitä en pelannut yhtä innokkaasti.

Pojille en puhunut siitä, mikä meno oli tyttöjen kanssa, koska en halunnut pudota porukasta. Tytöille jätin samasta syystä kertomatta, mitä oikeasti tein iltaisin. Se oli joskus vähän kinkkistä, mutta jotenkin onnistuin luovimaan lukion loppuun, jolloin sitten päätin, että bilettäminen on oikeasti tosi tylsää ja putosin tyttöjen piirin ulkopuolelle kokonaan. En edes muista nähneeni tuolloisia "parhaita kavereitani" enää ylioppilasjuhlaillan jälkeen.

Kaksoiselämä jäi taakse ja hetken pelailinkin varsin vapautuneesti. Parikymppisenä kuitenkin lähipiiri heitti hieman kapuloita rattaisiin mm. vihjailemalla minun olevan liian vanha (poika)lasten puuhiin ja jossain vaiheessa yritinkin jättää pelaamisen sikseen, kunnes kutsu kävi liian voimakkaaksi. Kohdalle osui myös seurustelukumppani, joka itse kyllä pelasi, mutta arvotti minun pelaamani pelit pahimman luokan roskaksi. Alkuun nielin puheet, mutta lopulta asenteeni kääntyi toiseen suuntaan. Nykyisin näytän todennäköisesti keskaria jokaiselle, joka tulee sanomaan minun pelaavan roskaa ja käskee lopettaa ympäristöni saastuttamisen kuonalla. Onneksi tällaisia tyyppejä ei ole enää kohdalle osunut.

Aikuisuuden ja pelaamisen haasteet


Kun aloin hiljalleen siirtyä nuoruusvuosista aikuisuuteen ja samalla opiskeluista työelämään, sain huomata, ettei pelaaminen ole harrastus, josta kannattaa mainita sen enempää työhaastattelussa kuin kahvipöydässäkään. Sillä sai aikaan pitkiä katseita ja ääneen esitettyjä epäilyksiä peliriippuvuudesta. Pidin siis pitkään töissä matalaa profiilia asian suhteen.

Työpaikan vaihtuminen tosin muutti asian. Liekö kyse siitä, että uudet työkaverit olivat pääsääntöisesti tekemisissä alle 25-vuotiaiden kanssa ja pelit sitä kautta tutumpia. Suhtautuminen oli pääasiassa positiivista, kun jollekulle harrastukseni selvisi ja löytyipä joskus joku, jonka kanssa saattoi tauolla jutella vaikkapa Final Fantasy VII:stä, ja toisinaan minulta kysyttiin, mikä peli kannattaisi hankkia muksulle joululahjaksi.

Nykyisin tuntuukin siltä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä rennommin myös ympäristö suhtautuu pelaamiseeni. Minulta ei enää kysellä, milloin ajattelin kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapselliset harrastukseni. Touhuihini suhtaudutaan joko olankohautuksella tai kiinnostuneena. Ympäristö ei enää tuomitse jatkuvalla syötöllä ja se on muuten todella vapauttavaa.

Aikuisuus on kuitenkin tuonut pelaamiseen uusia haasteita. Vaikka ympäristön paineet ovat hävinneet ja rahaa pelien hankkimiseen on pääsääntöisesti riittävästi, on resurssipula iskenyt toiselta suunnalta. Aikaa ja jaksamista ei ole enää samalla tavalla. En voi kuvitellakaan pelaavani kahta tai kolmea päivää putkeen muutaman tunnin yöunilla tai ylipäätään käyttäväni koko päivää pelkästään pelin parissa kuin korkeintaan hyvin satunnaisesti. On niin paljon kaikkea muutakin.

Toki on totta, että monesta asiasta voi karsia. Paljon turhaa tauhkaa onkin matkan varrella pudonnut, mutta sitten on asioita, joista en halua pelaamisen takia luopua. Blogit ovat yksi tällainen, muu kirjoittaminen toinen, ja kyllä ihmisiäkin on välillä kiva ehtiä tapaamaan.

Pelaaminen onkin nykyisin pakko tasapainottaa elämän muiden osa-alueiden kanssa, kun nuorempana sille pystyi uhraamaan paljon suuremman siivun vapaa-ajasta. Ehkä näin on kuitenkin hyvä.

Lue myös



Millainen sinun historiasi pelaajana on? Onko se sisältänyt erilaisia vaiheita?


http://www.pelit.fi/

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Monien muistojen Final Fantasy VIII

Enpä olisi uskonut, että tämäkin päivä nähdään. Minä palaan yhtäkkiä kirjoittamaan blogissa Final Fantasy VIII:sta. Hämmentävää on tämä bloggaajan elämä, kun aina välillä löytää tekemästä asioita, joita ei enää uskonut tekevänsä.


Avataanpa ensin, miksi tässä tilanteessa oikein ollaan. Syytän nimittäin kahta henkilöä, joista toinen on Pelitin bloggaaja fluojn. Hän on blogipostauksiani kommentoidessa aina silloin tällöin muistutellut minulle, miksi Final Fantasy VIII onkaan niin hyvä peli. Toinen syypää on niin ikään bloggaaja. Aleksandr Manzos julkaisi vähän aikaa sitten blogissaan postauksen nimeltä Final Fantasy VIII - 80 parasta repliikkiä. Todennäköisesti tuo postaus oli se viimeinen oljenkorsi, joka katkaisi chocobon selän ja sorruin kaivamaan vanhan jo eläkkeelle jääneen PSP:ni naftaliinista. Sori PSP, eläkepäiväsi ovat nyt hetken ajan tauolla.

Final Fantasy VIII:n merkitys pelihistorialleni


Final Fantasy VIII oli ensimmäinen FF-sarjan peli, jonka ostin omakseni (ei kuitenkaan ensimmäinen, jota olen pelannut). Säästin kesätyörahoistani ja ensimmäisestä palkasta ostin sitten kyseisen pelin käytettynä pikkuveljeni kaverilta. Valitettavasti kansipaperi oli pelissä tuhoutunut ja kanteen kirjoitettu tussilla "FINAL FNTASY 8". Maksoin siitä 100 markkaa, enkä vielä tänäkään päivänä tiedä, oliko se käypä hinta, mutta mitäpä sitä suotta miettimään.


Jos koteloa ei lasketa, oli peli muuten erinomaisessa kunnossa. Nykyisin meillä on hyllyssä miehen omistama kappale, koska se on ulkoisesti edustuskelpoisempi, mutta en ole tästä omastani raaskinut hankkiutua eroon. Ennen Final Fantasy VIII:aa olin ollut aina muiden varassa pelaamiseni suhteen. Jouduin hiipimään salaa veljen tietokoneelle tai lainaamaan kaverilta pelit ja vehkeet. Nyt minulla oli sentään oma peli. Seuraavat hankinnat olivatkin sitten Final Fantasy VII ja Final Fantasy IX sekä tietenkin oma PlayStation. Koska elin tiukalla budjetilla, kaikki tuli hankittua käytettynä.

Vaikkei Final Fantasy VIII ole suosikkini pelisarjassa, se on silti aika merkityksellinen peli. Toki PlayStationin hankinta otti oman aikansa, mutta joka tapauksessa jo FFVIII avasi minulle vapauden pelata. En ollut enää täysin riippuvainen muiden armopaloista vaan minulla oli jotain omaa. Nytkin tekisi mieli halata tuota vanhaa pelikoteloa, sillä kaikessa karuudessaan se kätkee sisälleen suuremman viestin. Viestin siitä, että minä saan pelata, jos haluan, eikä kenelläkään  ole siihen sanomista.

Pelailin FFVIII:a ensialkuun lainatulla PlayStationilla ja tuona kesänä sen parissa tulikin vietettyä monen monta upeaa hetkeä. Rakastuin tarinaan ja rakastuin ehkä vähän hahmoihinkin, vaikkakaan Squallin asenne ei suoranaisesti tehnyt minuun vaikutusta. Jostain syystä Irvinestä ja Selphiestä on vuosien varrella muodostunut suosikkejani, samoin pidän Quistisista ja Seiferista (mistä tosin syytän erästä kaveria enemmän kuin peliä). Jostain hämärästä syystä olen kuitenkin kirjoitellut aikoinaan ficciä Squallin ja Rinoan tyttärestä, joka saapuu Balamb Gardeniin SeeD-koulutukseen. Onneksi tuohon aikaan netin ihmemaa ei ollut yhtä helposti saavutettavissa kuin nykyisin, joten kyseinen tuotos on jäänyt käsin kirjoitettuna vihkon syövereihin.

Loppujen lopuksi Final Fantasy VIII tuli pelattua läpi asti vasta vuosia, vuosia myöhemmin, koska FFVII ja FFIX tempaisivat minut lujemmin maailmaansa. Uusiksi en ole FFVIII:aa koskaan pelannut, vaikkakin sen PSP:lle hankin ja jopa aloitin alusta. Jossain vaiheessa peli kuitenkin jäi kesken, mikä todennäköisesti johtui siitä, että tarjolle tuli jotain uutta ja mielenkiintoista.

Uusi retki Final Fantasy VIII:n maailmaan


Nyt sitten tosiaan tartuin vuosien jälkeen Final Fantasy VIII:aan uudestaan. Kuten sanoin, olin sen jo vuosia sitten aloittanut ja päätin suosiolla jatkaa siitä, mihin olin jäänyt eli käytännössä Timberistä lähdettiin liikkeelle. Pieneksi harmikseni olin TV-aseman jutut jo tehnyt, joten en päässyt niitä nyt kokemaan uudestaan.

Pakko on myöntää, että pieni hetki meni oikeita nappeja haeskellessa. Muistin sen verran, että X on toimintanäppäin ja R1:llä saa ammuttua Squallin gunbladella. Onneksi kyseessä ei ole kovin monimutkainen peli, joten aika pian näppäimetkin olivat taas hallussa... paitsi taisteluista karkaaminen. Jotenkin se on PSP:llä ihan tuhottoman vaikeaa, mutta ehkäpä sitä ei tarvitse käyttää enää Dolletin jälkeen ja sen osuuden olin jo pelissä hoitanutkin silloin, kun sitä viimeksi pelasin.

Tätä kirjoittaessa olen päässyt Balamb Gardeniin asti ja seuraavana vuorossa olisi välienselvittely Garden Master NORGin kanssa. Koko jutusta on hämärät mielikuvat, mutta ehkä ne tässä aikaa myöten tarkentuvat. Kaiken kaikkiaan olen ollut aika yllättynyt, miten hyvin edelleen muistan pelistä yksityiskohtia ja olen jopa osannut edetä ilman läpipeluuohjeiden vilkuilua. Jonkinlainen muistojälki aivoihin on siis nuoruusvuosilta jäänyt.

Myös suhtautuminen hahmoihin on ehtinyt hieman muuttua. Irvine ja Selphie kyllä pyörivät suosikkilistani kärjessä, mutten enää jaksa hermostua Squallin angstauksista (teinipäiväkirjassani lukee: "Squall on tunnevammainen idiootti!!!"). Hieman yllättäen Rinoakaan ei enää tunnu niin prinsessasyndroomaiselta vaan huomaan jopa naurahtelevani hänen jutuilleen. Ehkä oma suhtautuminen on tällä kertaa vähemmän vakava?

En tiedä, tuleeko Final Fantasy VIII tällä kertaa pelattua loppuun asti. The Zodiac Age on kohta käsissä, joten sen ilmestyessä ainakin keskityn siihen. Nyt FFVIII on silti ollut ihan hyvää viihdettä ja tuntunut mukavan raikkaalta, kun välissä on ollut riittävästi vuosia.

Mikä on ensimmäinen peli, jonka sinä olet ostanut omilla rahoillasi? Mitä muita nostalgisia pelausmuistoja sinulla on?

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

The Zodiac Age -päiväkirja osa 2: Trophyt

Päiväkirjan edellisessä osassa pohdin ammatinvalinnan vaikeutta ja tällä kertaa päätin jakaa ajatuksiani trophyistä. Ne eivät ole asia, josta yleensä blogissa kauheasti puhun, koska en yleisesti ottaen pidä niitä kovin kiinnostavina (joskin ovat ihan kiva lisä peleissä). Oman suosikkipelin palkintotarjonta kuitenkin innostaa ihan eri tavalla kuin muiden pelien.

Postauksen loppupuolella on kevyitä juonipaljastuksia, joten jos haluat säästyä niiltä, skippaa se osuus. Merkitsin sen vielä erikseen.



The Zodiac Agen trophy-lista taisi ilmestyä nettiin jo hieman ennen kuin peli virallisesti julkistettiin. Pitihän se tietenkin tsekata ja miettiä, mikä trophyt ovat mahdollisia saavuttaa ilman, että pelistä ottaa kuitenkaan kauheaa stressiä.

Sky Pirate's Den -trophyt




Alkuperäisessä Final Fantasy XII:ssa löytyi valikosta Sky Pirate's Den, jonne pystyi pelin aikana keräämään eri hahmoja saavuttamalla tiettyjä asioita pelissä. Ne olivat selkeä trophyjen esiaste ja itse ainakin tykkäsin hahmoja sinne keräillä.

Nyt nuo samat saavutukset on suoraan siirretty trophyiksi, mikä ehkä oli arvattavissakin. Täytynee siis tehdä samoja juttuja uudestaan.

Assault Striker
Used Attack 300 times.

Veikkaan, että tälläkään kertaa tämän palkinnon saamiseksi ei tarvitse nähdä erikseen vaivaa vaan se tulee ihan vain pelaamalla tarpeeksi. Varmasti vihollisten kimppuun tulee hyökättyä reilusti enemmän kuin 300 kertaa ihan perinteisillä fyysisillä iskuillakin.

Spellslinger
Cast Magicks 200 times.

Tässä on sama juttu kuin edellisessä. En usko, että nappaaminen tuottaa vaikeuksia.

Premier Prestidigitator
Used Technicks 100 times.

En ole tekniikoiden suuri ystävä, mutta koska tämä on aika helppo saada, täytyy niitä ainakin sen verran käytellä, että saan pystin kokoelmaani. Ehkä myös opin samalla tykkäämään tekniikoista.

Master Thief
Successfully stole 50 times.

Myöskään varastelu ei ole ollut juttuni oikein koskaan (paitsi Final Fantasy IX:ssä jostain syystä tykkään sitä kykyä Zidanella käyttää, ehkä se kuuluu siinä pelissä asiaan). 50 kertaa on kuitenkin niin vähän, että ainakin pystin vuoksi pitää. Ja ehkä Gilgameshilta voisi ne genji-kamat taas hankkia... olettaen, ettei tätä asiaa ole muutettu The Zodiac Ageen.

Blood Dancer
Defeated 500 foes.

Kyllä, tämä tulee varmasti hankittua eikä vaadi erillistä vaivannäköä. Taistelen niin paljon, ettei 500 vihollista ole juttu eikä mitään. Taisin jollain pelikerralla napata tämän jo Lhusu Minesissa.

The Unrelenting
Completed a 50-chain in battle.

Veikkaan, että tämäkin tulee jo siellä Lhusu Minesissa, missä olen tämän ja tuon edellisen ennenkin napannut. Siellä on eräs kartanpätkä, jossa on erinomainen tilaisuus grindata hahmoja.

Wayfarer
Took 50,000 steps.

Aion tutkia Ivalicen niin perusteellisesti kuin suinkin pystyn, joten eiköhän tämäkin tule ennemmin tai myöhemmin. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että Ivalicessa on vielä nurkkia, joissa en ole käynyt. Tämän asian haluaisin korjata The Zodiac Agen myötä.

Plunderer
Acquired 100,000 gil.

Alkuperäisessä pelissä rahaa tuntui tulevan vähän nihkeästi, mutta sain tämän summan kuitenkin jossain vaiheessa käsiin. Uskon siis, että onnistun tälläkin kerralla.

Record Breaker
Obtained 500,000 Clan Points.

En itse asiassa muista, sainko tämän alkuperäisessä pelissä. Tein kyllä hunteja melkoisen paljon, joten on todennäköistä, että tämä tuli napattua. Ehkä siis nappaan The Zodiac Agessakin.

Spendthrift
Spent 1,000,000 gil.

Tämä tuli jossain kohtaa saatua aiemminkin, joten eiköhän niin käy nytkin. Pyrin kuitenkin päivittämään hahmojen aseita ja haarniskoja säännöllisesti, ja siihen saa totisesti rahaa uppoamaan.
 
Privateer
Sold 1,000 pieces of loot.

Kun taistelee ahkerasti, lootiakin kertyy. Sanoisin tämän tulevan aika helposti ihan vain pelaamalla. Ei tarvitse erikseen miettiä.

Exemplar
Raised your party's average level above 50.

Tämän saamisessa minulla kesti alun perin aika pitkään ihan jo senkin takia, että pelasin hyvin vakiintuneella kolmen hengen tiimillä ja käytin kakkosporukkaa vain Quickening-iskujen tekemiseen. Sain kuitenkin.

Koska The Zodiac Agessa on käytössä ammattijärjestelmä eikä jokaisesta hahmosta saa identtistä tappokonetta, käytän hahmoja kentällä varmasti tasaisemmin kuin aiemmin. Veikkaan siis, että saatan saada tämän jopa hitusen nopeammin... vaikkakin kuuden hahmon levelittäminen vie aina aikaa.

Conqueror
Earned 48,000 License Points.

Sky Pirate's Denissä on saman niminen palkinto, mutta sen vaatimukset ovat erilaiset. Veikkaisin näin äkkiseltään, että 48 000 lisenssipisteellä saa kahden ammatin lisenssilaudat täyteen. Toki voi olla, että tuolla saa vain yhdenkin ja molemmat ammatit kehittääkseen tarvitsee tuplamäärän. Kuulostaa melkoiselta, mutta mielenkiintoiselta haasteelta. Yritän, saamisesta en kuitenkaan ole varma.

Scrivener
Completed the Bestiary.

Tähän vaadittiin alun perin vain yksi taistelu per vihollinen eli viholliskuvausten lisäsivuilla ei ollut vaikutusta pystin saamiseen. Liekö toimii tällä kertaa samoin? Jäi viimeksi kait saamatta enkä tiedä, onnistuuko nytkään. Toivottavasti.
     
Runeweaver
Learned every Magick.

Alkuperäisessä pelissä riitti, kun vain osti kaikki taiat. Niitä ei tarvinnut välttämättä opetella lisenssilaudalta. The Zodiac Agessa kaikki taiat täytyy ostamisen lisäksi myös opetella eri ammattien lisenssilaudoilta, joten tämä trophy on nyt hankalampi saada. Taisin saada tämän alkuperäisessä, ehkä. En uskalla luvata, että saan nytkin, mutta haluaisin saada. Jos kaikkia taikoja ei enää saa hankittua kaupoista, voi toki olla, että jotain jää vahingossa löytymättä.

Jack-of-All-Trades
Learned every Technick.

Alkuperäisessä pelissä tämänkin kohdalla puhuttiin vain tekniikoiden ostamisesta. En muista, sainko tämän. Tällä kertaa varmastikin yritän, mutta saapa nähdä, miten naisen käy. 

Collector
Obtained a Morbid Urn.

Alkuperäisessä pelissä piti saada Canopic Jar, mutta voi olla, että kyseinen esine on vain korvattu tuolla Morbid Urnilla The Zodiac Agessa (tai käännetty uusiksi eri nimellä).

En yhtään muista, sainko tämän, mutta tällä kertaa voisin joka tapauksessa yrittää.

Cartographer
Fully explored every map.

Tätä en onnistunut saamaan edellisten pelikertojen aikana vaan minulta jäi joitain paikkoja koluamatta... tai oikeastaan paikkojen nurkkia, sillä olen kyllä mielestäni käynyt kaikilla kartoilla. Haluan yrittää tätä tällä kertaa, mutten uskalla toivoa onnistuvani.

Mist Walker
Performed every Concurrence.

Alkuperäisessä pelissä kyseisiä erikoisiskuja kutsuttiin nimellä Quickening, mutta samasta jutusta tässä on kyse. Concurrencien ero Quickeningeihin nimen lisäksi on, että niillä on oma mittarinsa eikä niiden käyttöä ole enää sidottu manan määrään. Tämän totta kai haluaisin!

Eagle Eye
Defeated Deathgaze.

Deathgaze tuli vanhassa versiossa piestyä ja siihen pyrin tälläkin kertaa. Muistaakseni kyseisen monsterin etsiminen oli varsin hauska operaatio (aika on toki voinut kullata muistot). Itse taistelusta ei ole jäänyt erityisiä muistikuvia.

Wyrmslayer
Defeated Fafnir.

En ole varma, voitinko Fafnirin, huh. Tällä kertaa voisin joka tapauksessa yrittää.

Sharpshooter
Defeated the Trickster.

Trickster oli tehdä minut hulluksi! Se oli niitä harvoja juttuja, jotka hoidin jo ensimmäisellä pelikerralla läpipeluuohjeen kanssa ja itse asiassa muilla en enää vaivautunut lähtemään kyseisen linnun perään. Ehkä ihan ylpeyden vuoksi se täytyy nyt kuitenkin hoidella.

Freshmaker
Defeated Carrot.

Carrot tuli voitettua ja aion toki saman toistaa tälläkin kertaa. Muistaakseni sen löytämiseen oli käytettävä jotain jippoa. Saa nähdä, onko tätä juttua muutettu.

Master Swordsman
Defeated Gilgamesh.

Oi kyllä! Gilgamesh-taistelut ovat parhautta. Alkuperäisessä pelissä Gilgamesh teki lvl 5 -iskuja ja minun Franini taisi olla levelillä 55 juuri, kun taisteluun astuin. Seurauksena Fran oli joko koko ajan jonkin status efektin vallassa tai kuollut, mutta niin vain rämmin molemmat Gilgamesh-taistelut läpi (ja ei, en voinut vaihtaa Frania pois, koska kakkostiimin hahmojen tasot eivät olleet riittävän korkealla). Ehkä tällä kertaa vedän paremmin?

Lord of the Kings
Defeated the Behemoth King.

Mielikuvani tästä huntista ovat hataria. Ehkä hoidin, ehkä en. Tällä kertaa yritän.

Hunter Extraordinaire
Defeated Yiazmat.

Yiazmatia en edes lähtenyt yrittämään. En tiedä, viitsinkö nytkään. Se on niin pitkä taistelu, että tallennusmahdollisuudesta huolimatta minun pinnani ei siihen välttämättä riitä. En ole loputtoman pitkien taistelujen ystävä ja minun loputtoman pitkäni ylittyy jo puolessa tunnissa.

Radiant Savior
Defeated the Hell Wyrm.

Hell Wyrm on toinen, joka myös jäi kokeilematta. Tavallaan haluaisin sitä testata, mutta katsotaan, jaksanko lopulta haastaa itseäni. Muistaakseni tälläkin taistelulla on aika reilusti pituutta.

Fell Angel
Defeated Ultima.

Noup, minulla ei ole koskaan ollut Ultimaa. Sitä pitäisi kyllä yrittää, vaikken Great Crystalissa vaeltamisesta suoranaisesti tykkääkään.

Zodiac Knight
Defeated Zodiark.

Yritin joskus etsiä Zodiarkia Henne Minesista, mutten koskaan löytänyt sitä ennen kuin kupsahdin perusvihuihin. Ehkä siis uusi yritys tällä kertaa.

High Summoner
Obtained every Esper.

Kyllä! Tämä olisi todella kiva saada tällä kertaa. Osa Esper-taisteluista on kuitenkin todella tiukkoja, joten en ole varma, pärjäänkö niissä... tai jaksanko grindata hahmojani riittävästi edes saavuttaakseni kaikki pedot.

Siinä olivat alkuperäisestä Sky Pirate's Denistä suoraan siirretyt palkintopystit. Kuten näkyy valtaosa trophyistä koostuu niistä. Osa on saatavissa todella helposti, toisiin joutuu näkemään erittäin paljon vaivaa. Nähtäväksi jää, monetko näistä nappaan, mutta pyrin saavuttamaan vähintäänkin samat kuin aiemmilla pelikerroilla vanhan version parissa.

Uudet trophyt, jotka vaativat todellisia saavutuksia




The Zodiac Age tarjoilee kolme uuttakin trophya, joiden eteen pelaaja joutuu todella tekemään töitä. En usko, että kukaan nappaa näitä sormia napsauttamalla.

Judge Magister
Completed the 50th trial.

Trial mode on minulle ylipäätään uusi kokemus, koska en pelannut sitä International Zodiac Job System -versiossa. En oikein tiedä, mitä siltä odottaisin. Tiukkoja taisteluja se tulee varmasti sisältämään ja kuulemma gambittien optimointi on tärkeässä roolissa. Samoilla gambiteilla ei voi vetää kaikkia tasoja läpi.

En ole vielä varma lähdenkö yrittämään tätä.
 
Imperator
Completed the 100th trial.

Sama juttu kuin edellisen kanssa, mutta vielä suurempi saavutus.

Champion of Ivalice
Collected all other trophies.

Perinteinen, aika monista muistakin peleistä löytyvä platinapalkinto. Olen saanut tämän tasan yhdestä pelistä: Final Fantasy Type-0:sta. Olisi toki kiva saada se tästäkin, mutta pidän sitä epätodennäköisenä.

Nämä uudet palkinnot eivät herätä minussa erityisiä intohimoja ja olen hyvin epävarma siitä, viitsinkö lähteä niitä edes tavoittelemaan. Peli saattaa mennä liian suorittamiseksi, jos yritän ne saada.

Uudet trophyt, jotka putoavat syliin juonen mukana



Kaikki  loput palkintopystit tulevat juonen etenemisen mukana.

Mikäli et halua spoilaantua, kannattaakin postauksen lukeminen lopettaa tähän kohtaan.

   
For the Homeland
Faced the Archadian Empire as an initiate in the Order of the Knights of Dalmasca.    

Galbana Bloom
Defeated your first mark.

A Traitor Redeemed
Escaped from the Nalbina Dungeons.

Fated Meeting
Rescued the Princess of Dalmasca.

The Mist Seethes
Obtained the Dawn Shard.

Visions of the Dreamer
Set out from Mt Bur-Omisace.

Reins of History
Faced Doctor Cid.

Wings of My Own
Restored peace to Ivalice.

Uskon saavani kaikki tältä listalta löytyvät palkinnot, sillä tuskin tulen peliä jättämään kesken. Tavoitteena on pelata se loppuun asti, joten juonipalkintojen keräämisen pitäisi olla varsin helppo nakki.

Lue myös

The Zodiac Age -päiväkirja osa 1: Ammatinvalintaa


Innostutko sinä trophyistä peleissä vai koetko ne täytenä turhakkeena?




http://www.pelit.fi/