keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Aikuinen pelaaja, miten kerrot harrastuksestasi muille?

Miten kertoa uudelle tuttavuudelle harrastuksestaan? Tarvitseeko siitä kertoa tai tarvitseeko sitä salailla? Saako aikuinen harrastaa pelaamista? Kokosin muutaman askeleen peliharrastuksesta kertomiseen toisille aikuisille.



Aikuisuus ja pelaaminen - onko nämä kaksi asiaa mahdollista yhdistää? Moni tuntuu nykyisin jo niin tekevän. On paljon vastuullisia aikuisia, jotka pelaavat vapaa-ajallaan videopelejä, kuka enemmän, kuka vähemmän, kuka mobiilisti, kuka kovemmalla kalustolla.

Tästä huolimatta pelaamisen ympärillä tuntuu toisinaan leijuvan stigma. On joukko tyyppejä, joiden mielestä pelaava aikuinen ei ole aikuinen lainkaan vaan jäänyt lapsen tasolle. Sitten on toinen joukko tyyppejä, jotka ovat huolissaan peliriippuvuudesta, ruutuajasta ja kansan tyhmentymisestä ja katsovat siten asiakseen suomia pelaajia.

On totta, että pelaaminen voi aiheuttaa joskus ongelmia. Toiset ovat herkempiä riippuvaisuuksille kuin toiset ja pelien maailmaan voi jumahtaa toisinaan liian pitkäksi aikaa. Silti samaan aikaan on totta, että monet pelaajat huolehtivat vastuistaan ja velvollisuuksistaan ja käyttävät pelejä rentouttavana viihteenä. Mahdollisesti myös vain yhtenä viihteen lajina muiden harrastusten joukossa. Pelaajat eivät välttämättä ole vain pelaajia. He voivat olla myös kirjallisuusharrastajia tai vaikkapa urheilijoita.

Jokaisella on oikeus harrastuksiinsa silloin, kun ne eivät vahingoita muita. Kun harrastuksena on pelaaminen, miten siitä sitten kannattaa kertoa muille. Keräsin muutaman askeleen, joita voi yrittää noudattaa.

1. askel: mieti, onko sinun ylipäätään kerrottava pelaamisestasi


Onko harrastuksesta kertominen tilanteessa välttämätöntä vai voisiko siitä jättää sanomatta? Salailukaan ei toki aina ole hyvä juttu, varsinkaan jos on oletettavissa, että totuus tulee myöhemmin ilmi. Esimerkiksi on ihan ok jättää työkaverille mainitsematta, missä merkeissä vapaa-aika menee, mutta seurustelukumppanin tämä asia olisi syytä tietää.

2. askel: tunnustele maaperää


Yritä ottaa selvää, mitä keskustelukumppani ajattelee pelaamisesta ylipäätään. Onko hän joskus pelannut itse jotain? Pelaavatko hänen mahdolliset lapsensa? Entäpä joku muu tuttava?

Parhaassa tapauksessa sinun ei tarvitse tehdä enempää kuin ujuttaa sopivia huomautuksia tai kysymyksiä keskustelun lomaan ja jo niiden perusteella toinenkin paljastuu pelaajaksi. Silloin kertominen on luontevaa ja voitte siirtyä puhumaan aiheesta suoraankin. Joku taas voi olla asian suhteen myönteinen, vaikkei itse pelaakaan. Kolmas puolestaan ei ole erityisen kiinnostunut, mutta häntä ei myöskään häiritse muiden pelaaminen. Näille kahdelle ihmistyypille voit varmasti huoletta mainita pelaamisestasi ja se joko herättää keskustelua tai olankohautuksen.

Toisinaan vastaan tulee pelejä kammoksuva tapaus, jolloin voit palata miettimään ensimmäistä askelta. Mikäli koet edelleen tarvetta kertoa pelaamisesta, siirry askeleeseen 3. 

3. askel: puhu yleisellä tasolla


Kun kohdalle osuu niin sanottu vaikea tapaus, voit aloittaa peleistä puhumisen yleisellä tasolla. Mainita voi vaikkapa, mitä hyötyä pelaamisesta on (havainnointikyky, silmä-käsikoordinaatio, rentoutuminen jne., kyllä sinä tiedät). Voit myös mainita, että aikuisia pelaajia on nykyisin paljon ja osa peleistä suunnataan suoraan tälle yleisölle.

Osa ottaa tämän tiedon hyvin vastaan ja saattaa jopa kysäistä, miten tiedät aiheesta niin paljon. Kysymyksen sävystä voi päätellä, onko se puhdasta uteliaisuutta vai onko taustalla piikittelyä.

4. askel: kerro, millaisten pelien parissa viihdyt


Kun olet tullut näin pitkälle, ei salailu todennäköisesti enää kannata. Kerro siis suoraan olevasi aikuinen pelaaja ja samalla voit kertoa, millaisia pelejä tykkäät pelata.

Kokemukseni perusteella useimmat ottavat tämän tiedon neutraalisti vastaan jopa silloin, kun itse vierastavat pelaamista. Jostain syystä olen havainnut tämän ilmiön lisääntyvän sitä mukaa, mitä enemmän ikää minulle on kertynyt. Vähän päälle parikymppisenä tuntui olevan vaikeinta saada osakseen hyväksyntää, kun taas teininä asia oli melkein ok ja nykyisin suht neutraali juttu.

Aina voi kuitenkin tulla vastaan ihminen, joka tyrmää sinut tässä kohtaa. Silloin on hyvä miettiä, aiheuttavatko muutkin asiat hänessä tällaisia reaktioita. Yrittääkö hän rajoittaa sinua muillakin alueilla kuin pelaamisen suhteen? Kyse voi olla myrkyllisestä ihmissuhteesta, jossa toinen osapuoli kontrolloi toista, ja sen kohdalla on syytä harkita tarkkaan, kannattaako sitä jatkaa.

Jos taas pelkästään pelaaminen aiheuttaa niskavillojen pystyyn nousemisen vastapuolessa, mutta muuten pystytte keskustelemaan sivistyneesti, voit päättää, ettet enää palaa aiheeseen enempää. Tämä toimii parhaiten etäisemmissä suhteissa kuin aivan lähipiirissä. Jos perheenjäsenten välillä ilmenee tällaista kitkaa, tilanne on toki hankalampi ja silloin kannattaa yrittää kääntää änkyrän pää hitaasti ja lempeästi näyttämällä konkreettisesti, ettei pelaaminen ole pois toiselta sen enempää kuin salilla käyminenkään. Toisinaan se vie aikaa, mutta voi silti onnistua.

5. askel: pidä kiinni omista oikeuksistasi


Kerroitpa pelaamisesta muille tai et, sinulla on oikeus harrastuksiisi. Jos pelaaminen tuottaa sinulle iloa, pidä siitä kiinni. Aina aikaa ei ole paljon ja muut asiat syövät sen vähänkin, mutta tulee hetkiä, jolloin ehdit taas pelien pariin. Suo ne itsellesi.

Kunnioita silti myös toisia äläkä anna pelaamisen tulla ihmissuhteiden tielle. Kuten sanottua pelien maailmaan on helppo hukkua, älä siis anna sen tapahtua.

Muista myös se, että jos joku ei hyväksy sinua omana itsenäsi, pelaajana, ei hän välttämättä ole huomiosi arvoinen. Jokaisessa meissä on piirteitä, jotka ärsyttävät toisia, mutta niiden kanssa oppii useimmiten elämään, kun kyse ei ole suoranaisesta toisten vahingoittamisesta (jolloin ei toki pidäkään opetella elämään asian kanssa).

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että pelaamisesta kannattaa mainita tuttavapiirille, mikäli sopiva väli tulee. Tämä ihan sen takia, että se viimeinenkin stigma saataisiin joskus karistettua. Kun aikuisten pelaamisesta puhutaan samalla tavalla kuin aikuisten sählykerhoista, siitä tulee osa normaalia arkea, harrastus harrastusten joukossa. 

Lue myös


Peliriippuvainenko?
Miten kolmekymppinen löytää aikaa pelaamiseen?
Mitä tehdä, kun puoliso ei tykkää pelaamisesta?

Minkälaisiin tilanteisiin sinä olet joutunut kerrottuasi harrastuksesta? Onko joskus tullut ikävyyksiä vastaan? Entä positiivisia yllätyksiä?


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti